sunnuntai, 7. maaliskuuta 2010

Kevään tuoksuja

Nyt kun keväästä tuli puhetta, niin tahdon esitellä teille ehdottoman kevättuoksusuosikkini, jonka ostin viime vuoden huhtikuussa, ja jonka käytön aloitan taas, kun kevätaurinko alkaa kunnolla paistaa, ja kunhan lumi häviää kunnolla maasta.
Tuoksu kuuluu Mary Kayn Eau de Toilette-tuoksusarjaan, ja on nimeltään Exotic Passionfruit. Tämä on kukkais-hedelmäinen tuoksu, jossa on muun muassa freesiaa, passionia ja tangeriinia. Ihmeellinen tuoksuvalinta minulle sikäli, että olen huomannut suosivani ruusua, jasmiinia, myskiä ja santelipuuta. (Tähän väliin sivustosuositus, jos tuoksut kiinnostavat, nimittäin Fragrantica.com.)

Alkutuoksu on todella kukkainen, mutta hyvää kannattaa odottaa, sillä iholla tuoksu muuttuu ihanan tasaiseksi, eikä kukkaisuus enää puske yli. Olen aistivinanin hieman puuterimaista vivahdetta, mutta minun tuoksuihin turtuneeseen nokkaani ei kannattane luottaa liikaa.

Talvituoksuna tämä ei houkuttele, ja olenkin antanut pullon levätä kirjahyllyssä, mutta kunhan huhtikuu koittaa, niin otan tämän taas käyttöön. Samaisessa tuoteperheessä on kolme muuta tuoksua, joista en kuitenkaan lämmennyt kuin tälle. Pullolla on kokoa 50 millilitraa ja hinta oli muistaakseni 38 euroa, joten ei paha. Miinusta tulee siitä, että minusta tuntuu kuin tuoksu hälvenisi päivän mittaan pois. Tietysti haistajana tuoksun kantaja ei itse ole kovin luotettava, mutta minulle tulee hinku lisätä tätä jossain kohdassa päivää.

Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, jos kokoelmiinsa tahtoo keväisen ja piristävän tuoksun. Tätä saa kaiketi myös vartaloemulsiona ja suihkugeelinä, mutta en pidä tästä ihan niin paljoa, että viitsisin investoida niihin. Se voisi tietysti auttaa ongelmaan, kun mielestään tuoksuu liian vähän. Sitä en tiedä, ostanko tätä lisää tämän loputtua, mutta mukava tuttavuus tämä kaiken kaikkiaan on ollut.


0 kommenttia: