Lapsen ehdoilla

Nuorisotutkija Tommi Hoikkala on sitä mieltä, että vanhemmat elävät nykyään lastensa ehdoilla unohtaen oman elämänsä kokonaan. Hesarin jutun mukaan Hoikkalan mielestä tällaisia asioita, joilla lasten ehdoilla elämistä osoitetaan, ovat muun muassa skeittilaudan muotoiset kakut, jääkiekkoharjoitusten seuraaminen vaikka omiakin menoja olisi sekä lapsen pukeminen sellaisiin merkkeihin kuten Burberry.

Olen Hoikkalan kanssa osittain samaa mieltä, että lapsesta on ainakin näin kouluelämän vinkkelistä katsottuna tullut se pomo, joka perhettä pyörittää. Vanhemmat soittavat opettajalle siitä, kun Kari-Petterille tuli paha mieli, kun joutui istumaan kokeen ajan yksin. Tai kun Sami-Samuli hengästyi liikuntatunnilla. Taiku Eila-Juulia pakotettiin syömään hernekeittoa, vaikka Eila-Juulia ei voi syödä kuin kaviaaria. Toisaalta rajat tuntuvat puuttuvan. Lapsi saa itse päättää ja valita, ja se on oikein. Lapsen rajoittaminen ei sen sijaan ole. Olen yhä useammin törmännyt ala-arvoisiin käytöstapoihin, varasteluun, päihteiden julmetun suureen käyttöön, ynnä muuhun sellaiseen.

Hirvittävän vaikea on sen sijaan kompata väitettä, jonka mukaan Hoikkalan mainitsemat esimerkit olisivat osoitus lapsen ehdoilla elämisestä. Jos äiti tahtoo tehdä erikoisen kakun lapsensa syntymäpäiville, niin se hänelle suotakoon. Itse en siihen kykenisi, sillä olen keittiössä mämmikoura. Edelleen suon sen, että vanhemmat ovat perillä lastensa harrastuksista ja kannustavat sekä osallistuvat niihin. Se saa lapsen tuntemaan itsensä tärkeäksi. Toisaalta perillä oleminen mahdollistaa myös järkevän kontrollin: Ensin hoidetaan sellaiset velvollisuudet kuten koulu, sitten harrastukset, jotka toki nekin ovat arvokkaita, mutta kuuluvat lähinnä oikeuksiin.

Merkkivaatteisiin pukeminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos on kuvetta, mistä kaivaa, niin antaa mennä. Harvoin kuitenkaan lapsi niitä itse maksaa. Kyse on nähdäkseni enemmänkin vanhempien halusta pukea lapsensa johonkin hienoon ja vähän kalliimpaan. Toinen asia on, jos lapsi itse vaatii Burberryä päälleen. Jos ja kun vaatimus on usein kohtuuton, pitää se tehdä selväksi ja antaa lapsen sitten kulkea vaikka alasti. Kaikkiin älleihin ei vanhempien tarvitse suostua. Jos vaateasiaa miettii vähän pidemmälle, niin mielestäni tärkeämpää on, että lapsi on puettu siisteihin ja puhtaisiin vaatteisiin.

Vaikka lapsi on arvokas ja tasavertainen ihminen, on muistettava, ettei lapsi voi saada perheen pään oikeuksia ja velvollisuuksia. Ne ovat edessä sitten joskus oman perheen kanssa ja siihen asti on maltettava. Liian vapaa kasvatus aiheuttaa kosolti ongelmia. Perheen tehtävänä on sosiaalistaa lapsi yhteiskuntaan. Se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan tavoille oppimista. Ikäviäkin puolia, kuten yhteiskunnan normien noudattamista ja velvollisuuksien täyttämistä, se sisältää. Kuitenkin tiedämme, että ne normit ja velvollisuudet mahdollistavat sen, että täällä on jota kuinkin hyvä elää. Me emme voi tehdä aina niin kuin meistä itse tuntuu, sillä meidän on otettava huomioon koko se konteksti, jossa elämme.