keskiviikko, 24. maaliskuuta 2010

Väsynyttä tuotearvostelua

Ostin Tigin Self Absorbed-hoitoaineen joskus alkusyksystä alennusmyynnistä. Hoitoaineputeli oli sen verran edullinen, etten juurikaan edes miettinyt sijoitusta, vaan otin hoitsikan kokeiluun. Tuote lupaa megavitaminointia ja elinvoimaa väsyneelle tukalle, joten ajattelin sen sopivan hiustenhoitotuotejononi jatkoksi. 

Olen käyttänyt SA:ta todella vähän ja harvoin. Ensinnäkin koostumus. Se on lirua, ei ollenkaan sellaista paksua tai jämäkkää, millaisia hoitoaineet nyt yleensä ovat. Minusta tuntuu, että tätä tarvitsisi lätkiä päähän aivan suunnattomia määriä ennen kuin aineen saisi levittymään kunnolla ja laajalti. Jotenkin aine vain katoaa hiuksiin ja yhtäkkiä huomaan painaneeni pumpusta aivan sikamaisen monta kertaa. 

Toiseksi minusta tuntuu, että tämä ei tehnyt oikein mitään huonokuntoiselle tukalleni. Tänä aamuna annoin Self Absorbedille uuden mahdollisuuden, sillä tukkani voi jo muutaman rakennepaikkaus- ja tehokosteutusmuhittelun jälkeen paljon paremmin. Levittymisen suhteen kaikki oli ennallaan, mutta lopputulos oli sileämpi, tasaisempi ja selkeästi jonkin tuntuinen, kun taas aikaisemmilla käyttökerroilla tukkani on ollut epämiellyttävän tuntuinen pesun jälkeen varsinkin kosteana. 

Tuoksu tässä on aivan hurmaava, ihanan raikas ja appelsiininen. Tätä voisi juoda! Tuoksu ei ole mielestäni niin voimakas kuin Tigeissä yleensä, mutta toisaalta tuoksujen turruttama nokkani ei ole hajusteiden voimakkuutta paras arvioimaan. 

Parhaiten tämä on tuntunut toimivan jätettävänä, jolloin olen heittänyt tätä pienen määrän pituuksiin hoitamaan ja suojaamaan hiuksia. Siihen Self Absorbed on tuntunut sopivan minun käytössäni kaikista parhaiten. En kuitenkaan tuomitsisi tätä nyt ihan kokonaan huuhdeltavanakaan, sillä voi olla, että tästä voisi tulla hyväkuntoiselle tukalle ihan hyvä perushoitoaine. Tuskin kuitenkaan ostan tätä enää toista kertaa. 

0 kommenttia: