Huomaan läyhääväni varsin usein asioista sen pohjalta, mitä niistä Facebookista kuulen. Olen siitä pahoillani, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että se nyt sattuu olemaan yksi merkittävimmistä sosiaalisista medioista nykypäivänä. Facebookin avulla kommunikointi ja mielipiteiden ilmaisu voivat toteutua hyvin nopeasti. Valitettavasti varsinkin jälkimmäinen tuppaa kohottamaan rakasta verenpainettani myös hyvin nopeasti. Olen jo miettinyt, pitäisikö minun yksinkertaisesti sulkea silmäni kaikelta provosoinnilta ja harrastaa sitä tästä lähin vain itse? Itse toteuttamanani se on nimittäin ainoassa muodossa, jossa sitä kunnolla kestän.
No niin. Nyt julistetaan kovaan ääneen sitä, että KIITOS 1939-1945 paidat eivät pakolaisille kuulu. Huh, Luojalle kiitos! En ole nimittäin aikoihin nähnyt niin rumia ja mauttomia paitoja. Syvällä sisimmässäni liikahtaa jokin häpeäpalikka, kun näen jonkun kantavan moista asustetta päällään. Samaan kategoriaan menevät suomileijonat. Ja sanottakoon nyt tässä heti alkuun, etten suinkaan halveksi veteraaneja tai sitä työtä, mitä maamme itsenäisyyden eteen on tehty. En vain ymmärrä, miksi jälkipolvien pitää hurskastella sillä vetämällä paitaa päälleen. Ja miksi patrioottisuus on synonyyminä luvalliselle rasismille, ja miten ihmeessä voidaan kiittää hyvinvointivaltion luomisesta, kun sitä omilla, itsekkäillä ja käsittämättömillä teoilla koko ajan ajetaan alas?
Jotenkin siis ajattelen, että mitä useampi suomalainen jättää tuollaiset paidat kauppaan, sitä parempi. Sen sijaan, että julistaisi rinnallaan muka ottavansa muka johonkin kantaa, voisi tehdä jotain konkreettista, kuten vaikka auttaa naapurin rouvaa lumitöissä tai sanoa välillä jotain ystävällistä. Voisi lakata vaikka hutimasta nyrkeillä sinne sun tänne, muistaa, että olemme toisistamme yhteisessä vastuussa, ja että kyllä sinne töihin kannattaa mennä ja niitä veroja maksaa, sillä niillä varoilla me kustannamme tänne terveydenhuollon ja koulutuksen. Myös omille kultamussukkapapanoille, jotka tosin ovat niin täydellisiä, etteivät tarvitse autuaallisen kotikasvatuksen pilaamista koululaitoksen puitteissa.
Jos nyt kuitenkin pohdittaisiin sitä, mikä tässä on kovin paradoksaalista. Siis siinä, etteivät nämä suomalaisen haute couturen yli-, ali- ja keskilyönnit kuulu pakolaisten ylle. Emmekö me, kiihkoisänmaalliset ihmiset tajua sitä, että joku toinenkin voi olla itsenäisyydestämme kiitollinen? Onko meillä yksinoikeus Suomeen, sen rajoihin, sotiin, veteraaneihin ja KIITOS!!!!!!!!!!!-paitoihin? Eikö jokaisen kunnon pikku patriootin sisällä kuuluisi kuitenkin läikähtää, kun joku sanoo, että onpa teillä ihana valtio ja maa, kiitos kuuluu veteraaneillenne? Minunkin vähemmän patrioottisessa rinnassani nimittäin läikähtää silloin. Tarkennukseksi haluan sanoa, että en ole raskaana enkä imetä, joten kyse ei ole maidontuotannosta.
Niin kuin aikaisemmin sanottu, olen vain onnellinen siitä, ettei moisiin vetimiin pukeudu yhtään sen suurempi ihmisjoukko kuin on "pakko". Tässä kohtaa kyse on jostain käsittämättömästä sisäisestä pakosta, jota kumma kyllä, yksikään muotiblogi ei ole vielä käsitellyt.
1 kommenttia:
Kirjoittamasi pitää niin paikkaa. En kanssa ymmärrä noita paitoja, enkä kyllä niiden käyttäjiäkään.
Lähetä kommentti