Hyvää huomenta!
Pyhät päättyvät tähän päivään. Viime keskiviikkona pelkäsin pahoin, että kyllästyisin neljään peräkkäiseen sunnuntaipäivään, vaan toisin kävi. Voisipa tämä jatkua! Olen saanut kodissamme ihmeitä aikaan (vieläkin ihastelen ja melkein itken), olen rötvännyt kotona mitä kummallisimmissa kotiasuissa, olen kestinnyt muutaman vieraan, ja vain ollut. Se on elämää se.
Tänään olisi tiedossa vielä rakkaan ystäväni Reijan heinäkuisten häiden suunnittelua. Sitten alkaakin jo arki kolkutella vaativana ovelle. Tiistaina on tentti, jota varten en ole lukenut sivuakaan, enkä näin ollen valmistautunut ollenkaan. Raporttia pitäisi kirjoittaa, yrittäjyystehtävää tehdä, lukea kolmeen tenttiin, sopia seuraavista... stressi! Iik!
Iltapäivällä on luvassa kosmetiikkapostausta, ja pääsiäispyhien aiheuttaman semipaaston jälkeen Päivänsäteilyssäkin päästään taas tiheämpään ja säännöllisempään päivittämistahtiin myös kosmetiikan osalta. Myös kirjapostauksia on tulossa, pyhät ovat nimittäin mainiota aikaa lukea romaaneja aivot narikassa! Suosittelen sitä lämpimästi kaikille.
Mielessäni käväisi ajatus pitää jonkinlainen arvonta kevään kunniaksi, mutta taidan vielä hetken pantanta sitä ja odottaa, josko Bloggerin kautta joku tätä tilaisi. Voisin harkita arvontaa muutaman vakilukijan ilmestyttyä kehiin. Kovasti tekisi myös mieli taas uutta ulkoasua ja banneria, kun nämä tuntuvat kovin pliisuilta. Herääkö kenelläkään ajatuksia?
Mutta koska tänään on varsinaisesti pääsiäisen tärkein päivä, niin toivotan kaikille oikein mukavaa pääsiäistä, kaunista maanantaipäivää ja esitän toiveen, että kaikki lukijani rauhoittuisivat hetkeksi ja kytkisivät stressivaihteen off-asentoon.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti