maanantai, 12. huhtikuuta 2010

Maanantaimasis

Kylläpä on taas tahmeaa. Olen nukkunut huonosti ja täysin vääriin vuorokaudenaikoihin. Ja nyt pitäisi palata maanantain myötä arkiseen aherrukseen, mihin en tunne kertakaikkiaan pystyväni.


Olen tiukalla karpilla nyt kolmatta päivää ja olo senkun paranee. Karppi oli tarpeen, sillä perjantaina kärsitty kankkunen veti verensokerini pilviin noin seitsemänsataa kertaa vuorokauden aikana. Minulla on jokin vamma, joka käskee minua krapulassa syömään, koska niin kuulemma saa tehdä. Pitäisi lakata kuuntelemasta sitä ääntä ja vaihtaa se vaikka järkeen. 

Olin torstaina elämäni ensimmäisillä sitseillä, ja suosittelen kyseisiä karkeloita kaikille akatemiassa opiskeleville! Harvoin on kännien vetäminen ollut niin sairasta ja hauskaa eli sairaan hauskaa. Sinänsä sitsit eivät tuoneet elämääni mitään uutta, sillä niiden pääsisältönähän on laulaa ja juoda. Minä teen näitä asioita muutenkin. 

Kosmetiikkarintamalla on hiljaista, sillä uusia hankintoja ei ole varaa tehdä, vanhoja ei jaksa kuvata, eikä kameran kanssa säätäminen ole mielipuuhiani, kun kyseessä on tuo antiikinaikainen väline. Ehkä tämä tästä piristyy. Karppaushan lisää energiaa ihan hirvittävän paljon, eli sitä odotellessa... 


Uutisissakaan ei ole mitään mielenkiintoista kommentoitavaa. Tähän on kyllä myönnettävä, että torstaiyönä aloin kirjoittaa Tiurasta, mutta tein niin paljon kirjoitusvirheitä ja kadotin ajatuksiani vähän väliä, ja välit kuorrutin täysin asiattomilla kommenteilla. Poistin tekstin ja menin nukkumaan. Se oli blogielämäni paras ratkaisu tähän mennessä.

1 kommenttia:

linnea kirjoitti...

karppauksenhan pitäis tuoda lisäenergiaa, sitä odotellessa :) tsemppiä!