Päivänsäteilyä

Niin kaunis on hiljaisuus...

2011-09-10T20:20:00.000+03:00

...mutta kauniimpaa taitaa silti olla aktiivinen blogi. Vai mitä olette mieltä?

Viimeisestä kirjoituksesta on hävettävän paljon aikaa; kaikenlaista on tapahtunut. Minulla on nyt työ, graduni on arvosteltu, sivuainepisteitä on melkein täysi määrä (no ohhoh, mikä väite...), ja elämääni sulostuttaa kaksi pikkuista kisua, Hilja ja Helmi. Hilja on muuten kolli.

Kosmeettiset asiat kiinnostavat edelleen kuten myös suun soittaminen, mutta olen jotenkin jäänyt jumiin ajatukseen, jossa minulla olisi kaksi blogia. Toinen pärställe ja toinen sisäisille oksennuksille. Mitä mieltä te olette? Jos teitä nyt on. Minulla on kaksi mielipidettä.

Tulevaisuus on varsin kuorrutettua. Sen lisäksi, että aion lopun elämääni siivota karvaisten lasteni hiekkalaatikkoa ja kuluttaa puolet palkastani kissanruokaan, olen kyynärpäitäni myöden järjestötoiminnassa ja nyt olen virallisesti myös väitöskirjantekijä. Tohtoriseminaarit alkavat ihan pian. Lisäksi työkuviot ovat sitovia, ja vaikka olen tuntiopettajana, eli minulla ei omaa luokkaa ole, vie tuntien suunnittelu ja muu koulutyö opetuksen lisäksi hirvittävän paljon aikaa. Silti tekisi mieli vielä kuluttaa aikaa bloggailuun. Asiaahan olisi paljon.

Siinä he ovat. Hilja halii siskoaan Helmiä. Miten ihminen voi rakastaa kissojaan näin paljon?

Innokkaat keskustelupalstailijat, hoi! :)

2011-08-26T17:53:00.001+03:00

Foorumilla, jossa minäkin vietän paljon aikaa, on menossa viikonloppuhaaste, jonka otin vastaan. Tarkoituksena on siis kutsua uutta sakkia foorumille. Sekä haastetut että rekisteröityneet palkitaan erikoisoikeudella uuteen osioon tjtsp.

Tervetuloa keskustelemaan uudelle Ruuhkavuosi-foorumille.
Ikä-, sukupuoli-, tai muita rajoituksia ei ole; foorumimme on tarkoitettu kaikenlaisille ihmisille.
Toivottavaa kuitenkin olisi, että tunnistat sanan "ruuhkavuosi" ja koet, että voisit ruuhkavuotisten yhteisössä viihtyä.

Osoitteemme on ruuhkavuosi.foorumi.org
Olet tervetullut rekisteröitymään ja keskustelemaan.

Tervetuloa!

Itse tykkään forkasta kauheasti. Jos alkoi kiinnostaa, niin muistathan viestittää palstan ylläpitäjälle, että sait osoitteen Päivänsäteilyä-blogista. :)

Uuuh... kirjoitustauko jatkuu vieläkin tämän blogin osalta. No, ehkä joskus; polte kyllä olis kova...

Rahat pois ja vaikka kadulle, evvk! Vai miten se oli?

2010-12-08T09:34:00.002+02:00

Kouluttamattomat ja työttömät nuoret pitäisi ilman muuta saada kiinni opintoihin ja työelämään. Syrjäytymistä tulee kaikin tavoin ehkäistä ja korjata. Mutta oi miksi, hallitus, oi miksi, sorrutte idioottipäätöksiin? Tänään äänestetään laista, jonka mukaan koulutuksesta tai työpaikasta kieltäytyvältä tai koulutuksen keskeyttävältä nuorelta voidaan leikata toimeentulotukea jopa 40 prosenttia.

Ajatuksena tietysti taustalla elävät tämänkin blogitekstin kaksi ensimmäistä virkettä. Olisiko kuitenkin aika pohtia muita vaihtoehtoja varsinkin, kun asiantuntijalausunnot kerta toisensa jälkeen ovat tästä laista olleet jyrkän kielteisiä? Onko kukaan pohtinut, millaisia lieveilmiöitä toimeentulotuen leikkaaminen aiheuttaa? Mikä ihmeen idea ylipäätään on mennä tekemään ratkaisuja, jotka edesauttavat syrjäytymisvaarassa olevien nuorten syrjäytymisprosessin kasvua?

Koulun ja työelämän sivuuttaminen voidaan nuoren kohdalla jakaa karkeasti kahteen eri syyryhmään: Joko käsissä on todella prosessimallinen syrjäytymisilmiön riskikasauma, jolloin jättäytyminen työn ulkopuolelle on useiden eri syiden aiheuttama tulos tai kyseessä on epätietoisuus siitä, mitä nuori haluaisikaan tulevaisuudessa tehdä. Kun käsitellään syrjäytymisilmiötä, on selviö, että yksikään keppi ei nuorta yhteiskunnan piiriin tuo. Voidaan olla toki montaa mieltä siitä, kenen tehtävä syrjäytymistä on ehkäistä. On kuitenkin turhaa kiistellä tehtävänjaosta siinä vaiheessa, kun puhutaan lapsesta tai nuoresta, joka on erittäin heikossa asemassa. Lasta tai nuorta ei voi rangaista siitä, että hänen saamansa hoiva ja huolenpito ovat olleet puutteellisia. Siksi toiseksi syrjäytymisessä on aina kaksi puolta: Kyseessä on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta erittäin haitalllinen ilmiö. Sitä ei voida koskaan poistaa, mutta kyllä syrjäytymisen ehkäisemisessä osavastuu kuuluu yhteiskunnalle ja sen eri instituutioille varsinkin silloin, kun kotoa tulevat edellytykset elämään ovat heikot.

Tyhjästä ja ilman resursseja ei ehkäisemistyötä voi tehdä. Resursseja pitää kohdentaa lapsiperheisiin ja lapsen eri vertaispiireihin, kuten kouluun sekä sosiaalitoimeen. Ja todella, tukea tulee lisätä, sitä ei tule vähentää tai ottaa pois jopa kokonaan. Tuen lisääminen järkevästi tarkoittaisi sitä, että varhaisen puuttumisen menetelmiä kehitettäisiin jo neuvolatasolta, ja että rahallinen tuki saataisiin korvamerkittyä nimenomaan lapsen perustarpeita varten. On surullista ja kamalaa, että vanhemmuuden perustehtävät jäävät toisilta hoitamatta, mutta kuten sanottu, emme voi rangaista siitä lasta, ja siksi toiseksi sen ilmiön kanssa olemme suhteellisen kädettömiä. Siksi ne puuttumisen keinot, jotka meillä on käytössä, tulisi entistä vahvemmin ottaa käyttöön.

Entä sitten koulunsa keskeyttäneet harhailijat? Eikö tässä ole selkeä tilaus ja tarve entistä tehokkaammalle oppilaanohjaukselle ja ammatinvalintaohjaukselle? On tärkeätä, ettei nuori jää toimettomaksi, mutta edelleen keppi on se väärä keino. Tuntuu kovin epäreilulta, että tuki lähtee, vaikka työtä ei voitaisi edes osottaa. Vielä epäreilummalta tuntuu se, että nuorelta hävitetään yhä enemmän sanavaltaa omasta elämästään - nuorelta tuskin edes kysytään, pystyykö hän osoitettua työtä tekemään. Toki ensisijaisesti aina vastikkeen eteen tulisi työtä tehdä. Nyt on kuitenkin niin, että alle 25-vuotiaan mahdollisuudet jäädä kotiin ovat erittäin pienet, ja velvoite hakea kouluun tai työskennellä ovat jo nyt olemassa. Voisiko työllistämistä tukea työmarkkinatuetuilla harjoitteluilla, jotka ovat nyt poissuljettuja, mikäli nuori ei ole ammattikorkeakouluun hakenut?

Tämän lakiesityksen toteutuminen johtaa siihen, että nuorten syrjäytymisprosessi nopeutuu ja jopa laajenee. Onko meillä todella halua ottaa vastaan seuraukset? Lisää rikollisuutta, lisää päihteitä, lisää asunnottomuutta. Kuulostaa varmasti hallituksen korvaan mieleiseltä. Näinhän nuoret saavat opetuksen ja menevät takaisin töihin! Niin makaa kuin petaa, me ollaan luusereita kaikki, paitsi me, joilla on selkäranka. Miten tässä haiskahtaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puute ja ennen kaikkea tyhmyys? Ihmetyttää, että sivistyneet ja kouluttautuneet ihmiset ovat sivuuttaneet kaiken sen tutkimustiedon, joka meillä on ulottuvillamme tästäkin ilmiöstä.

Miten päivänsäteillä sairaana?

2010-10-22T19:38:00.000+03:00

1) Mene sohvalle. Se on tärkein huonekalu, kun on sairas. Mene sohvalle, etsi mukava asento, ota käteesi kirja, läppäri, suuntaa katseesi televisioon, whatever. Pääasia on se, että asettaudut sohvalle.

2) Lue. Lukeminen kannattaa aina, sairaanakin. Lue hömppää, jos se saa sinut paremmalle tuulelle. Jos taas haluat kokea onnellisuutta siitä, että sairaanakin sinulla on asiat paljon paremmin kuin jollain muulla, etsi käsiisi jotain todella raskasta ja masentavaa. Hanki kaikki uudet naistenlehdet kätesi ulottuville.

3) Haistele palasaippuoita. Ei, ei, Marseille. Kokeile vaikka Lushia. Hyvät tuoksut saavat paljon paremmalle tuulelle! Ikävämpi puoli on se, kun ei haista mitään.

4) Lohtushoppaile. Internet takaa, että kaupat ovat lähempänä kuin koskaan ennen! Mene iHerbiin. Tilaa niitä palasaippuoita Lushista. Whatever. Konkurssi tulee lähemmäs, flunssa lähtee kauemmas. Niin se vaan menee.

5) Käy suihkussa. Se ihan oikeasti raikastaa ja virkistää. Tätä et voi tehdä sohvalta käsin, mutta lupaan, että se on sen arvoista varsinkin, jos omistat ihania saippuoita (ks. 3 ja 4). Suihkun jälkeen on poutasää, ja elämä tuntuu kolmen minuutin ajan lähes siedettävältä.

6) Katso leffa. Mutta älä ajattelekaan, että kykenisit prosessoimaan jotakin syvällistä - tai vielä pahempi - tekosyvällistä ja tekotaiteellista paskaa.

7) Syö jäätelöä. Ben ja Jerry ovat parhaat olemassaolevat lääkärit. Heitä uskosi länsimaiseen lääketieteeseen hetkeksi jorpakkoon ja mieti, miten kätevää on, että ratkaisu kaikkeen löytyy lähikaupan pakastealtaasta.

8) Hanki ystävä. Siis sellainen, joka tuo sinulle ne kirjat, naistenlehdet ja jäätelöt. Puolisokin käy. Muista osoittaa diilerisi toiminnasta myös jälkikäteen, sillä kuten tiedämme, räkätaudit uusivat aina.

Katkeran kasvattajan kälätykset

2010-08-19T12:08:00.000+03:00

Iltalehti uutisoi poliisilta tulevia valituksia siitä, että poliisilta suttaantuu työaikaa turhan paljon Internetissä tehtyjen uhkausten setvimiseen. Työhön menee aikaa, ja koska uhkailijaksi paljastuu useimmiten aikaansa tappava teini, on työn määrä suhteessa panostettuun hyötyyn lähinnä turhauttava. Jokainen uhkaus on silti tutkittava.

Mopedi on tainnut karrata pahemman kerran idioottien käsistä. Anteeksi, että käytän sanaa idiootti, mutta parempaakaan ei ole nyt tarjolla, kun puhutaan ihmisestä, jolla ei ole mitään muuta tekemistä kuin lähetellä Internetissä satunnaisille ihmisille uhkauksia. Päälle tulevat vielä nämä koulu-uhkaukset, jotka saavat sydämen kipuamaan tuonne kurkun tietämille. Olen kiitollinen siitä, että jokainen tapaus tutkitaan, mutta on totta, että tutkinta on monessa eri mielessä ajantuhlausta.

Yleensä ratkaisu ei löydy totaalisista vaihtoehdoista. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kuitenkin ihmettelen rangaistusten pienuutta. Kun puhutaan toiseen tai toisiin ihmisiin kohdistuvasta uhkasta, joka esitetään vakavasti, niin oli uhkaaja tosissaan tai ei, pitäisi rangaistuksen tuntua edes jossain. Perättömän huvin vuoksi tehdyn uhkauksen naputtelija ei vain yksinkertaisesti saisi päästä kuin koira veräjästä.

Jos näistä annettavat sanktiot alkaisivat muistuttaa ihan oikeita rangaistuksia, voisi se hillitä uhkausten määrää. Olen usealla eri alueella törmännyt eri-ikäisten huolestuttaviin asenteisiin syiden ja seurausten maailmassa: Sanktioiminen ei vähennä tekojen määrää, sillä usein on jokin porsaanreikä, mistä voidaan hädän tullessa mennä oli asia sitten pieni tai suuri. En väitä, että esimerkiksi opettajalle haistattelusta pitäisi antaa linnaa, mutta siitä ei nyt kerta kaikkiaan tule mitään, jos sanktio ei voi olla sillä tavalla järkevä, ettei se olisi teinille itselleen täysin läpihuutojuttu.

Rangaistusten koventaminen näissä uhkausasioissakin antaisi heille, jotka harkitsemattomuuksissaan ko. typeryyden tekisivät, viestin siitä, ettei kannata. Ei kannata, vaikka tyttöystävä jätti, vaikka äiti ei anna pitää mikrosortseja, vaikka opettaja mulkaisi, vaikka joku on ihan ääliö, vaikkei ole mitään tekemistä, jne. Kasvatuskulttuurissa on tultu siihen pisteeseen, että elämme yhteiskunnassa, jossa perustavanlaatuiseksi oikeudeksi katsotaan ihmisen oikeus tehdä mitä lystää ja siten toteuttaa itseään. Kaunista, mutta ah, niin toimimatonta liian pitkälle vietynä.

Maanantaimasis

2010-04-12T08:47:00.000+03:00

Kylläpä on taas tahmeaa. Olen nukkunut huonosti ja täysin vääriin vuorokaudenaikoihin. Ja nyt pitäisi palata maanantain myötä arkiseen aherrukseen, mihin en tunne kertakaikkiaan pystyväni.

Olen tiukalla karpilla nyt kolmatta päivää ja olo senkun paranee. Karppi oli tarpeen, sillä perjantaina kärsitty kankkunen veti verensokerini pilviin noin seitsemänsataa kertaa vuorokauden aikana. Minulla on jokin vamma, joka käskee minua krapulassa syömään, koska niin kuulemma saa tehdä. Pitäisi lakata kuuntelemasta sitä ääntä ja vaihtaa se vaikka järkeen.

Olin torstaina elämäni ensimmäisillä sitseillä, ja suosittelen kyseisiä karkeloita kaikille akatemiassa opiskeleville! Harvoin on kännien vetäminen ollut niin sairasta ja hauskaa eli sairaan hauskaa. Sinänsä sitsit eivät tuoneet elämääni mitään uutta, sillä niiden pääsisältönähän on laulaa ja juoda. Minä teen näitä asioita muutenkin.

Kosmetiikkarintamalla on hiljaista, sillä uusia hankintoja ei ole varaa tehdä, vanhoja ei jaksa kuvata, eikä kameran kanssa säätäminen ole mielipuuhiani, kun kyseessä on tuo antiikinaikainen väline. Ehkä tämä tästä piristyy. Karppaushan lisää energiaa ihan hirvittävän paljon, eli sitä odotellessa...

Uutisissakaan ei ole mitään mielenkiintoista kommentoitavaa. Tähän on kyllä myönnettävä, että torstaiyönä aloin kirjoittaa Tiurasta, mutta tein niin paljon kirjoitusvirheitä ja kadotin ajatuksiani vähän väliä, ja välit kuorrutin täysin asiattomilla kommenteilla. Poistin tekstin ja menin nukkumaan. Se oli blogielämäni paras ratkaisu tähän mennessä.

Sadepäivän nakkikeitto

2010-04-08T18:00:00.000+03:00

Rakastan keittoja, mutta teen niitä liian harvoin. Eilen päätimme kuitenkin tarttua toimeen, sillä oli sateista, vähän sumuista ja viileääkin. Keitto sopi muutenkin varsin hyvin senhetkiseen mielialaan, joka ainakin minulla oli stressitöntä hetkeä ja hellyyttä kaipaava. Valitettavasti kuvaa ei ole, sillä unohdin kamerani kotiin numero yksi.

Yritän taas karpata tunnollisemmin ja itse asiassa olen löytänyt jo heikon kohtani: En syö aamupalaa, juon vain kahvia. Ostinkin paketillisen pekonia, jotta saan loihtia vihanneksista, pekonista ja munista aamiaisen, jonka avulla pystyy sinnittelemään pitkänkin päivän ilman turhia kiusauksia, kuten suklaata, karkkia, suklaata ja karkkia. Olen lipsunut myös muuten, mutta eilen ruisleipää mussuttaessani tajusin, että vielä vuosi sitten tätä ei olisi tapahtunut. Eikä muuten tapahdu enää.

Niin, siihen nakkikeittoon. Kattila tuli vähän täyteen, mutta kaikki mahtuivat siti. Keitto on helppo ja muunneltavissa.

800 grammaa keittojuureskuutioita (pakasteesta, perunaton)
3 sipulia
640 grammaa nakkeja (Saarioisten, 0,8 hh/100 g)

Paketillinen koskenlaskijaa
Pieni tetra paseerattua tomaattia
Vettä

Pane vettä kiehumaan. Itse laitoin aika vähän, litran verran riittänee, sillä pakastevihanneksista tulee kyllä lientä.

Kun vesi kiehuu, lisää juurekset ja sipulit.

Keitä juureksia ja sipuleita hetki. Lisää nakkipalaset. Anna kiehua hetken.

Lisää joukkoon mausteita makusi mukaan. Itse panin valkosipulia sekä yrttisekoitusta. Lisää pikkuinen tetrallinen paseerattua tomaattia.

Koskenlaskijat lisätään palasina joukkoon ja annetaan vielä muhia ja hautua hetki, jotta juusto sulaa tasaisesti. Sekoittele keittoa välillä.

Halutessasi voit lorauttaa joukkoon vielä kermaa. Nauti raejuuston kanssa!

OECD my ass.

2010-04-08T08:00:00.000+03:00

OECD ehdottaa Suomelle, että opintorahajärjestelmästä olisi luovuttava ja opiskelijoita kannustettava entistä kiivaammin lainanottoon. Tai no, pakotettava, näinhän se asia oikeasti on. Valmistumisaikoja pitäisi entisestään lyhentää, mutta työssä olisi opiskelijankin käytävä entistä enemmän. Laiskoilla luusereilla, jotka tekevät vain 50 opintopistettä vuodessa ja ainoastaan kesät töitä, voidaan pestä vaikka Nokian pääkonttorin lattioita.

Suunnitelma on oikein toimiva, mikäli halutaan kasvattaa terveydenhuoltokuluja, mielialalääkkeitä valmistavien tehtaiden liikevaihtoa, tulevia velkahelvettejä sekä luokkaeroja. On selvää, ettei OECD:n suosittelemalla mallilla korkeakoulututkintoa hankkisi kuin he, joilla ihan oikeasti on varaa siihen. Tai no, jonka vanhemmilla on.

Työssäkäynti opintojen ohella on varsin hyvä asia, jos siihen kykenee ilman, että opiskelu kärsii. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mieluummin täysipainoinen opiskelu kuin se, että tasapainottelee opiskelun ja työnteon välillä niin, että usein ensinmainittu kärsii ja siihen päälle vielä mielenterveys. Opiskelija saattaa istua suurimman osan päivästä, mutta uskokaa pois, ajatustyökin kuluttaa. Opiskelijalla on oikeus vapaa-aikaan. Pitää muuten myös huomioida se, että Kela rankaisee, jos sattuu tienaamaan liikaa. Ymmärrän, että opiskelujen etenemättömyys sanktioidaan, mutta tällainen kaksoiskuritusjärjestelmä on mieletön.

Maistereita ei voida alkaa tehdä pääsääntöisesti kolmessa vuodessa. Kaksoistutkintojärjestelmä on mitoittanut lähes kaikki tutkinnot siten, että kandidaattia suoritetaan kaksi, maisteria kolme vuotta. Siten siis maisteriksi valmistuu viidessä vuodessa. Se on varsin hyvä ja hieno aika. 300 opintopistettä vaatii raa'asti laskettuna 8100 työtuntia, joka tekee 337,5 vuorokautta. Työpäivinä 300 opintopistettä on 1012,5. Jos vuoden jokaisena 365 päivänä opiskelisi, voisi maisteriksi valmistua 2,7 vuodessa. Siinäkö opiskelijan tulevaisuus?

Nykypäivänä työpaikasta ei voi olla enää varma. Minä en tiedä, työllistynkö luokanopettajaksi, vai onko lama vienyt mahdolliset työpaikat. Onneksi minulla on takaportteja, jotta saan nyt jo aivan riittävän opintolainan maksetuksi. Niin, ja toisenkin luoton, jonka olen ottanut, jotta vanhempani voisivat nauttia tuloistaan ilman, että minulle tarvitsee syytää jokaista tienaamaansa penniä.

Excellent Excellenght

2010-04-07T18:00:00.000+03:00

Minulla on käytössäni kerrallaan pari ripsiväriä. Toinen on arkikäyttöä varten, toinen taas juhlakäyttöön, ellei satu niin hyvin, että samalla ripsarilla sutaisee molempiin tilanteisiin omiaan olevat ripset. Silloinkin ripsareita tosin kyllä on pari, mutta perusideani ripsivärien käytössä on tämä.

Sain Lumenen Excellength-ripsivärin ilmaiseksi silloin, kun Lumene niitä jakoi. Otin ripsivärin käyttöön vähän epäileväisin mielin; mielestäni Lumenen ripsivärit eivät niin hirvittävän hyviä ole olleet. Jostakin ripsiväristä sain joskus jopa allergisen reaktion.

Excellenght kuitenkin ylllätti iloisesti! Olin mielessäni pienestä harjasta, jota opin Kanebon 38-ripsarin myötä rakastamaan. Tällä pystyi mainiosti sohimaan alaripsetkin tarkasti. Massa ei ollut mielestäni liian löysää, muttei kuitenkaan kuivaakaan. Pidentävä vaikutus näkyi jo yhden kerroksen jälkeen! Arkikäytössä ei enempää kerroksia tarvinnut sutiakaan. Valitettavasti minulla ei ole kuin tuo yksi meikkikuva tuolla jossain, joka sekin on otettu ripsarin ollessa lähes lopuillaan. En voi todentaa tätä ilmiötä siis kuvin.

Nyt ongelmana on se, että tämä ihana ripsiväri on jo niin loppu, ettei siitä ole enää mihinkään. Voisin ostaa tällaisen, mutta kokeilunhalu nostaa päätään. Toisaalta pidän pariakymppiä Lumenen ripsarista kyllä aika kovana hintana, kun samalla hinnalla tai muutamalla lisäeurolla saa ripsivärin selektiivisistäkin käyttöönsä... Sen verran elitistiä minussa taitaa olla. Markettiripsiväreissä ei useinkaan ole mitään vikaa, mutta kahtakymppiä en tahdo niihin panostaa. Olen siis pihi elitisti.

Jos jollakin olisi hyviä vinkkejä kivaksi arkiripsiväriksi, ottaisin neuvoja todella mielelläni vastaan! Samalla suosittelen tätä hyvänä vaihtoehtona arkiripsiväriksi.

Kohuja ja kohjuja

2010-04-07T13:34:00.001+03:00

Voi näitä poliittisia kohuja. Kukaan ei varmaan enää halua puhua Tiurasta, eihän? No, minä puhun ihan vähäsen vain. Tänään hän nimittäin on ilmoittanut eroavansa Kokoomuksen johdosta. Sitä sitte taivastellaan pitkin Internetiä, että miten näin nyt kävi. Vasta muutama päivä sitten kansanedustaja itse syytti patriarkaalista yhteiskuntaa siitä, että naisia aina sorretaan ja siteerasi perään vielä Raamattua näin pääsiäisen kunniaksi.

Ei parane ottaa kantaa, kun ei tiedä tarkasti, eikä tapahtumien sisälle pääse. Sinänsä en ihmettelisi Tiuran loikkausinnokkuutta. Miettikää nyt. Tiura on melko paljon julkisuutta ja ääniä niittänyt nelikymppinen nainen - juuri sellainen, joka huokuu poliittista seksikkyyttä kun se pannaan yhteen median ja kaikkien muiden sidosten kanssa. Silti Tiura ei päässyt ministerisalkun pintaa edes koskettamaan, vaikka esimerkiksi Tanja Karpela oli saanut yhtä pidellä neljän vuoden ajan jo hallussaan.

Loikkaamisissa ei ole mitään ihmeellistä, sitä tapahtuu. Kristillisdemokraateista tulee melko äkkiä kokoomuslaisia, kun pitää saada joku vähän merkittävämpi palli tai lisää vaikutusvaltaa. Enkä minä sitä, jos se omaan aate- ja arvomaailman sopii, niin mikä ettei! Olen minäkin harkinnut loikkaamista, mutta en sitten loikannutkaan. Tosin minä olen (entinen) kunnalispoliitikko, en suinkaan taistele merkittävistä salkuista tai muista viroista.

Typeryyttä minä tässä eniten ihmettelen. Jos Tiura on aikonut loikata, kertokoon sen rehdisti julkisuuteen ja lopettakoon Raamatun siteeraamisen. Ehkä rehellisyyden keinoin nämä asiat aukeisivat. Naisten sortamista on turha syyttää - kova konkari Ike joutui muutaman vaivaisen tekstiviestin takia pois pallilta, joka oli hänelle hyvä ja omiaan. Ehkäpä rehellisyys tekisi hyvää. Niin, ja sitten vielä sen ymmärtäminen, että vuodesta toiseen täysin ansiottomasti pukujuhlan kuningattaren tittelin saaminen ei tee kenestäkään vakavasti otettavaa poliitikkoa. Pitäisi tehdä jotain muutakin. Ehkä Tampereella tiedetään, mutta täällä lännessä ei, ja ministeri on koko kansan yhteinen.

I'm loving it!

2010-04-05T17:00:00.000+03:00

Olen löytänyt pitkän etsimisen jälkeen Sen Oikean. Puhe on nyt hoitoaineista. Kerroinkin jo aiemmin, että tilasin Feel Uniquesta Tigiä ja Joicoa, ja kummatkin ovat osoittautuneet täydellisiksi nappiostoksiksi. Aino, mikä minua harmittaa on se, etten ole hankkinut näitä jo paljon aikaisemmin. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, ja varmaa on se, että näitä ostan tulevaisuudessakin aivan varmasti. Jos minä olisin tiennyt tämän, minkä tiedän nyt, olisin säästänyt todella pitkän pennin rahaa.

Tänään on vuorossa maailman täydellisimmän Tigin esittely. Oatmeal&Honey-hoitoaineesta olen kuullut erittäin paljon kehuja, mutta jostain syystä se on aiemmin jäänyt kauppaan. Nyt sain sen omakseni ja rakastuin kerta heitolla! Tämä on vaan niin ihana hoitoaine, että ei mitään rajaa. O&H on käsittääkseni Tigin - jos ei ainoa, niin ainakin ainoita silikonittomia hoitoaineita. Itse en varsinaisesti välttele silikonia, mutta tehohoitotarkoituksessa en silikonisia hoitoaineita todellakaan suosi. Sitä saa olla, mutta mielellään vähän.

Oatmeal & Honeyn INCI näyttää hyvältä muutenkin. Osaksi siksi, että silikoni on minulle OK pikahoitoaineessa, en ole tätä siihen tarkoitukseen koittanut. Toisin sanoen en ole käyttänyt tätä suoraan shampoon päälle vaan aina muhitteluun joko sekoituksena tai yksin. Ja tämä todella toimii!

Hiukseni osoittavat toisinaan rasvoittumisen merkkejä. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että mitä enemmän olen hoitanut hiuksiani, muhitellut ja antanut niille kosteutta, sitä vähemmän kuontaloni rasvoittuu. Hiukseni ovat vaalennetut ja vetävät helposti huonoon kuntoon. Tulin huomanneeksi jokin aika sitten, että senhetkiset tehohoidot eivät kerta kaikkiaan riittäneet, vaan käyttöön oli pakko hankkia äkkiä järeämpiä aseita.

Oatmeal & Honey on todellinen monitoimituote, sillä pieni pisara tätä käy myös jätettäväksi. Hoitoaine ei lähmää ollenkaan ja levittyy vähän kuivempaankin hiukseen todella nätisti. Tehohoitonakaan tätä ei tarvitse kovin paljoa laittaa, kun tämä on jo hyvin levinnyt koko tukkaan.

Suosittelen tätä ehdottomasti seuraavalle ostoslistallenne! Tämä kosteuttaa, pehmentää ja jämäköittää tukkaa. Ainoa varottava sana on sanottava tuoksusta, joka toisista on hyvin karvasmantelinen, minusta taas tämä tuoksui selkeästi glögille. Tuoksu kannattaa kuitenkin kestää, sillä niin hyvä tuote tämä on. Itse olen muutaman käyttökerran jälkeen lakannut haistamasta glögisyyttä ja nyt tämä tuoksuu nenääni jo selkeästi toffeelta. Ihan miellyttävä muutos minusta.

Aamujaarituksia

2010-04-05T07:00:00.000+03:00

Hyvää huomenta!

Pyhät päättyvät tähän päivään. Viime keskiviikkona pelkäsin pahoin, että kyllästyisin neljään peräkkäiseen sunnuntaipäivään, vaan toisin kävi. Voisipa tämä jatkua! Olen saanut kodissamme ihmeitä aikaan (vieläkin ihastelen ja melkein itken), olen rötvännyt kotona mitä kummallisimmissa kotiasuissa, olen kestinnyt muutaman vieraan, ja vain ollut. Se on elämää se.

Tänään olisi tiedossa vielä rakkaan ystäväni Reijan heinäkuisten häiden suunnittelua. Sitten alkaakin jo arki kolkutella vaativana ovelle. Tiistaina on tentti, jota varten en ole lukenut sivuakaan, enkä näin ollen valmistautunut ollenkaan. Raporttia pitäisi kirjoittaa, yrittäjyystehtävää tehdä, lukea kolmeen tenttiin, sopia seuraavista... stressi! Iik!

Iltapäivällä on luvassa kosmetiikkapostausta, ja pääsiäispyhien aiheuttaman semipaaston jälkeen Päivänsäteilyssäkin päästään taas tiheämpään ja säännöllisempään päivittämistahtiin myös kosmetiikan osalta. Myös kirjapostauksia on tulossa, pyhät ovat nimittäin mainiota aikaa lukea romaaneja aivot narikassa! Suosittelen sitä lämpimästi kaikille.

Mielessäni käväisi ajatus pitää jonkinlainen arvonta kevään kunniaksi, mutta taidan vielä hetken pantanta sitä ja odottaa, josko Bloggerin kautta joku tätä tilaisi. Voisin harkita arvontaa muutaman vakilukijan ilmestyttyä kehiin. Kovasti tekisi myös mieli taas uutta ulkoasua ja banneria, kun nämä tuntuvat kovin pliisuilta. Herääkö kenelläkään ajatuksia?

Mutta koska tänään on varsinaisesti pääsiäisen tärkein päivä, niin toivotan kaikille oikein mukavaa pääsiäistä, kaunista maanantaipäivää ja esitän toiveen, että kaikki lukijani rauhoittuisivat hetkeksi ja kytkisivät stressivaihteen off-asentoon.

Mätsäystä

2010-04-04T20:06:00.000+03:00

Olen tosiaan kaivanut kynsilakat meikkilaukustani ja osittain kaikkien ihanien blogienkin innoittamana alkanut lakkailla kynsiäni varsin ahkerasti. Alue, jolla tarvitsen vielä kosolti harjoitusta, on kärsivällisyys - eipä se pikakuivattajakaan ihmeisiin pysty.

Parisen viikkoa sitten olin eräällä bussikierroksella, jossa tarvittiin opiskelijan raikkainta asustetta, eli haalareita. Vaikken olekaan mätsäysfriikki, tuntui oman oppilaitoksen mainostamistarkoituksessa toteutettu bussikierros haalareineen kaikkineen antavan hyvän syyn lakata kynnet sävyllä, joka olisi suurin piirtein haalareiden kanssa värimaailmaa. Siksi toiseksi tämä taitaa olla tällä hetkellä ainoa lakkani, joka ei ole punasävyinen, joten se piti ehdottomasti korkata! Haalari-iltojen kaveriksi olen tainnut tämän ostaakin...

Kuva on huono, tärähtänyt ja väärin tarkennettu. Lakka on tosiaan oranssimpi kuin haalarini, mutta mitäpä tuosta! Alla siis tipunkeltaiset haalarini ja Anytimen Go Colour-lakka sävyssä 8, Auringonkukka. Anytimehän on jo kuopattu brändi, mikä on sinänsä harmi, että löysin Anytimen meikit uudelleen juuri lopettamisen kynnyksellä. Olen ilokseni todennut, että ensinnäkin kynsilakat ovat käyttööni ihan kelpoja, ja että luomiväritriot ainakin ovat ihan mukavan pigmenttisiä.

Mielestäni kuva vääristää väriä hieman, sillä kynnet näyttävät (ja iho muutenkin) aivan liian punaiselta. Mutta ihan mukavasti haalarit ja lakka mätsäsivät! Vähän kiireessä jouduin lakkaamaan, jonka vuoksi näköjään ihan joka nurkka ei ole lakkaa saanut. Haalariasusteena nämä kuitenkin toimivat aivan loistavasti.

Rymsteerausta

2010-04-03T14:05:00.000+03:00

Huh!

Siivousurakka kesti kolmatta päivää. Siihen sisältyi huonekalujen siirtämistä, 15 jätesäkillistä roskaa sekä uudelleenjärjestelyä. Itse nimitän projektiani rymsteeraamiseksi, joka oli tällä kertaa erittäin perusteellista.

Nyt meillä on uusi, ihana koti, ja pääsiäisen vietto voi alkaa! Tämä tunne, että koti on kerrankin meidän näköinen, siisti, VÄLJÄ ja valoisa, on aivan upea! Jospa se motivoisi pitämään huushollin jonkinlaisessa kuosissa...

Nyt Päivänsäteilijällä alkaa pääsiäinen, jota nautitaan sekä rentoutumisen, hiljentymisen että hauskanpidon merkeissä. Oikein ihania kevätpäiviä kaikille!

Sotkua ja sekamelskaa

2010-04-01T11:24:00.000+03:00

Minä haluaisin olla parempi ihminen. Kuulostaa ylevältä, mutta on pinnallista, uskokaa pois. Parempi ihmisyys nimittäin minulle tarkoittaa paremman ekoihmisen ohella säännöllistä huulimeikin ja kynsilakan käyttämistä, mutta niistä myöhemmin. Nimittäin haluaisin olla myös parempi siivousihminen. Näin siivouspäivänä urakka tuntuu mahdottomalta, ja niin on tämä sekamelskakin tuntunut jo parisen viikkoa. Miksi en opi, oi miksi?!

Minä haluaisin olla ihminen, joka omistaa päivästä vartin pienelle siivoilulle. Tai vaikka puoli tuntia, jonka aikana ehtisi järjestellä tavarat ja tiskata tiskit. Haluaisin jonkinlaisen tajun siivousrutiineista. En vaan opi. En ole syntynyt pölyrätti kädessä, mutta tuskin se kädessä kuolisinkaan.

Eniten tässä projektissa ahdistaa ehkä se, että niin kuin taisin jo kertoa, suunnittelemme kesäksi pienen pientä remontinpoikasta, joka kattaa lähinnä uudet tapetit. Sen lisäksi tavaraa lähtee ovestamme ulos aika rajuin ottein, ja toivottavasti saadaan jotain uuttakin tilalle. Tällä hetkellä kämppämme "sisustus" on nimittäin todella räävitty kokonaisuus meidän kummankin poikamies-/poikamiestyttöbokseista, mikä merkitsee sitä, että emme asu itse sisustamassamme vaan vanhempiemme sisustamassa kodissa.

Ihmeitä tähän ahdistukseen voisi tehdä kunnon siivous, jossa voisi ottaa jo pahvilaatikkoja ja jätesäkkejä kauniiseen käteen ja alkaa lajitella tavaroita, jotka heitetään ulos ovesta joka tapauksessa. Miksi tehdä kolmen kuukauden kuluttua se, minkä voi tehdä jo tänään?

Rakkaat ihmiset, jotka jaksoitte jaaritukseni lukea: Auttakaa sotkuista Päivänsäteilijää ja antakaa minulle hyviä neuvoja kaaoksen välttämiseksi!

Orkesteriharjoituksista, päivää

2010-03-31T08:34:00.000+03:00

Muutama päivä totista torvensoittoa on takana. Toiminnot eivät liity tosin puhaltimiin mitenkään, vaan rakkaaseen graduuni, joka syö kaiken muun aivotoimintani. Eilen illalla pesin koneellisen pyykkiä iloisesti ilman pulveria, ja äsken meinasin kirjoittaa pyykillisen koneita. Ei mene vahvasti, ei. Mutta ei se mitään! Vaikka kuuluisa kaksikko, graduahdistus ja prokrastinaatio kulkevat käsi kädessä ja istuvat olkapäilläni koko ajan, on gradun tekeminen mielekkäintä puuhaa hetkeen. Minä oikeasti tykkään siitä!

Palkitsin rupeamani eilen asettumalla hierojan moukaroitavaksi. Moukaroinnista ei tosin ollutkaan kyse, sillä eilen keskityttiin avaamalla lihaksia ihan siitä pinnasta. Luottohierojani mukaan olisi kunnon rusentamisesta voinut seurata oikein kunnon dagen efter; sen verran jumissa tuo lihaksistoni on.

Nyt virallisena hierontakrapulapäivänä täytyy sanoa, että kyllä taas kannatti uskoa. Vaikka hierojallani oli erittäin hellät otteet, tuntuu selkäni siltä, että siinä on mustelmia. Upeaa, kun tuntee taas jotain muutakin kuin veitsenviiltelyn omaisia tuntemuksia, mutta taas vaihteeksi kirkastui, että opiskelu ja epäergonominen työasento ovat pariskunta, joiden pitäisi erota mahdollisimman pian. Minä kuitenkin pidän niitä tiukasti naimisissa.

Aion olla tunnoton opiskelija ja varastaa huomisen päivän pääsiäislomaksi. Meillä on nimittäin niin hirveä kaaos, että kevätsiivous on toimitettava ASAP. Lauantaina tulee vieraita ja siksi toiseksi minua hävettää kutsua kotiini yhtään ketään. Hävettää mennä sinne jopa itse ja tunnustaa, että minä tosiaan asun siellä. Takaraivossa nakuttaa tuleva kesä ja se, että hieman sisustamme uudelleen. Se tarkoittaa sitä, että heitämme raskaalla kädellä tavaraa pois ja panemme uudet tapetit seiniin. Rivitalo, jossa asumme, on rakennettu tosiaan kahdeksankymmentäluvun alussa, ja seinissä on alkuperäiset tapetit. Nyt sille tehdään kyllä jotain!

Oikein hauskaa kevätpäivää näin aprillipäivän aattona!

Vaaleaa, kulunutta ja alkoholipitoista

2010-03-29T17:00:00.000+03:00

Sanotaanpa vielä muutama sana kiiltosuihkeista, kun nyt aloitettiin. Unohdin joukosta nimittäin yhden kiiltoa tuovan suihkeen, joka tosin on myös olevinaan hoitosuihke. Tuote on Schwarzkopfin BlondMe-sarjaa, jota markkinoidaan erityisesti vaalealle tukalle sopivana sarjana. Kiiltosuihkeen pitäisi kiillon tuomisen lisäksi tosiaan myös hoitaa tukkaa ja suojella vaaleaa - ja usein vaalennettua hiusta kaiken maailman rasituksilta.

Olen käyttänyt tätä jonkin verran. Tuote on kiva, siitä ei pääse mihinkään. Eniten taidan pitää tämän tuoksusta. Tätä on kiva suihkia biletukkaan, vaikka kampaaja varoitti, että tämän hoitavuus saattaa aiheuttaa kampauksen lätsähtämisen. Uskoin. Uskoin siksi, etten ollut INCI-tietoinen ja siksi, etten osannut sitä sisällysluetteloa edes lukea.

Minulla ei INCI-listasta kuvaa ole, eikä oikeastaan edes tarkkaa muistikuvaa. Muistan kaksi ensimmäistä ainesosaa, jotka riittänevät kertomaan, miksi nauran hoitavuusväitteille erittäin likaisesti: "Aqua, Alcohol Denat.." Jälleen sitä denaturoitua alkoholia, joka kuivattaa tukkaa ja on säännöllisesti käytettynä vaalennetulle tukalle kyllä turmio.

Harvoin käytettynä tuote on ihan okei. Kampauksen päälle sitä voi suihkia. Tästä saa hiuksiin hyvän tuoksun ja vähäsen sitä kiiltoa, ja kiiltosuihkeena mainostaminen olisikin tälle tuotteelle ihan okei oleva asia. Mielestäni kun muotoilutuotteen sisällöllä ei ole sellaista ihmeellistä merkitystä hoitavuuden kannalta. Maalaisjärjellä pystyy päättelemään, ettei jatkuva muotoilu tee hiukselle hyvää. Se, että tämän tuotteen kanssa mainitaan sana "hoito" on sen sijaan suuri vääryys. Tämä ei ole hoitotuote yhtään se enempää kuin viime kiiltotuotteita käsittelevän postauksen tuotteet olivat.

En ihmettele, sillä kaikenlaista paskaa sitä hoitotuotteena myydään. Schwarzkopfia ei voi siis asiasta yksin syyttää. Enemmän minua ihmetyttää kampaajien INCI-lukutaidottomuus. Se ei kerta kaikkiaan riitä, että uskotaan siihen, mitä brändiltä sanotaan, sillä markkinointitarkoituksessas brändi kertoo jopa valheita tai ainakin kaunistelee totuutta. Siksi suosittelenkin edes jonkinlaisen INCI-kielen hallintaa kaikille, jotka näiden tuotteiden kanssa tekemisissä ovat. Saattaapa siinä säästyä muutama katkennut, kuiva ja harmaa hiuskin.

Open tuska

2010-03-29T09:11:00.000+03:00

Oppilaiden käytöshäiriöistä on viime aikoina uutisoitu paljon. Tänään Iltalehden sivut tietävät kertoa, että ammatillisen koulutuksen opettajat ovat pulassa oppilaidensa käytöshäiriöiden kanssa, ja joutuvat elämään runsaiden poissaolojen, rauhattomuuden ja päihteiden käyttämisen kanssa. Ikävää kummankin ryhmän kannalta - oppilaiden, tai oikeastaan opiskelijoiden, kannalta siksi, että esimerkiksi nuo mainitut asiat lisäävät riskiä keskeyttää opinnot kriittisessä vaiheessa ja siten syrjäytyä. Ikävää opettajien kannalta, sillä vaikka opettajalla kasvatusvastuuta onkin, lienee jossakin kohdassa syytä pohtia sitä, mitkä asiat koululle oikeastaa enää kuuluvat, ja mitä opettajan kuuluu sietää varsinkin, kun valta puuttua nyt vaikkapa käytöshäiriöihin on varsin mitätöntä ja puuttumisen prosessi on monimutkainen muutenkin.

Käytöshäiriöt eivät ilmene samoilla tavoilla eri luokka-asteilla, mutta siinä, missä niistä kärsivät ammatillisen koulun opettajat, kärsivät niistä myös perusasteen opettajat. Yläkoulussa käytöshäiriöt varmaankin saavuttavat jonkinlaisen huipun, kun oppilaat elävät ja ovat siinä murrosiän hypessä. Kapinointi on itsestään selvää ja johonkin rajaan saakka hyväksyttävää. Raja on kuitenkin pohdittava tarkasti. Aikuisen puheen pitää mennä perille, oppilaan pitää ymmärtää, mistä koulunkäynnissä on kyse ja ottaa varoituksesta opikseen. Murrosikä ei tarkoita sitä, ettei toisia ihmisiä kunnioiteta tai ettei yhteisiä sääntöjä kunnioiteta siksi, että maailma pyörii oman navan ympärillä.

Eikä alakoululaisiakaan lapsia voi enää ajatella kiltteinä pikku piltteinä, jotka varauksetta uskovat opettajan sanaa. Ja vaikka eivät uskoisikaan, niin ymmärtäisivät edes sen, kun pyydetään olemaan hiljaa. Opettaja on jo alakoulussa ongelmissa, ellei uskalla vaatia järjestystä, eikä sekään aina auta. Kyse ei enää ole edes siitä, että oppilas olisi niin tohkeissaan, ettei ymmärrä antaa toisille hiljaisuutta. Kyse on siitä, että kaikki tahtovat elää omien sääntöjensä mukaan eikä yhteisiä kunnioiteta ollenkaan. Opettajat kuulevat jo ekaluokkalaisilta solvauksia ja vinoilua sekä samalla ilmoittavat, ettei heitä voisi vähempää kiinnostaa.

Avuksi on yritetty tarjota diagnoosien liukuhihnaa, jolla kaikki häiritsevästi ja kouluokkaan sopeutumattomat pyritään käyttämään. Se kertoo jostakin, mutta ei itse asiassa siitä, että aivojen välittäjäaineissa olisi entistä enemmän jotakin häiriötä tai että olisi resursseja niitä tunnistaa. Se kertoo siitä, että opettajilla ja joskus vanhemmillakin on hätä, johon on etsittävä jokin ratkaisu. Pyrkimys ymmärtää ja hyväksyä on mennyt liian pitkälle, ja koska kenenkään mieltä ei saa pahoittaa eikä yhteistyö eri sidosryhmien kanssa aina onnistu niin kuin pitäisi, pitää käytöshäiriöt saada hoidetuksi joko erityisopetuksen tai koulunkäyntiavustajan muodossa, jotta opettaja säilyttäisi mielenterveytensä ja työkykynsä ja ettei hän tekisi oppilaan elämästä helvettiä tavalla tai toisella.

Opettaja voi käytännössä enää pyytää oppilasta olemaan hiljaa tai lopettamaan häiritsevän käyttäytymisen toteuttaminen. Ulos luokasta ei voi panna, sillä oppilasta täytyisi valvoa koko ajan. Jos oppilas roikkuu hampaillaan opettajan käsivarressa kiinni, ei mitään fyysisiä keinoja saa käyttää. Jos oppilas haistattelee, täytyy opettajan purra hammasta ja käydä kirjoittamassa jälki-istuntolappu. Yritäpä jättää oppilasta koulun jälkeen! Silloin saattaa kiukkuinen äiti tai isä soittaa ja kertoa, ettei heidän lapsensa ole tehnyt mitään, ja että vika on opettajassa.

Nykymaailmassa syytetään välittäjäaineita, vaikka olen täysin sitä mieltä, että toisinaan diagnoosiksi riittäisi kotikasvatus. Oppilas ei ala kunnioittaa opettajaa, tovereitaan tai yhteisiä sääntöjä sillä, että kotona opetetaan lapsen olevan maailman napa, jota sääntöjen ei tarvitse liikuttaa. Opettajaa saatetaan haukkua lapselle ja kertoa, että se, mitä koulussa tehdään, on aivan turhaa. Kun tällaisesta yhtälöstä syntyy jatkuvasti häiriötä tuottava lapsi, mennään metsään, jos sille tahdotaan etsiä lääketieteellistä selitystä. Valitettavasti trendi on se, että kuka tahansa saa jonkin diagnoosin. Se tekee hallaa koko perheelle, mutta se tekee hallaa edelleen myös opettajalle. Minulle on kymmenvuotias poika todennut kirkkaalla äänellä, ettei hänen tarvitse, koska hänellä on diagnoosi. Kenen äänellä tämäkin toteamus on lausuttu?

En väitä, etteikö vika voisi ihan oikeasti olla jossakin fysiologisessa seikassa. En väitä sitäkään, että vika olisi aina jossain muualla kuin opettajassa. On opettajia, jotka eivät tuon taivaallista käytöksestä piittaa ja olettavat lapsen menevän komentamisesta rikki. On opettajia, jotka eivät tajua auktoriteetin luomisesta tuon taivaallista. On kuitenkin olemassa myös kosolti niitä näkökulmia, joista kaikki vaikenevat, koska niin ei vain ole sopivaa sanoa ja tehdä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos riehuminen, kunnioittamisen puute ja pellossa kasvaminen ovat hyväksyttyjä asioita, niin kyllä muillekin suille pitää antaa oikeus avautua.

I'm gonna let it shine

2010-03-27T12:00:00.001+02:00

Viihteelle lähtiessä on mukava laittaa tukka oikein viimeisen päälle. Minulle se tarkoittaa muotoilua alusta loppuun - ensin kohottavien nesteiden kanssa föönaus, sitten suoristelu, sitten vielä viimeistely, johon kuuluu muun muassa lakkaus. Joskus on kuitenkin ihan mukavaa suihkauttaa koko komeuden päälle vielä jotakin ekstraa. Minulle se ekstra on jokin kiiltoa tuova aine, joita omistan tällä hetkellä sekä suihkeena että tippoina.

Kokemusta minulla on parista muustakin kiiltotuotteesta. Voisin ensinnäkin esitellä teille suosikkini, joka on Osiksen Sparkler. Sen lisäksi, että rakastan Osisten tuoksua, rakastan sarjaa ylipäätään. Kiitos, Schwarzkopf! Kiitos on aiheellinen, sillä niin harvoin sen saa sydämestään lausua... Suihkeella saa taiottua todella säihkyvän kypärän biletukkaan. Pullon suusta ei toki lennä mitään glitteriä tukkaan eikä pimeässä sädekehä erotu, mutta loistavaa säihkettä tämä antaa.

Tällä hetkellä en valitettavasti kyseistä tuotetta omista, mutta asia korjaantuu, kunhan alan joskus tehdä kunniallista työtä, josta saa kunniallista palkkaa. En myöskään omista tätä seuraavaa tuotetta, joka kuuluu Tigi-perheeseen. Kyseessä siis Headrush, jota olen saanut kunnian muutaman kerran suihkauttaa kutreilleni ystävieni pulloista. Tämänkin tuoksusta tykkään, ja kiva tuote Headrush kieltämättä on. Vielä kuitenkin annan ääneni Osikselle, joka taitaa olla muutaman lantin halvempikin.

Viimeisenä esittelen teille joukosta huokeimman, jonka itsekin omistan. Hinnasta huolimatta sisältö on oikein kelpo tavaraa, joskaan se ei yllä mitenkään Osiksen tasolle. Biletukkaan tämä kuitenkin oikein mainiosti sopii. Tuotteena on siis Klippoteketin kiiltosuihke, jota saa Sokokselta tai vaikka Vapaa Valinnasta, josta itse olen tämän ostanut. Ensimmäinen purnukka muuten, jonka kyljessä mainostetaan silikonisuutta. Sepä tässä onkin se vähän kyseenalainen puoli - liika silikoni tuppaa lätsäyttämään tukkaa ja siten kampausta. Kuitenkin, kun varovasti suihkii eikä lätki päähän ämpärikaupalla, kuten minulla on tapana, saa varsin kelvon ja kiiltävän tukan!

Mukavaa tässä on se, että tällaista aerosoli-kiiltosuihketta on marketista mahdollista saada. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta tämä taitaa olla lajissaan ainoa päivittäistavarakaupasta saatava? Tämä onkin ihan hyvä investointi Osikseen ja Tigiin verrattuna, ne kun on ostettava kotimaasta melko suolaisin hinnoin. (Ei sillä, että kotimaisen yrittäjyyden tukemisessa olisi mitään pahaa, päinvastoin. Mutta jos nyt verrataan ulkomaisten nettikauppojen ja kotimaan kauppojen hintoja, niin ainakin tiukalla budjetilla voi tuota yhtä adverbia käyttää...) Tilausmahdottomuus koskee muitakin aerosoleja; niitä ei nimittäin lentopostiin voi panna.

Käytätkö sinä kiiltosuihkeita? Suosittele!

Päivän sana

2010-03-26T21:38:00.000+02:00

Päivän sana on tänään prokrastinaatio. Ja oli eilenkin. Ja sitä edellisenä päivänä. Koko elämäni tuntuu olevan yhtä, isoa prokrastinaatioa, ja minua hävettää. Tiivistetysti siis prokrastinaatiolla tarkoitetaan jonkin välttämättä tehtävän asian välttelyä. Ilmiö on erittäin yleinen opiskelijoilla, jolloin siis käytännössä tenttiin lukeminen tai muiden kouluaskareiden kanssa puuhastelu korvataan muilla tekemisen ulottuvilla olevilla asioilla, kuten siivoamisella.

Oma prokrastinaatiokertomukseni tältä päivältä on hyvin yksinkertainen. Lähdin nimittäin hoitamaan eräitä välttämättömiä asioita päivällä, vaikka olisi pitänyt istua koneen ääreen kirjoittamaan gradua. Välttämättömät asiat vaihtuivat vähemmän välttämättömiin, mutta tärkeisiin kumminkin, kun piipahdin ystäväni luona kahvilla ja siitäpä sitten lähdimme syömään. Kotiin tultuani olisi ollut mainio tilaisuus haistattaa prokrastinaatiolle pitkät ja uppoutua koneen viereen, mutta kas kummaa, kun mieheni olikin lämmittänyt saunan. Ja miksi ihmeessä tuhlata sähköä, kun voi mennä yhdessä saunaan?

Saunan jälkeen pitää luonnollisesti puristella vähän mustapäitä, kun ihohuokoset ovat mukavasti auki. Puristelun jälkeen pitää pukea lökövaatteet ylleen ja käydä Facebookista katsomassa uusimmat kuulumiset. Olisihan se nyt herran tähden noloa, jos joku kaveripariskunta olisi vaikka eronnut perjantai-illan aikana, enkä tietäisi siitä mitään! Sitten sitä muistaa, että bittiavaruudessa on oma blogi, joka on kiva pitää aktiivisena. Sinne siis.

Nyt siis kirjoitan tätä ja sydämeni tahtiin hakkaa pääni takana jossain ääni, joka hokee: "gradu, gradu, gradu, gradu..." Pahinta tässä on se, että aivan kohta on potentiaalinen nukkumaanmenoaika. Ennen sitä minulla olisi aikaa vaikka kuinka edes avata tiedosto seuraavalle teoriaosalle, mutta kun kaikki aika menee siinä, mitä tähdellistä sitä vielä voisi tehdä.

Potkujen pelossa

2010-03-25T13:08:00.000+02:00

Uutistoimittaja Kirsi Alm-Siira putosi suorassa televisiouutislähetyksessä tuolilta, eikä pokka pitänyt, kun olisi pitänyt jatkaa uutistenlukua. Siitä syntyi pelko potkuille, joista joku hänen tuttavansa oli ehtinyt jo kysyä. Ja kyllä, ainakin Iltalehdessä Alm-Siira vastaa pelänneensä potkuja käsittääkseni lähinnä siksi, että se pokerinaama ei pyllähdyksen jälkeen pitänyt.

Kysymys ja toisaalta toimittajan myöntävä vastaus kertovat paljon nykyisestä mentaliteetistamme. Ole tehokas, tee työsi loistavasti, älä missään nimessä mokaa tai olet vaarassa menettää sen kaiken, minkä eteen olet ponnistellut. Mokia ei eritellä, vaan tuolilta tippumista spekuloidaan samankaltaisena perusteena työn menettämiselle kuin liikesalaisuuksien jakamista Facebookin statuspäivityksessä.

Mokaaminen on maailman luonnollisin ja helpottavin asia työntekotouhujen keskellä. On piristävää ja terveellistä huomata, että tekevälle tosiaankin sattuu. Tuolilta pylllähtäminen nyt ei ole kompetenssiin liittyvä moka. Kuka tahansa saattaa istahtaa huonosti tai muuten vain jättäytyä haperon motoriikkansa vietäväksi siinä määrin, että löytää itsensä istumasta lattialta tuolin sijaan. Ihanaa on se, että tilanne otetaan huumorilla! Pokan pettäminen ei mielestäni kerro siis tuon taivaallista ammatillisuudesta vaan siitä, että ihmisellä on jäljellä tilanteen, komiikan ja tilannekomiikan tajua.

Voi voi. Mokien pelkääminen on itsetuhoisen käyttäytymisen alku. Kuten aikaisemmin jo totesin, tekevälle sattuu. Jos ei mokaile tai tee virheitä, ei voi sanoa tehneensä mitään. Virheitä sattuu kokeneellekin konkarille - jos nyt tämä tuolilta tipahtaminen ja pokerinaaman pettäminen tahdotaan virheiksi edes nähdä. Itse en ainakaan näe tässä mokaa tai virhettä. Toivottavasti ei kovin moni muukaan.

Komiikka on elämän suola, ja usein niitä tupsahtaa elämäämme harmittomien sattumusten mukaan. Tärkeintä on osata nauraa itselleen ja tilanteelle sekä sen tuomalle arjen piristysruiskeelle - ei ehkä niinkään ihmiselle, joka ruiskeen tulee pistäneeksi. Huumori on juuri se elementti, joka tuo järkeä tähän mielettömän tehokkaaseen mielettömyyteen.

Väsynyttä tuotearvostelua

2010-03-24T18:36:00.000+02:00

Ostin Tigin Self Absorbed-hoitoaineen joskus alkusyksystä alennusmyynnistä. Hoitoaineputeli oli sen verran edullinen, etten juurikaan edes miettinyt sijoitusta, vaan otin hoitsikan kokeiluun. Tuote lupaa megavitaminointia ja elinvoimaa väsyneelle tukalle, joten ajattelin sen sopivan hiustenhoitotuotejononi jatkoksi.

Olen käyttänyt SA:ta todella vähän ja harvoin. Ensinnäkin koostumus. Se on lirua, ei ollenkaan sellaista paksua tai jämäkkää, millaisia hoitoaineet nyt yleensä ovat. Minusta tuntuu, että tätä tarvitsisi lätkiä päähän aivan suunnattomia määriä ennen kuin aineen saisi levittymään kunnolla ja laajalti. Jotenkin aine vain katoaa hiuksiin ja yhtäkkiä huomaan painaneeni pumpusta aivan sikamaisen monta kertaa.

Toiseksi minusta tuntuu, että tämä ei tehnyt oikein mitään huonokuntoiselle tukalleni. Tänä aamuna annoin Self Absorbedille uuden mahdollisuuden, sillä tukkani voi jo muutaman rakennepaikkaus- ja tehokosteutusmuhittelun jälkeen paljon paremmin. Levittymisen suhteen kaikki oli ennallaan, mutta lopputulos oli sileämpi, tasaisempi ja selkeästi jonkin tuntuinen, kun taas aikaisemmilla käyttökerroilla tukkani on ollut epämiellyttävän tuntuinen pesun jälkeen varsinkin kosteana.

Tuoksu tässä on aivan hurmaava, ihanan raikas ja appelsiininen. Tätä voisi juoda! Tuoksu ei ole mielestäni niin voimakas kuin Tigeissä yleensä, mutta toisaalta tuoksujen turruttama nokkani ei ole hajusteiden voimakkuutta paras arvioimaan.

Parhaiten tämä on tuntunut toimivan jätettävänä, jolloin olen heittänyt tätä pienen määrän pituuksiin hoitamaan ja suojaamaan hiuksia. Siihen Self Absorbed on tuntunut sopivan minun käytössäni kaikista parhaiten. En kuitenkaan tuomitsisi tätä nyt ihan kokonaan huuhdeltavanakaan, sillä voi olla, että tästä voisi tulla hyväkuntoiselle tukalle ihan hyvä perushoitoaine. Tuskin kuitenkaan ostan tätä enää toista kertaa.

KK

2010-03-24T09:38:00.000+02:00

Joskus on hyvä saada jotain aikaiseksi. Minulla on marraskuusta asti ollut täynnä kandidaatin tutkintoon tarvittavat opinnot, mutta olen saanut venytettyä lapun täyttämistä ja viemistä. Maanantaina sen tein jonkin intoutumispuuskan aikana, kun vein myös yhtä kauan kirjahyllyssä tomuttuneen harjoittelukorttini norssin kansliaa.

Tänään opintorekisterini ilmoitti, että minulla on siellä tutkinto. Jihaa!

Ei se pieleen mennyt lakkaus pimeässä niin haittaa

2010-03-22T08:00:00.001+02:00

Viikonlopusta on selvitty joten kuten ja tämä viikko pitäisi käyttää mahdollisimman fiksusti. Ei siis enää mahatauteja, kiitos! Ei myöskään muita kuin kouluun liittyviä töitä, jotta tärkeimmät asiat kuten gradu ja muut syventävät opinnot menisivät eteenpäin.

Lauantaina pyörähdin parin kaverin kanssa paikallisessa baarissa. Ihan mukavaa oli ja kotiutuminenkin tapahtui ihan ihmisten aikoihin. Äkkilähtöhän se vähän oli, mutta parhaimmat illat tuntuvat syntyvän sen kummemmin suunnittelematta ja tulipa viimein tuhottua Baltic Queenilta ostamani Tallinkin oman valkkarin, joka oli erittäin hyvää.

Olen tässä pitkään pohtinut erästä puutetta tässä kosmetiikkaharrastuksessani: Teen kynsilleni yhtään mitään todella harvoin. Seuraava projektini olisikin ahkerampi lakkailu. Syy ei ole pelkästään esteettinen, vaikka kynteni vahvat ja kivat lakata ovatkin. Minulla on nimittäin paha tapa repiä kynsiä ja olen huomannut, että lakka ensinnäkin kovettaa kynttä niin, ettei repiminen ole niin helppoa ja siten houkuttelevaa ja toisaalta - kivanvärisiä kynsiä ei tule reveltyä.

Pohtiminen johtikin sitten lauantai-iltana ajatuksesta tekoihin. Pääsin käyttämään Mavalan Minute Quick Finish-kuivattajapäällyslakkaa, jonka ostin tuossa taannoin. Ei siinä mitään väri pääsi kynsiin asti ja Mavalakin toimii, mutta rehellisyyden nimissä minun on annettava yksi ohje: Älä koskaan lakkaa kynsiäsi humalassa. Ainakaan, jollei sinulla ole aikaa ja kärsivällisyyttä, ja sitä minulla ei ollut.

Melkein tekisi mieli laittaa kuva, mutta taidan jättää väliin. Otan sitten, kun saan uudet, tällä kertaa toivottavasti paremmin suditut lakat liukkuihini kiinni.

Glitterbooster

2010-03-21T18:00:00.000+02:00

Olen vasta viime aikoina alkanut ymmärtää lehtien välissä tulevien näytepussien päälle. Yleensä olen viskannut ne yöpöydän laatikon kautta roskiin, mutta nyt satuin ottamaan sieltä jotain käyttöönkin. En tiedä, myydäänkö tätä tuotetta enää, mutta koska satuin nyt innostumaan, niin kirjataanpa siitä pari huomiota ylös.

Tuote on siis Nivea Visagen Natural Beauty Radiance Boosting Moisturizer, jota levitin iholleni yövoiteeksi sen enempää tutustumatta pussiin ja tarkemmin siihen, että tämä taisi olla jollain lailla sävyttävä päivävoide ehkä. Enemmän minua kuitenkin kiinnosti tämä hehkun buustaaminen ja ajattelin, että päivävoiteena meikin alle tämä saattaisi olla enemmän huti kuin hyöty, ja ihan oikein ajattelin.

Voide levittyi oikein kivasti, ja silikoni sai kasvoillani aikaan oikein mukavan ja ihanan tuntuisen silikonisen kalvon. Tätä nimittäin INCIn alkupäästä löytyy, joskin on sanottava, että esimerkiksi cyclomethicone ei käsittääkseni ole tukkiva tai ärsyttävä ainesosa. Glyseriiniäkin voiteesta löytyy, joten vähän tämän pitäisi kosteuttaakin. Toisaalta denaturoitu alkoholi komeilee kymmenen ainesosan kärjessä, jolloin sen olemassaoloa ei voida perustella edes säilöntäaineena... No joo. Olen ihonhoitotuotteiden INCI-listojen kanssa vasta kovin alkutaipaleella, mutta jos joku haluaa paremmin vilkaista, niin kun nyt sain ihan selkeän kuvan napattua, niin liitän sen tähän.

Entäs se luonnollinen hehku sitten? Kyllähän minun ihoni ja kasvoni hehkua alkoivat. Parin metrin päästä peilistä näytti ihan hyvältä, joskin minun rasvoittuva ihoni ei oikeastaan enää hehkua kaipaisi. Parin minuutin jälkeen levityksestä iho kyllä oli toisaalta melko mattakin, eli se ei varsinaisesti kiiltänytkään. Oli kuitenkin pakko lykätä naama peiliin kiinni ja kyllä harmittaa, ettei tullut napattua kuvaa: kasvoillani oli nimittäin ala-asteen discoista tuttua kullanväristä glitteriä ihan koko ihon pinta-alalta. Veikkaan, että puristelen niitä hileitä mustapäiden mukana ihohuokosista pois seuraavan viikon.

Mikä on saldo? Aamulla ei iho tuntunut rasvoittuneelta, siitä suuren suuri plus merkki. Pintakuivuuskaan ei kummittele yhtään. Poskeeni on kuitenkin yön aikana noussut mojova finninalku, joka varmasti suorastaan hehkuu.

Tähden tuoksua

2010-03-21T08:00:00.000+02:00

Olen tuoksufriikki. Olen kuorruttanut asuntomme erilaisilla suihkugeeleillä, vartaloemulsiolla ja vartalotuoksuilla, joilla saan loihdittua ympärilleni kilometrin päähän tuoksuvan tuoksupilven. Rakastan myös tuoksuja, mutta niiden kanssa olen melko tarkka. En tahdo ostaa huonoja tuoksuja, vaan tahdon, että tuoksu kestää hyvänä. Siksi nuukailen tuoksujen kanssa ja ostankin niitä melko harvoin. Yleensä ruikutan sellaisen lahjaksi.

Tässä on tuoksu, joka on ilmestynyt kaappiini ilman sen suurempia ponnisteluja. Voitin tämän nimittäin syksyllä 2007 Trendin kilpailussa. Nyt se on loppumassa, ja olen siitä oikeastaan aika iloinen. Minun mentaliteetillani mitään, mitä on jäljellä, ei heitetä pois. Tämä on ollut kiikun kaakun, mutta koska en ole koskaan varsinaisesti inhonnut tätä, ei tuoksu ole tullut viskatuksi roskakoriin, vaan urhoollisesti olen suihkinut tätä silloin tällöin päälleni, kun muutakaan en ole keksinyt. Tadaa, Thierry Muglerin Eau de Star!

Ristiriitaista suhtautumistani tuoksuun ei aiheuta se, etten pitäisi tämän tuoksusta. Se on oikeastaan ihan kiva ja vähän erilainen, mitä kaappiini yleensä kulkeutuu. Sen sijaan tämä on aivan liian voimakas ja siksi sopiikin paremmin iltatuoksuksi. En tiedä, mikä tässä tuoksussa on se nuotti, joka nenääni ottaa. Pitäisi tehdä tutkimus, sillä vivahde on juuri se, mikä liikaa tuoksuessaan aiheuttaa minulle, tuoksuille lähes immuunille, kammottavan päänsäryn. Tässä tuota päänsärkyvivahdetta ei ole liikaa, mutta lähes riittävästi. Samanlainen efekti on Escadan Magnetism-tuoksussa, jonka muuten luulisi tuoksunuottien perusteella miellyttävän minua.

Fragrantica.com-sivusto nimeää tämän itämaiseen kategoriaan kuuluvan tuoksun tuoksunuoteiksi patsulin ja vaniljan. (Nyt kun tarkemmin ajattelee, niin tuo patsuli lienee se, mistä minun kannattaa pysyä kaukana...) Tuoksu on erittäin makea ja samalla mausteinen. Pätkääkään raikas se ei ole, eikä myöskään tippaakaan kukkainen. Sinänsä tuoksu on selkeä, mutta ei esimerkiksi selkeästi vaniljan tuoksuinen.

Voin lämpimästi suositella tätä itämaisista tuoksuista pitäville, mutta me emme tule keskenämme oikein toimeen. Toisaalta miellän tämän teinituoksuksi, toisaalta taas voisin kuvitella tämän jonkun vanhemman rouvan yllä. En kuitenkaan minun, ja sama pätee kaikkiin muihinkin tuoksuttelemiini Thierry Muglereihin. Niissä on se jokin, jota joko rakastaa tai vihaa - tai suhtautuu penseästi, kuten minä.

Lapsella on oikeus...

2010-03-20T13:13:00.000+02:00

Iltalehdessä on juttu Otosta, jolla on ristinään FAS-oireyhtymä äidin raskaudenaikaisen alkoholinkäytön tähden. Ei ole kyse siitä, että äiti olisi raskausaikana ottanut kaljan tai kaksi silloin tällöin, vaan kyse on siitä, että äiti on ollut alkoholiriippuvainen, jolle viina on maistunut läpi koko odotusajan megalomaanisissa mittasuhteissa. Mieltymys viinaan on ollut liian kova, jotta sen olisi voinut lopettaa edes siksi aikaa, kun keho kasvattaa suojissaan pientä ihmistä. Great.

Olen täysin sitä mieltä, että jokainen päihdeäiti pitäisi ottaa pakkohoitoon ja jo raskauden aikana pitäisi miettiä vakavasti sitä, onko äidistä lapsen huoltajaksi ollenkaan. Suomen laki ja maailmanlaajuiset lasten oikeudet määrittelevät hyvin tarkasti, miten vanhempien tulee toimia aina lapsen eduksi, jotta lapsi saisi terveen ja hyvän kasvun. Jotenkin vain tuntuu siltä, että pyrkimys lapsen parhaaksi ei aina käytännössä näy. Hyvät edellytykset kasvuun kuitenkin alkavat vanhemmista, ja jos vanhemmilla on päihteiden kanssa ongelmia, jotka voivat johtaa vielä syntymättömän lapsen vammautumiseen ja syntymän jälkeen muihin, kasautuviin ongelmiin, on kyky edellytysten antamiseen syytä kyseenalaistaa.

En ole sitä mieltä, että peli olisi heti pelattu. Vanhemmille pitää antaa mahdollisuus parantaa tapansa. Päihderiippuvuudesta poispääsy on upea asia, johon pitää kannustaa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että jatkuvaa seurantaa tarvitaan alkaen siitä hetkestä, kun äidin jatkuva päihteidenkäyttö ilmi tulee. Valitettavaa on se, että aina niin ei käy. On kuitenkin niin, että havaittuihin ongelmiin tulee puuttua, se on sekä äidin että lapsen edun mukaista.

Vaikka toisia mahdollisuuksia on annettava, on pohdittava myös sitä, pitääkö päihdeäitien lapsentekopuuhaan ylipäänsä ryhtyä. Se, että rakastaa viinaa tai huumeita enemmän kuin omaa kehoaan ja lastaan, jotka toimivat jatkuvassa vuorovaikutuksessa, kertoo mielestäni kypsymättömyydestä. Oikea järjestys olisikin hankkiutua ensin eroon päihteistä, sitten vasta raskaaksi. Karussa todellisuudessa niin ei aina tapahdu. Karussa todellisuudessa näitä asioita ei saa myöskään lausua ääneen, sillä jokaiselle pitää antaa mahdollisuus lapseen ja lapsen rakastamiseen. Se on totta, mutta lapsen saamisessa ja kasvattamisessa on kyse muistakin asioista kuin tunteista.

Pizzaperjantai!

2010-03-19T18:00:00.000+02:00

Minulla on erittäin paha tapa sortua maailman tavallisimpaan hiilarimättöruokaan, kun se on mukamas niin helppoa ja vaivatonta. Krapulan jyskyttäessä elimistössä on jonkin mahdollisimman suolaisen ja rasvaisen saaminen sisuksiin ollut ennen selviö. Ryhtyessäni karppaamaan olen huomannut, että nämä kaksi tekijää eivät mitenkään riitä. Suolan ja rasvan lisäksi tarvitaan ääretön kasa hiilihydraatteja, jotta ne voisivat pahentaa kankkusta ja antaa voimia nukkua vielä vaikka krapulaa seuraavankin päivän.

Muutos asenteiden kohdalla on kuitenkin käynnissä. Tein viime viikolla karppipizzaa, jonka ohje on peräisin karppaus.info-sivuston reseptiosiosta. Puhun nyt siis pohjasta, luonnollisesti. Ohje on sittemmin muokkautunut omissa käsissä, kun ainesosien kohdalla on tarvittu improvisaatiokykyä. Pohjassa lienee parasta ensinnäkin sen maukkaus. Yksikään vehnäjauho-vesi-hiiva -pohja ei saavuta tämän pohjan maukkautta! Toinen erittäin hyvä juttu pohjassa on se, että sen voi toteuttaa täysin viljattomana, jolloin se sopii mainiosti keliaakikoille, vilja-allergikoille, ja tietysti karppaajille. Lisäksi pizza on äärettömän yksinkertainen tehdä.

Näillä määrillä teet uunipellillisen pizzaa. Hankipa siis seuraavat ainekset seuraavissa määrissä:

4 munaa
2 purnukkaa maitorahkaa
300 grammaa juustoraastetta
80 grammaa mantelijauhetta (eli yksi pussillinen, joskaan kaikkea ei tarvita!)
(Psylliumia)
(Muutama ripaus vehnäleseitä, ei kuitenkaan allergikon pizzaan!)

Riko munat ja sekoittele haarukalla rikki. Lisää munien joukkoon maitorahka ja sekoita massaksi. Lisää juustoraaste seokseen ja sekoita edelleen. Lisää mantelijauhetta vähitellen ja sekoitellen. Koostumukseltaan pohja on melko löysää, joten lopettele jauheen lisääminen, kun pohja alkaa olla muotoiltavissa. Koko pussillista ei missään nimessä tarvitse pohjaan käyttää, muutama ruokalusikallinen riittänee. Jatkeeksi voit lisätä hieman vehnälesettä, mutta se ei ole pakollista.

Itse lisäsin massaan ripauksen psylliumia, mutta sekään ei ole pakollista. En itse asiassa edes tiedä, vaikuttaako se yhtään mitenkään pohjaan, mutta psykologinen apu siitä oli. Halutessasi voit mantelijauhojen kanssa käyttää pohjaan esimerkiksi ruisjauhoja, mikäli niin tahdot.

Pohja levitetään pellille ja pannaan uuniin 200 asteeseen. Huomaa, että raa'an pohjan päälle ei täytteitä voi eikä kannata levittää. Omaa pohjaani taisin paistella siinä vartin verran, vähän yli. Pohja saa saada väriä. Pohjan lämmitellessä uunissa on hyvää aikaa etsiä ja pilkkoa pizzan päälliset, joissa voit noudattaa vaistoja ja viettejä. Itse täytin pizzan tomaattipyreellä, sipuli-jauhelihaseoksella, paprikalla ja tietenkin juustolla. Täytteet levitetään pizzan päälle siinä vaiheessa, kun pohja on ollut uunin uumenissa sen vartin verran. Pohja otetaan hetkeksi uunista pois, ladotaan täytteet päälle, ja koko komeus tupataan uuniin takaisin. Siellä sen annetaan muhia toinen vartti-parikymmentä minuuttia. Aistinvaraista havaitsemista kannattaa käyttää.

Pizza kannattaa jäähdyttää kunnolla ennen tarjoilua, sillä vasta uunistaotettu pizza tahtoo levitä käsiin. Jälleen pätee vartin sääntö - anna sen aikaa jäähtyä! Se maksaa kyllä vaivan, sillä hieman jäähtynyttä pizzaa on huomattavasti miellyttävämpi syödä.

Sic(sic!) and tired

2010-03-19T15:00:00.000+02:00

Plääh. Mälsää. Varmaankin näin perjantaina pitäisi valmistautua parin vapaapäivän viettämiseen, mutta minä en jaksa. Tämä viikko on ollut toisaalta varsin mukava, toisaalta kuitenkin aivan järkyttävän kamala. Siinä on syy siihenkin, miksi blogipostaukset ovat olleet nihkeässä.

Maanantaiaamuna viiden aikaan heräsin vessaan. En kestä salaperäisen termin "mahatauti" käyttöä, kun halutaan kiertää sanan "paska"-käyttö, joten kerrottakoon, että silloin, viideltä aamulla, iski rehellinen paskatauti. Parin tunnin päästä siitä aloin oksentaa. Vaivat eivät kestäneet muutamaa tuntia enempää, enkä oksennusten välissä voinut mitenkään äärettömän huonosti. Tämä oli täysin eri maailmasta kuin se tammikuussa kärsimäni mahatauti, jolloin makasin vessan lattialla, oksensin taukoamatta ja oksentamisen loputtua nukuin vuorokauden. Tiistaina olin jo terässä ja iloitsin maanantaina omasta kotipostilaatikostani noutamistani Joico-paketista ja Tigistä! Niistä kerron lisää myöhemmin, kunhan jaksan orientoitua kameran käyttöön.

Keskiviikko ja torstai kuluivat tokaluokan sijaisena koulussa, jossa en ollutkaan aikaisemmin ollut. Mukava kokemus, mukavia lapsia, jalka oven väliin ja niin edelleen. Näissä päivissä ei ollut sisällöllisesti valittamista. Purnaan kuitenkin sitä, että selvittyäni maanantain taudista, on selkäni ollut aivan jumalattoman kipeä. Sitä se on nytkin.

Tänään on tuntunut siltä, ettei veri kierrä päähän asti. Vasen puoli on aivan jumissa, ja graduakin pitäisi kirjoittaa vielä parin pääluvun verran, jotta kehtaan mennä vajaan parin viikon päässä häämöttävään seminaariin. Nyt ei kuitenkaan ole yhtään virtaa tehdä yhtään mitään, sillä vaikka olinkin melko hyvinvoiva alkuviikosti huolimatta oksentelusta, taisi tauti kuitenkin vetää kuitenkin kroppani vähän koville. Lähdin varmaankin vähän liian aikaisin liikkeelle...

Ehkä tämä tästä. Miten tästä ärsytyksestä voisi nyt selvitä? Antakaa vinkkejä!

Apua!!

2010-03-18T07:30:00.001+02:00

Minä olen inhottava vieras. Minulla on nimittäin tapana (luvan kanssa, tosin) arvostella toisten ihmisten hiustenhoito- ja kosmetiikkatuotteita varsin vapautuneesti. Tätä arvosteluvimmaa perustelen kuitenkin sillä, että olen valmistumassa vuoden sisällä luokanopettajaksi, joten arvostelu- ja arviointihalukkuuden on pakko olla lähes sisäsyntyinen ominaisuus.

Toiset inhoavat tätä tapaani, mitä en voi ymmärtää. Minähän vain ajattelen heidän parastaan kertomalla tuotteesta, jota he käyttävät. Toiset taas ymmärtävät sen päälle, niin kuin esimerkiksi ystäväni, jonka luona tässä yhtenä iltana poikkesin. Kiinnostuin nimittäin kaapin päällä nököttävästä Bonacuren Q10 Time Restore-hoitosuihkeesta, sillä sitä on myyty hiljattain CM-hiustaloissa todella edulliseen hintaan.

Olen sanonut jo useaan otteeseen, että mikään INCI-guru en ole. Osaan kuitenkin jo jotakuinkin erottaa toisistaan ne parhaimmat hyvikset ja karmeimmat pahikset. En tee kaikkia ostoksiani INCI-listoja kyttäillen, mutta koko ajan enenevässä määrin. Kun kuitenkin tutustun tuotteeseen, katson INCIn aina ensimmäisenä. Niin tästäkin.

Minä kyllä kauhistuin ikihyviksi. Käskin ystävääni (siis ihan oikeasti, suorastaan vaadin) lopettamaan tämän tuotteen käytön. INCI-lista alkoi seuraavasti: "Aqua, Alcohol Denat..." ja jatkui silikoneilla. Siis ihan oikeasti. Tätä mainostetaan hoitosuihkeena... En lukenut INCIä neljää ensimmäistä ainesosaa pidemmälle, sillä mielestäni ne kyllä kertoivat olennaisen. Jos tuotteessa on veden jälkeen eniten todella kuivattavaa alkoholia ja sen jälkeen kasa lähmääviä ja meikaavia, hiuksiin kerrostuvia silikonia, niin mikään hoitava aine ei sitä enää pelasta. Suunnilleen yhtä hoitavaa saa veden, pirtun ja silikonipohjaisen liukuvoiteen sekoituksesta.

Toiveita vihreälle kaudelle

2010-03-16T08:00:00.001+02:00

Otetaanpa nyt sitten vihreät luomivärit kunnolla käsittelyyn. Omistan tällä hetkellä siis ainoastaan tuon Wet'n'wildin paletin, joka huolimatta ihan okei-laadustaan ei kykene täyttämään luomivärille asettamia vaatimuksiani. Vaikka pohjustus on kaiken a ja o, ei sekään ihmeisiin pysty. Tämän luomivärin heikko kohta on siinä, että väri katoaa päivän mittaan luomiltani. Kesto on ihan hyvä, mutta jos pitäisi pärjätä aamusta iltaan siten, ettei silmämeikistä tarvitse ollenkaan huolehtia, tämä ei pidemmän päälle tyydytä.

Onneksi meillä on Internet, joka mahdollistaa loputtoman nojatuolishoppailun. Tällä kierroksella en menettänyt yhtään ainutta senttiä rahaa (vielä), mutta mietin tässä, mitä voisi tulevaisuudessa vihreistä luomiväreistä hankkia. Mitään hirmuista poltetta minulla ei vihreisiin ole, mutta ovathan ne kivoja piristyksiä. Olen tässä parin viikon aikana huomannut, että on aamuja, jolloin luomille on ehdottomasti saatava sitä vihreää. Pääasia, ettei sitä iänikuista ruskeaa aina.

Lähdin tutkimusretkelle Mary Kayn sävyvalikoiman kautta. Mary Kayn luomivärejä omistan muutaman, ja olen ollut niihin ihan tyytyväinenkin. Hinta napilta on Suomessa 12 euroa, joten sinänsä kohtuullinen. On kuitenkin otettava huomioon, että jenkeistä tilaaminen onnistuu puolta halvemmalla, jolloin esimerkiksi neljän luomivärin hankkiminen ei ole ollenkaan taloudellisesti tappavaa hommaa. Tässä MK:n vihreät sävyt, joihin kaikkiin ihastuin:

Lemongrass on sävyn nimi. Kyseessä on oikein nätti vaalea vihreä, joka miellyttää silmääni kovasti. Tämä olisi sävynä oikein monikäyttöinen vihreän meikin pohjaksi ja kävisi myös muun värisiin meikkeihin oikein mainiosti.

Tietenkin sävyt ovat erilaisia luonnossa, mutta mielestäni tarjolla olevat muut vihreät ovat jotenkin kovin harmaita ja tummia. Harmittaa, kun mitään lemongrassin kaltaisia, kirkkaampia sävyjä MK:lla ei ole tarjolla. Voisin arpoa näiden kahden välillä, mitä mieltä olette?

Tässä olisi Golden Olive, joka omaan silmääni näyttää todella tummalta; oikeastaan lähes mustalta. Kyllä tämä oliiviin shiftaa, mutta... en tiedä. Smoky eyes-tyyppinen meikki onnistuisi tällä sävyllä varmasti mainiosti, mutta olisiko tämä sittenkkään kovin monikäyttöinen? Tätä pitäisi päästä tutkailemaan ehdottomasti luonnossa.

Tässä on Ivy Garden, joka on edellisen kanssa hyvin samanlainen. Silmääni tämä ei tässä ainakaan oikeastaan edes viherrä. Jos en tietäisi tämän kuuluvan vihreään sävyperheeseen, olisi veikannut tätä enemmänkin tummanharmaaksi. Tätäkin pitäisi päästä katsomaan luonnossa ja swatchaamaan ennen kuin osaisi sanoa juuta tai jaata siitä, olisiko tämä nyt oikeasti sellainen, jolla haluan täydentää luomivärikokoelmaani nimenomaan vihreiden avulla.

Mutta jos Mary Kaylla ei ole, mitä tarjota, niin jollakin muulla varmasti on! Yleensä en sololuomiväreistä välitä, vaan tykkään, että yksi paletti tarjoaa muutaman sävyn saman tien. Klikkaillessani itseni Feel Uniqueen en voinut kuitenkaan välttyä soloiltakaan, ja itse asiassa löysin pari ihan kivaa sävyä Elizabeth Ardenin sooloista.

Tässä on siis Ardenin Color Intrigue Eyeshadow sävyssä Lime. Aivan ihana! Tämä olisi todella käypä mattavaihtoehto Lemongrassille. Hinta on kuitenkin viisitoista euroa, joten koska en ainakaan vielä niiiiiiin vakavissani tämän vihreän kokoelman kanssa ole, jää opiskelijabudjettini venymättä tähän. Ja vaikka olen siitä tietoinen, löysin toisenkin saman sarjan napin potentiaalisesi kaveriksi tälle.

Siren-sävyinen nappi. Aivan ihana tämäkin! Minulla on itse asiassa ollut hyvinkin tämän sävyinen Lancomen voidemainen luomiväri, joka oli täydellinen, jos ei oteta lukuun sitä voidemaisuutta. Tämä olisi juuri sellainen, jota voisin todella vakavasti harkita.

Mitä mieltä te olette; miellyttikö jokin sävy teidän silmäänne? Mitä suosittelisitte kaltaiselleni vihreänoviisille?

Neitosista en oo kaunein...

2010-03-15T08:00:00.000+02:00

Sen lisäksi, että Montagne Jeunessen naamiot ovat kuin karkkia, on niillä myös itseisarvo, mikä itse asiassa on lähes kaikilla naamioilla: hauskuus. Saan lähes väristyksiä siitä, että saan pakkeloida kasvoni paksulla naamiokerroksella ja hauskuuttaa näin ensisijaisesti miestäni, mutta jos roskiksen vieminen tulee ajankohtaiseksi, teen myös sen naamio kasvoillani ihan naapureita ajatellen.

Bongasin kaupasta Montagne Jeunessen mutanaamion, jonka ajattelin soveltuvan mainiosti hieman epäpuhtaalle sekaiholleni. Eräänä iltana viime viikolla sitten koeajoin naamion, ja kivaa tavaraahan se oli. Herkälle iholle en tätä suosittele, sillä denaturoitu alkoholi on aika alkupäässä INCIä. Jos olet kuitenkin kaltaiseni paksunahka, suosittelen kokeilemaan. Tältä se paketti näyttää:

Paketti kertoo, että naamio sisältää Kuolleenmeren mineraaleja ja on kehitetty erityisesti sekaihoa ja ongelmallista T-aluetta ajatellen. Myös "anti-stress" -merkintä houkuttaa, sillä stressi on elämässäni yhtä olennainen osa kuin verenkierto tai sydämen lyönnit. Harmikseni tätä ei kuitenkaan voi nauttia stressinpoistotarkoitukseen sisäisesti, vaan taisi olla kyse stressaantuneesta ihosta ja naamasta, jotka kyllä tunnustan omistavani.

Toisin kuin pakkaus lupasi, sinistä naamio ei ollut. Pikemminkin valkoharmaata. Harmi, sillä kirkuvan sininen naamio naamassa voisi roskienvientitarve olla suurempi. Tavarana muuten naamio on mukavan paksua. Mikään ei ärsytä minua niin paljon kuin lirut naamiot, jotka putoavat lattialle ennen kuin ne saa vietyä kasvoille asti. Hyvistä kuvaajantaidoistani kertoo se, että tarkoituksenani oli tarkentaa naamionokareeseen, ei tuohon turkoosiin pyyhkeeseen, mutta... no, tarkoitus pyhittää lopputuloksen!

Samastun hirvittävän paljon Leevien Teuvo-biisiin ja varsinkin kohtaan: "Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi", joten uskon vakaasti, että naamio ihollani lisää kasvojeni esteettistä arvoa. Hetken jo harkitsin vilauttavani teille naamion peittämää Eric Forrester-leukaani, mutta saatte nyt tyytyä bulldogin poskiini.

Lopputuloksesta minulla ei ole teille kuvaa näytettäväksi, mutta naamio tuntui kirastavan nahaani ihan mukavasti. Ihohuokosissani muutos näkyi sen verran, että muutama miljoonasta mustapäästäni näytti pulpahtaneen enemmän kohti pintaa. Ilta loppuikin nautinnolliseen puristelusessioon, jolla sain kasvoistani jälleen sateenkaaren värisen, mutta kuten naamiokin lupasi, värit olivat erittäin kirkkaita.

Wet'n'wild'n'green

2010-03-14T18:00:00.002+02:00

Onko teillä samanlainen ongelma kuin minulla? Nimittäin se, että kun jotakin tai joitakin meikkivärejä tottuu käyttämään, huomaa pian, ettei meikkipussiin enää uusienkaan ostoksien mukana päädy mitään uusia sävyjä. Minulla on näin. Olin vielä teini-ikäisenä melko vannoutunut lilan silmämeikin käyttäjä. Jossakin vaiheessa totuin kuitenkin ruskeaan silmämeikkiin siinä määrin, etten ole vuosiin ostanut oikeastaan mitään muita kunnollisia luomivärejä kuin ruskeita. Ensimmäisen ruskean kunnollisen nelikkoni ostin vuonna 2005 Lancomelta. Sitten paria vuotta myöhemmin ostin Chanelin ja viime vuonna Diorin Iridescent Leather -viisikon, jonka hankkimiseen liittyy hauska pieni tarina. En kuitenkaan kerro sitä nyt.

Viime aikoina osittain blogienkin innoittamana olen päättänyt opetella käyttämään runsaammin erilaisia värejä. Aloitin taipaleeni astelemalla Seppälään ja ostamalla riemunkirjavan luomivärivalioiman Wet'n'wild -merkiltä, jota päin en ennen ole halunnut edes sylkäistä. Ajattelin kuitenkin niin, että ennen sijoittamista minun pitää tietää, miten värit minulle istuvat.

Mukaani tarttui muun muassa tällainen paletti kahden euron hintaan. Ainoa miinus tässä on se, että mukana on näitä iänikuisia ruskeita, mutta varsinkin tummemmassa on sen verran hyvä pigmentti, ettei se haittaa... Vihreä nappi ei ollut ihan sellainen kuin olisin halunnut. Kelpaa kuitenkin aloitteluun paremmin kuin hyvin. Mielessäni nimittäin olivat vähän syvemmät vihreät sävyt. Postaan myöhemmin ajatuksiani niistä.

Silmämeikkirutiinini on melko vakiintunut. Kaikki alaa pohjustuksella, johon käytän joko Lumenea tai MsChiciä. Jaarittelen niistäkin myöhemmin lisää tulevaisuudessa. Jotta luomiväristä saisi mahdollisimman paljon pigmenttiä irti, lisäsin pohjustuksen päälle jotakin Avonin nuorisosarjan pilipali-luomiväriä, jonka koostumus on voidemainen, ja jolle ainoa järkevä käyttötarkoitus on nimenomaan pohjustajana käyttäminen.

Sitten aloin vedellä väriä silmään! Koska kuvani ovat huonoja ja siten viestittävät vain olennaisen ja senkin vähän ontuvasti, en ole kuvannut minkäänlaista tutorial-sarjaa saati kaaviota siitä, mihin mitäkin väriä huiskin. Wet'n'wild -paletin lisäksi käytössäni tätä meikkiä tehdessä oli Chanaelin nelikkoni, joka vetelee viimeisiään.

Rajauksena käytin Avonin Jillian Dempsey-rajausta värissä tummanruskea. On muuten loistava kynä! Väri irtoaa helposti ja kestää luomella pitkään. Kokeillessani sitä ensimmäistä kertaa kämmenselälle oli viiva havaittavissa hyvin vielä suihkussakäynninkin jälkeen.

Sen verran on pakko huomauttaa kuvasta, että ruskea sävy oli luonnossa luomen ulkonurkassa paljon tummempi. Häivytyksetkään eivät nyt toistu tässä sellaisina kuin ne luonnossa olivat ja rajaus näyttää olevan paksumpi luomen keskiosassa, mitä se ei todellisuudessa ollut. Rähmä sen sijaan oli reaalitilanteessakin ja minulla on näköjään ollut taas ripsivärin laitossa vähän kiire, kun tyvet ovat ilman väriä lähes koonaan. Pointtina on nyt kuitenkin esitellä se, että OLEN KERRANKIN KÄYTTÄNYT JOTAKIN MUUTAKIN VÄRIÄ KUIN RUSKEAA SILMÄMEIKISSÄNI!! Se on hei melkein juhlimisen aihe!

Lapsekas viikonloppu

2010-03-14T12:44:00.000+02:00

Viikonloppu on kulunut siivillä, ja siinä on syy siihenkin, miksi blogi on ensinnäin päivittynyt vähän huonosti ja miksi kosmetiikka-aiheiset postaukset ovat olleet vähissä. Asia korjaantunee taas normaalin päiväjärjestyksen myötä, johon päästään viimeistään huomisaamun valjetessa. Huomenna olisi tentti, jota nyt pohdin siirtäväni myöhemmälle kevääseen, sillä tämä viikonloppu on verottanut myös tenttiinlukua. Ja vaikka tämä viikonloppu onkin ollut hurlumheita, ei se ole ollut sitä pahalla. Olen luopunut päiväjärjestyksestäni mielelläni, sillä tämä on ollut kummityttöviikonloppu.

Kummityttöviikonloppu alkoi perjantai-iltana, kun hain kummityttöni ja hänen äitinsä Helsingistä tulevasta bussista linja-autoasemalta. Samalla alkoi myös ravitsemuksellinen alamäki, kun kuin taikaiskusta tuli hyvä syy syödä heseruokaa, karamellia ja suklaata. Tätä on tosiaan jatkunut nyt koko viikonlopun, joten ensi viikosta tulee tiukkis - sen lupaan ja vannon.

Lauantaipäivä oli hyvin lapsipainotteinen. Lähdimme ihanaan keliin vaunuilemaan ja poikkesimme katsomaan kummipoikaani. Samalla reissulla kävimme katsomassa myös ystäväni hurmaavia kaksosvauvoja, jotka jaksavat ihmetyttää hurjalla kasvullaan. Lähdimme puoliltapäivin ja kotona olimme siinä puoli seitsemän maissa, kun kaupan kautta vielä tulimme. Sen jälkeen alkoi rento meininki tortillojen, vohveleiden sekä saunan merkeissä.

Vaikka blogini onkin karppausmyönteinen, tahdon antaa kunniamaininnan noille vohveleille, jotka söimme mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa. En muista, koska olisin viimeksi vohveliraudan esiin kaapista ottanut, mutta ihan hyvin se toimi näin muutaman vuoden tauon jälkeenkin. Nyt sen voi hyvällä omalla tunnolla antaa taas pölyttyä jokunen vuosi. Mistä tahansa vohveleista en pidä, lämpenen vain omilleni. Niiden salaisuus nimittäin on kardemumma, jota lisäsin tähänkin taikinaan aika reilusti - noin neljä grammaa. Enemmänkin olisi voinut panna. Jos haluaa oikein kuohkeita vohveleita, vaihtaa veden tilalle kivennäisveden, se tekee oikein ihanaa rakennetta. Nämä vohvelit on tehty veteen. Ja siihen kardemummaan.

Mutta kun se on lapsi!

2010-03-13T08:00:00.001+02:00

Tällä viikolla uutisoitiin pikkuvauvan sieppauksesta. Luojan kiitos vauva oli löytynyt ajoissa, joskin lumihangesta. Pääasia on, että vauva on elossa ja kunnossa. Kun sieppauksesta kuulin, velloi päässäni kasa epätodellisia ja surullisia ajatuksia. Millainen ihminen voi olla niin julma, että kohdistaa tekonsa täysin viattomaan ihmiseen? Miten ihmeessä ihminen voi olla niin sairas, että hänen mieleensä tulee siepata pieni vauva ja herran jumala, haudata se lumihankeen? Tämän hetkisten tietojen mukaan juuri sellainen ihminen on alle 15-vuotias tyttö, jota asiasta nyt kuulustellaan. Sieppaaja on itsekin lapsi. Sanattomaksi vetää.

Alle 15-vuotias ei joudu teoistaan oikeudessa vastaamaan, vaan tällaisessa tapauksessa lapseen kohdistetaan muunlaisia toimia. Toisaalta ymmärrän sen, mutta tällaisessa tapauksessa en todellakaan. En tarkasti tiedä, minkä ikäinen sieppaaja on, mutta voisin kuvitella, että puhutaan yli kymmenvuotiaasta tytöstä, jolloin oikean ja väärän taju todellakin on kehittynyt. Kuusivuotiasta ei voi teoistaan vastuuseen laittaa, mutta sanoisin, että kouluikäisen tapauskohtaisesti kyllä. Tässä kyseisessä tapauksessa en voi kuin ihmetellä lainsäädäntöä.

Ymmärrän sen, että alle 15-vuotiaidenkin kohdalla pitäisi harkita, vastaako tekijä teoistaan tuomioistuimelle vai ei. Vauvan sieppaaminen ja hankeen jättäminen on kuitenkin sellainen tekorypäs, mitä ei voida lastensuojelun puitteissa hoitaa. Vähältä piti, ettei 15-vuotias syyllistynyt tappoon. Ja kun teko kohdistui täysin viattomaan ihmiseen, vauvaan, jolla ei ole keinoja puolustautua ja rajalliset keinot ilmoittaa hädästä, on teko täysin tuomittava. Sieppaaja kuuluisi istuttaa tuomioistuimen eteen vastaamaan teoistaan niin, että opetus tulisi kerralla ja kunnolla.
Tällaisesta teosta ei voitaisi langettaa edes ehdollista tuomiota, vaan ehdoton. Ja pitkä.

Lasten suojeleminen on yksi yhteiskuntamme tärkeimmistä tehtävistä. En näe kuitenkaan järkeä siinä, että tekijää, joka on oikeuden edessä lapsi, suojellaan. Ehkä tämä on vain primitiivireaktio, mutta on älytöntä, että tekijät eivät joudu teoistaan vastuuseen. Raiskaajat selviävät ehdollisella, mutta raiskaajan itsepuolustustarkoituksessa tappanut uhri ei. Jotakin on pielessä. Rikosta ei koskaan voi eikä pidä tarkastella mustavalkoisesti, sillä sitä se ei ole.

Lasten ja nuorten kohdalla käytettävää oikeus- ja tuomiomenettelyä voidaan puolustella sillä, ettei lapsen elämää saa pilata. Minä olen tässäkin kohdassa sitä mieltä, että tämä kyseinen tyttö on pilannut itse elämänsä tekemällä aivan käsittämättömän teon. Siitä pitää rangaista! En ymmärrä, miten tämän teon luonne muuttuisi, jos tekijä olisi 16-vuotias. Yhtä järkyttävä se teko silti on ja aivan yhtä rangaistava. Tässä eivät pehmeät menetelmät auta. On kyse vastakkainasettelusa, jonka toisessa päässä on oikean ja väärän eron ymmärtävä ihminen. Toisessa päässä on pieni ja viaton ihmisen alku, jota kohtaan on toimittu täysin mielivaltaisesti ja väärin. Oikeus ja kohtuus on panna tekijä todelliseen vastuuseen tekemisistään, ei kohdella häntä silkkihansikkain. Sitä tekijä ei nimittäin ole missään nimessä ansainnut.

Koivuterva

2010-03-12T18:00:00.003+02:00

Blogiini oli löydetty googlettamalla koivuterva. Olen ehkä sen jossakin maininnut, mutta voisin kirjoittaa kyseisestä tuotteesta nyt hieman, sillä minulla sattuu olemaan siitä kokemusta. Jossakin kohtaa olen varmasti maininnut, että minulla on ihosairaus nimeltä psoriasis. Kohdallani se tarkoittaa sitä, että jalkapöydilläni on ihottumaa. Joskus ihottumaa on ollut myös käsivarsissa, polvissa sekä kyynärpäissä, mutta reilut kymmenen vuotta ihottuma on onneksi jämähtänyt vain ja ainoastaan jalkapöytiin ja kadonnut muualta.

Psoriasis on siitä kettumainen sairaus, että varsinaista parannuskeinoa siihen ei ole. Vaikka ihottuma katoaisikin, ei sairaus taustalta häviä koskaan. Ihottumaa voi helpottaa erilaisin voitein, mutta itselläni on ainakin se ongelma, ettei mikään voide tai iholle levitettävä muu tuote ole koskaan varsinaisesti lähtenyt ihottumaa parantamaan täysin. Hetkellisesti helpotus saattaa olla huomattava, mutta se ei kauaa kestä. Rasvaaminen on kuitenkin pakko suorittaa säännöllisesti ja useita kertoja päivässä, sillä ihottumakohdat ovat hyvin kuivia.

Eniten psoriasikseeni on tähän mennessä vaikuttanut viikon loma Kreikassa, jossa auringossa lekottelu teki tehtävänsä. Ihottuma hävisi melkein kokonaan ja taisi kestää jopa vuoden verran ennen kuin se palasi entisellään takaisin. Psoriasis riehuukin kamalimmillaan talvisin, jolloin samalle kohdalle osuu sekä pimeys, kuiva ilma että stressi, joka tuntuu laukaisevan ihottuman riehumisen toden teolla. Psoriasis ei ole allergia, mutta itse olen erittäin herkistynyt kloorille ja metalleille, joista minulle ei käy kuin keltakulta (tästä en ole kyllä yhtään surullinen).

Mutta siitä koivutervasta! Minulla ei ole purnukasta kuvaa, sillä en ole sitä vuosiin käyttänyt. Minulla ei ole siitä pitkää kokemusta, eli en tiedä, mitä se olisi parhaimmillaan saattanut psoriasikselleni tehdä. Tuote on mustaa ja sitkeää tavaraa, joka oli pakattuna lieriönmuotoiseen purnukkaan. Se on todella tahraavaa, joten rasvaus on syytä suorittaa kylpyhuoneessa. Kädet pitää pestä ehdottomasti ennen kuin laittaa sukat jalkaan, joka on myös pakko tehdä, sillä se tosiaan suttaa kaikki paikat. Ilta on ainoa järkevä vaihtoehto tervalla rasvaamiselle, sillä tervan haju on todella voimakas. Oma käyttöni loppui siihen, kun huomasin, etten kestä sitä hajua. Purkin avaamisesta seurasi lähes välitön, voimakas päänsärky. Sen lisäksi, että aine levisi, teki sen myös haju, joka pinttyi sukkiinkin kiinni.

En ole hajuherkkä millään tavalla, mutta koivutervassa se tuoksu oli liikaa. Muuten aine on varmasti loistava ensinnäkin siksi, että se on myös luonnonmukainen. Tällä hetkellä psoriasistani hoidan muun muassa kookosöljyllä. Se käy sekä ulkoisesti että sisäisesti. Täytyy myös sanoa, että karppaus on vaikuttanut psoriasikseeni erittäin myönteisesti.

Nämä laulut on kaikuja saarelta

2010-03-12T11:48:00.003+02:00

Feel Uniquesta tilaamani Tigi ja Joicot eivät vielä tänäänkään tulleet. Viikonloppu menee siis lähes reisille ja pilalle sen vuoksi. Minulta kun tuota kärsivällisyyttä puuttuu. Olisin vain jotenkin toivonut, että olisin ne viikonloppuun mennessä saanut. Ensi viikolla niiden on onneksi pakko tulla. Epäilen tätä saapumattomuutta Postin syyksi. Sain nimittäin tiistaina lapun paketista, ja leimojen mukaan lapun olisi pitänyt olla minulla jo torstaina. Ärsyttävää.

Tämän viikonlopun vietän kummityttöni kanssa. Sitä ennen minun pitää kuitenkin hieman siivota, sillä yksivuotias nyt rakastaa paikkojen tutkimista. Jos nyt edes nuo muurahaismyrkyt lattialta... Toivon mukaan tässä riittää tekemistä sen verran, että unohdan hoitoaineeni edes hetkeksi.

Selkää särkee taas/edelleen, ja se on tekemässä minua hulluksi. Nyt tuntuu taas, että se tulehdusmainen kipu on hellittänyt otettuani lihasrelaksantin viime yönä ennen nukkumaanmenoa. Voiko todella olla, että jännitän tuota vasemman puoleista lihaksistoani niin, että se heijastuu käsivarteen, kylkeen ja koko selkään? Tai no, miksi ei voisi. Opiskelijana vietän suurimman osan hereilläoloajastani erittäin epäergonomisesti.

Tajusin muuten, että saatan valmistua jo jouluna! Todella friikki ajatus. Toivottavasti töitä sitten vain löytyisi, eihän tässä muuten ole hätää. Sen jälkeen, kun paperit ovat taskussa, ei tuo hampurilaisten myyminen ehkä oikein kiinnosta, mutta epävarmoihin sijaisuuksiinkaan ei oikein parane luottaa. Onneksi tutkinnollani nyt voi hakea aika monenlaista duunia, eikä aikomukseni ole alun perinkään ollut luokanopettajan ammatti pelkästään. Maailmassa on paljon muutakin mukavaa, mitä voisi tehdä ja tietysti opiskella lisää.

Minusta tuntuu siltä, että alan kävellä uraa tuossa oven ja postilaatikon välissä, jospa vaikka se lappu olisi vahingossa pantu väärään postilaatikkoon ja se saavuttaisi minut vielä tänään... No, tänään onneksi minut saavuttaa kasa kenkiä, jotka äitini minulle kierrätti. Voisin tehdä niistä jonkin sortin postauksen tässä viikonlopun aikana, sillä eilisen aikana kenkävarastoni kasvoi ainakin nyt pareilla aika ihanilla kengillä.

Joskus siitä ihanasta silmämeikistä on luovuttava

2010-03-11T16:00:00.000+02:00

Nuorempana kompastuin kosmetiikan käytössäni siihen, että aikaa meikata oli kyllä. Sen sijaan puhdistuksen kanssa oli vähän niin ja näin. Vaikka pintapuolisen meikkipesun olisinkin suorittanut, olivat aineet sitä sun tätä, eikä se puhdistusmekaniikkakaan nyt niin kummoinen ollut. Tähän väliin on pakko sanoa, että äitini moitti minua teinivuosina siitä, että omaa naamaa oli aikaa laittaa, mutta huoneelle ei tapahtunut yhtään mitään. Täytyy muistaa sanoa äidille, joskin hän nyt sen varmasti tietääkin, että asia ei ole muuttunut. Tai on sikäli, että intensiteetti sekä naaman laittamiseen että siivoamatta jättämiseen on vuosi vuodelta vain kohonnut.

Silmämeikin puhdistaminen on jo vuosia ollut heikko kohtani. Enää ei niinkään, kun olen saanut sekä järkeä että kärsivällisyyttä, mutta valitettavasti vain tämän asian suhteen. Olen aina ollut veden- ja säänkestävien meikkien ystävä, joten silmämeikinpuhdistusaineenkin on tarvinnut olla jytyä. Tähän mennessä vastaan on tullut kymmenen huonoa, mutta myös muutama sellainen, joiden välillä arvon, kun uuden aineen aika on tullut.

Tässä esittelen ensimmäisen selektiivisen silmämeikinpoistoaineen, jonka olen koskaan hankkinut. Tulevaisuudessa luvassa on postaus markettihelmestä tässä asiassa, mutta keskitytäänpä nyt tähän. Ongelmana varmaankin useimmilla on se, ettei sellaisesta kulutustuotteesta kuin silmämeikinpoistoaine, viitsisi pulittaa hirvittävän paljoa. Ongelma se on toki minullekin. Tämän ostin Suomen suositushintaa halvemmalla ihmiseltä, joka myi varastojaan pois, ja ostoksesta tulikin varsin kohtuu hintainen. Aine on siis Mary Kay:n Oil Free Makeup Remover.
Tuotetta voi käyttää sekä silmien että huulten puhdistukseen, mutta itse olen käyttänyt tätä niin kuin pääasiassa muitakin tämänkaltaisia tuotteita vain silmille. Kuvassa olen sekoittanut tuotteen faasit juuri, siksi tuote näyttää tuolta. INCIä en ole valitettavasti vilkaissut tuon öljyttömyyden osalta, siitä minulla ei ole muuta kuin tuotteen antama sana. Öljytön nimittäin ei todellakaan aina tarkoita öljytöntä. Tämä ei kuitenkaan jätä öljyistä tunnetta, ja meikit voi suhteellisen huoletta pyyhkäistä pois myös silloin, jos aikomuksena on pitää piilolinssejä päässä vielä meikinpoiston jälkeenkin.

Ainetta annostellaan hyvin pieni määrä pumpulilapulle, jonka jälkeen tämä painetaan luomen päälle viideksitoista sekunniksi. Sen jälkeen pyyhkäistään. Ja toimii! Meikki lähtee kyllä sovinnolla. Toistokäsittelyn vaatii voimakkaampi meikki, jossa määrätkin ovat suurempia. Pumpulilapulla kannattaa tietysti kevyesti pyyhkäistä luomea ennen vaikuttamista, jotta meikki tasaisesti lähtee.

Tämä ei ole koskaan kirvellyt silmiäni kuten monet muut sinänsä hyvätkin tuotteet. Varmaankin joka toinen silmämeikinputsareista on saanut aikaan aivan järkyttävän kirvelyn, joka on tiennyt tuotteille välitöntä roskistuomiota. Silmäni tuntuvat muutenkin olevan hieman herkemmät kuin muut paksun naamani osat. Tuote on muuten erittäin riittoisaa, yhdellä pullollisella olen parhaimmillaan puhdistellut reippaasti reilut puoli vuotta. Pienet määrät tosiaan riittävät, yhtään ei tarvitse loiskia.

Suomessa normaalihinta tälle on kolmisenkymppiä, joka on kyllä aika suolainen hinta. Toisaalta tämän käyttöikä on pitkä ja teho on hyvä. Tarkan markan budjettiin löytyy toki huokeampiakin vaihtoehtoja, mutta jos panostaa haluaa, niin voin tätä lämpimästi suositella.

Meedioita

2010-03-11T08:00:00.000+02:00

No joo, kyllähän minä ymmärrän mediamaksun idean. Sehän on ikään kuin vero, jota keräämällä mahdollistetaan Yleisradion toiminta ja palvelut ennallaan. Vaikka ohjelmatarjonta kanavalla kuin kanavalla herättää aika paljon kiivastakin keskustelua, on muistettava, että mediana Yle on verraton: Hätätilanteiden tullessa Ylellä on vastuu niistä tiedottaa mahdollisimman pikaisesti. Toisaalta tarjontaa on hyvin erilaisille katsojille ja kuulijoille, ja tuottaapa Yle Internetiinkin paljon erilaisia sisältöjä. Yksi parhaista Ylen Internetpalveluista on Areena, jolta voi ohjelmia vielä jälkikäteenkin katsoa. Areena näytti esimerkkiä muille televisiokanaville, joilla jo yleisimmillä taitaa kyseisenlainen palvelu olla.

Mediamaksua on kehitelty kuitenkin aika mielivaltaisesti. Ensin puhuttiin puolestatoistasadasta, nyt hintaa on lähdetty hilaamaan jo kahteensataan. Maksusta tulee talouskohtainen, mikä kirpaisisi kyllä ainakin nyt toistaiseksi kahta asuntoa asuttavaa kahden hengen perhettä, kun opiskelukämppäämme ei voida selkeästi kakkosasunnoksi osoittaa. Siitä, että mediamaksu tulee kaikille maksettavaksi, on turha kitistä. Tv-lupakin on pakollinen huolimatta siitä, että siitä on pystynyt tähän mennessä luistamaan. Mekin olemme siitä luistaneet.

Vähävaraisille ihmisille toimeentulotuki kuittaisi mediamaksun niin kuin tähänkin mennessä. Väliinputoajia ovat kuitenkin opiskelijat, jotka eivät hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta toimeentulotukea nauti. Työstä saatavat tulot ovat sen verran pieniä, että kyllä parisataa euroa kertamaksuna kirpaisee. Itseni puolesta en sikäli tahdo valittaa, että pakolliset menot on aina tulleet kuitatuiksi, sitten on kituutettu jostain muualta.

Mediamaksua on perusteltu Yleisradion toiminnan lisäksi sillä, että on vanhanaikaista puhua tv-luvasta Suomessa, jossa palvelut ovat myös muiden mediavälineiden kautta saatavilla. Joku väläytti perusteeksi Internetin. Tässä kohtaa kuitenkin aletaan luisua ja lujasti. Internetin käyttäjät pääsääntöisesti maksavat verkkoyhteydestään kiinteän kuukausimaksun. Minä maksan kyseisen maksun kaksi kertaa, kumpaankin asuntoomme yhden. Internetin käyttö ei siten mitenkään voi perustella mediamaksun käyttöönottoa. Eri asia olisi, jos mediamaksun mukana saisi laajakaistayhteyden kuhunkin talouteen. Tällöin summaa voisi jopa nostaa. Minä en pitäisi kohtuuttomana kolmensadan euron maksua, johon mediamaksu tosiaan sisältyisi.

Nykyiseenkin malliin pitäisi jo ympätä enemmän palveluja. Areenan pitäisi monipuolistua niin, että viikon katseluaikarajat poistuisivat. Tarjontaa voisi laajentaa myös elokuviin niissä puitteissa kuin laki sen sallii. Koska kansanedustaja Sasi kertoi tämän vaikuttavan myös maikkarin ja Nelosen toimintaan, niin silloin ohjelmatarjontaa näilläkin kanavilla tulee rukata. Erilaistet tekstiviestichatit ja -kilpailut vievät keskenkasvuisten tekstiviestiaddiktien vanhempia vararikkoon ja haukkaavat kohtuuttomasti tilaa ohjelmapaikoilta.

Koulupudokkaista

2010-03-10T16:00:00.001+02:00

SDP:n kansanedustaja Antti Vuolanne on ottanut kiitettävästi kantaa nuorten työllisyyteen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Hän on käynyt keskustelua muun muassa palkkatuesta, johon en ole kuitenkaan perehtynyt tarpeeksi ottaakseni kantaa. Sen sijaan koulupudokkuuteen haluaisin muutaman sanan sanoa. Vuolanne nimittäin vaatii, että jokaisen koulupudokkaan kanssa on keskusteltava henkilökohtaiseksi.

Ajatus hyvä ja yritys hyvä. Siitä pisteet Antille, joka on ymmärtänyt, miten vakavasta ilmiöstä koulupudokkuudessa on kyse. Itse määrittelisin koulupudokkuuden niin, että kyseessä on prosessinen ilmiö, joka huipentuu siihen, jos oppivelvollisuus jätetään kesken. Koulupudokkuudesta voidaan puhua myös silloin, kun nuori keskeyttää toisen asteen koulutuksen opinnot saamatta minkäänlaista jatko-opiskelupätevyyttä saati ammatillista pätevyyttä. Tämä aihe on minulle erityisen läheinen siksi, että sekä tällä hetkellä työn alla oleva graduni että toivottavasti graduntekoa seuraavassa tulevaisuudessa tutkimukseni koskee koulupudokkuutta syrjäytymisen viitekehyksessä.

Ajatus kuitenkin ontuu. Kenen on tarkoitus puhua näiden koulupudokkaiden kanssa? Opettajien, rehtorien, vanhempien? On nimittäin niin, että koulupudokkaiden kohdalla kaikki keinot on jo käytetty, eivätkä nekään keinot, mitä koululla on, ole purreet. Koulupudokkuus voi olla tulosta siitä, ettei yksilö sopeudu koulun kulttuuriin. (Tästä hyvä kotimainen väitös, vuonna 2000 ilmestynyt Ritva Kuulan Syrjäytymisvaarassa oleva nuori koulun paineessa; lukekaa jos kiinnostaa!) Toisaalta koulupudokkuus on lähes aina yhteydessä yksilön perhekontekstiin. Vaikka lapsuuden ei voida katsoa petaavan kaikkea sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, on perheiden heikko elämänhallinta, sosioekonominen status sekä matala sosiaalinen luokka merkittäviä riskitekijöitä koulupudokkaan elämässä.

Väittäisin, että koulupudokkuudelle on hyvin hankalaa, ellei jopa mahdotonta tehdä yhtään mitään siinä vaiheessa, kun nuori on päättänyt koulusta jättäytyä pois. Koulupudokkuudessa yläkoulun paikkeilla on kuitenkin kyse nuoren omasta päätöksestä, mutta sen takana on aina oma historiansa, johon yksilö ei itse ole voinut vaikuttaa. Näin siis koulupudokkuutta ja samalla syrjäytymistä on lähdettävä ehkäisemään paljon syvemmältä pureutuen perheiden ja lasten hyvinvointiin. En sano, että koulupudokkaat olisivat menetettyjä tapauksia, onhan Suomessa tällä hetkellä jo korjaavia toimenpiteitä käytössä. Näistä korjaavista toimenpiteistä on huudeltu siinä määrin, että sitä pidetään jo syrjäytymisen ehkäisemisenä. Korjaaminen ei saa kuitenkaan missään nimessä olla lähtökohta syrjäytymisen vastaisessa työssä. Keskiössä pitää olla ennaltaehkäisy.

Sen lisäksi haluaisin antaa pienen ponnen jokaiselle, jonka elämänpiiriin kuuluu lapsia ja nuoria. Pidetään heistä hyvä huoli. Me aikuisina vaikutamme aina siihen, millainen lapsesta tulee. Tehdään hyvä kasvatustyö kotona. Hyväksytään koulu sitä tukemaan. Tuetaan lapsia, jotta he kykenisivät koulutaipaleen selvittämään. Meille keskiluokkaisille se voi tuntua jumalattoman helpolta, mutta yrittäkääpä itse tulla jostakin täysin eri kontekstista toiseen. Siten meidän pitää ymmärtää, etteivät minun selviösi aina ole sinun selviöitäsi ja päin vastoin.

Tapahtumia täynnä oleva keskiviikko

2010-03-10T11:51:00.002+02:00

Tilasin tänään Seiskan. Olin riemuissani, kun lehtimyyjä tällä asialla minua lähestyi, sillä olen harkinnut sen tilaamista jo niin kauan. En minä muuten, mutta kun siinä on niin hyvät televisio-ohjelmat! Ja ehkä sen takia, että olen turhamainen ja pinnallinen bimbo, jota kiinnostavat turhat julkkikset ja muut viihdeuutiset. Voin puolustella juhannukseen saakka kestävää retkahdustani sillä, että olen muuten gradukirjojen vanki ja pääni vaatii tuuletusta.

Tänään on siitä mukava päivä, että olen ajatellut suunnata kotiin täältä opiskelijapaikkakunnaltani. Mieheni tosin saa sanoa tähän aikomukseen mielipiteensä, kunhan tulee harjoittelusta kotiin. Ei ole mukavaa jättää toista yksin tänne, jos hän ei vielä näe järkeä tulla kotiin kanssani, mutta toisaalta, jos häntä ei haittaa, menen sitten edeltä bussilla. Äitini esitti, että voisin raahautua Pirkanmaan rajan yli Vammalaan. Äiti-päivät ovat kyllä aina aivan parhaita, joten se on vakavassa harkinnassa.

Kummallista tässä päivässä on se, että ainakaan nyt ei mikään vielä sieppaa. Sen sijaan minulla on oikein tasapainoinen olo. Siivota pitäisi, sillä kämppämme on hurjassa kunnossa. Tavarat ovat pitkin lattioita ja ne, jotka ovat pöydällä, ovat nekin sekaisin.

Ei minulla siis mitään asiaa ollut, mutta kiva kirjoittaa joskus näinkin, kun ei ole. Tällainen minä nimittäin useimmiten olen - minulla ei ole oikeasti mitään asiaa, mutta höpötän silti. Ehkä voisin siis tuoda oikeata minää lähemmäksi blogi-minääni ja lakata kuvittelemasta, että bloggaajalla pitää olla aina jotakin muka-sanottavaa jostakin.

Sen verran pitää mainita, että taas olisi uusi arvonta käynnissä! Nimittäin Pieni nutturapää-blogissa arvotaan kaikkea ihanaa. Menkää lukemaan kivaa blogia ja osallistumaan arvontaan. Suosittelen blogia kaikille kosmetiikkablogeja lukeville!

Herkkää...

2010-03-10T08:00:00.002+02:00

Viime syksynä intouduin tekemään ihonhoitoni suhteen jotakin sellaista, jota en ollut aikaisemmin tehnyt: Unohdin seka- ja rasvoittuvan ihon tuotteet, alkoholipitoisen kasvoveden ja kävelin kauppaan ostamaan Erisanin puhdistusgeelin sekä kasvoveden. On näet niinkin, että vaikka alkoholi supistaa ihohuokosia ja mainitun ihotyypin puhdistusgeelit ovat hyvin peseviä, saattaa käydä ennen pitkää niin, että ihon oma rasvantuotanto tapettaessa alkaa iho viimeisillä voimillaankin pukata rasvaa pintaan niin, että mustapäitä ja finnejä nousee. Omana ongelmanani mainittakoon lähinnä mustapäät, joita on todella paljon. Viime aikoina finnejäkin on noussut ja muutenkin tukkeumia ihossa on paljon.
Yleensä seka- ja rasvaista ihoa hoidetaan täysin väärin, sillä ihon herkkyys unohdetaan kokonaan. Iho saattaa olla hyvinkin herkkä, vaikka finnejä pukkaisikin. Olen jo pitkään paasannut sen puolesta, että Clearasilit tulisi jättää kaupan hyllylle. Toki, jos ihosta haluaa pintakuivan ongelmapesäkkeen, en missään nimessä estä oman talintuotannon lopettamista. Siinä ei vain ole mitään järkeä.

Erisanin tuotteiden ei pitäisi sisältää mitään kovin ylimääräistä. INCIt ovat melko lyhyitä. Pikaisen vilauksen turvin voisin väittää, että nämä eivät tukkivia aineita sisällä, joskaan en voi siitä päätä vadille panna. Kasvovesi sisältää kosteuttavia ainesosia, mikä passaa mainiosti myös ihon rasvoittuvuudesta kärsiville. Ihon rasvoittuvuus kun ei tarkoita sitä, etteikö iho voisi kaivata kosteutta, ja sitä se usein kyllä tekeekin. Jos en olisi oikeinkirjoitusnatsi, niin voisinpa jopa puhua kosteusköyhästä ihosta, mutta koska suomen kielessä emme puhu väkirikkaastakaan, emme puhu myöskään kosteusköyhästä.

Vähän sinnikkyyttä käytössäni voisi olla, mutta lyhyen aikavälin tuomiona on se, että nämä eivät riitä. Voi olla, että kyse on täysin tottumattomuudesta, mutta aamulla ihoni oli sellainen, kuin olisi vedelty voipaketilla koko naama lävitse, kun näillä olin pessyt. Olen ajatellut kokeilla varsinkin tuota kasvovettä uudelleen ottaen sen lähinnä iltakäyttöön. Puhdistusgeeliä käytänkin toisinaan suihkussa. Ongelmana on vain se, että minusta tuntuu, ettei se puhdista kasvojani tarpeeksi hyvin. Iholleni jää ensinnäkin meikkiä ja toiseksi kauhea talma, joka pitää äkkiä pyyhkiä kasvovedellä tai jollakin muulla putsarilla pois.

Loppuun minä aion nämä käyttää, kunhan saan taas aloitettua näillä opettelun. Jotenkin mustapäiset huokoseni vain tuntuvat janoavan oikein alkoholin supistavaa vaikutusta. Kaipaan myös parempaa pesevyyttä puhdistusgeeliltä. Ehdoton plussa tulee siitä, että vihdoinkin on markkinoilla herkälle ja kuivallekin iholle tarkoitettu aine, joka on poispestävä. Puhdistusemulsioista jää ainakin omiin kasvoihini vain likainen tunne.

Itse merkistä on sanottava, että Erisan tuntuu kovin luotettavalta, enkä itse asiassa edes miellä sitä markettikosmetiikaksi. Pikemminkin apteekkikosmetiikaksi. Mielikuvaan vaikuttaa varmasti lyhyehkö INCI, merkki yhteistyöstä Allergia- ja astmaliiton kanssa sekä kieltämättä myös tuo purkkien värimaailma. Mitä mieltä sinä olet Erisanista sekä tuotteina että brändinä? Kuulisin mielelläni näkemyksiä!

Sitten muihin asioihin! Nimittäin Prefectan "Another Fab Day" -blogissa on meneillään arvonta, jonka palkintona on muun muassa OPI:n minikokoisia kynsilakkoja aivan ihanissa sävyissä! Kannattaa mennä katsastamaan myös muut palkinnot ja osallistua. Blogi itsessään on varsin mukava, joten linkittäkää se ihmeessä suosikeiksenne tai lisätkää Bloggeriin.

Tukkaterveisiä pohjolasta

2010-03-09T16:00:00.002+02:00

Yksi suosikkimuhitteluistani loppuu ihan kohta. En tiedä, harmittaako se varsinaisesti, sillä odotan jo kieli pitkällä uutta Tigiä ja Joicoja Feel Uniquestsa. Kivat perusmuhittelut ovat kuitenkin aina kivoja ja toisaalta kaltaiselleni köyhäilijähamstraajalle on lottovoitto löytää jotain kivaa, suht hyvää ja halpaa.

Tämän hoidon löysin laivalta viime joulukuussa. Maksoin siitä noin kahdeksan euroa, mikä mahtui ja mahtuu budjettiini loistavasti. Sen tapauksen jälkeen olen nähnyt näitä yhdessä jos toisessa poistokorissa vitosella, mutten tapojeni vastaisesti ole silti uusia pulloja hamstrannut. Välillä täytyy nipistää itseään ja kysyä, miksi. Tämä on kuitenkin perushyvää ainetta, jolla on myös rakennepaikkaavia ominaisuuksia. Tuskin minun tukalleni tarpeeksi, mutta onpahan se vähänkin parempi kuin ei mitään.

Tuote on Cutrinin MyCode-sarjan Cashmere-hoito kuiville ja vaurioituneille hiuksille. Minulla ei ole INCIä tässä käsissäni, mutta tuote sisältää hydrolysoitua vehnäproteiinia, hydrolysoitua silkkiä sekä hieman keratiinia. Jälkimmäinen ei yltänyt listassa kovin korkealle, mutta pidän tässä tapauksessa vähääkin ihan hyvänä. Kaiken kaikkiaan ainesosaluettelo näyttäisi ihan mukavalta, eikä tämä tehohoidoksi ole liian silikoninenkaan.

En tiedä, valmistetaanko tätä sarjaa vielä. Kovasti näitä tunnutaan alennuksella myyvän, ja se on kyllä sääli. Vaikka Cutrinia tunnutaan pidettävän huonona halpiksena, en voi omien kokemusteni perusteella väitettä allekirjoittaa. Tämäkin nimenomainen tuote on sen osoittanut. Tukasta tulee tällä muhittelun jälkeen mukavan jämäkkä ja siloinen. Toisinaan sekoittelen tätä Nutri-Glossin kanssa, jolloin hiuksistosta saa myös ihanan pehmeän. Sanoisin tätä siis kaiken kaikkiaan monikäyttöiseksi tuotteeksi, joka kannattaa viedä hyllystä kassan kautta kotiin! Normaalihinnaltansakaan nämä eivät ole pahoja, suurin piirtein kympin luokkaa, mutta kuten sanottu, alehyllyistäkin näitä kannattaa etsiä.

Yksinoikeudella minun

2010-03-09T08:00:00.000+02:00

Huomaan läyhääväni varsin usein asioista sen pohjalta, mitä niistä Facebookista kuulen. Olen siitä pahoillani, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että se nyt sattuu olemaan yksi merkittävimmistä sosiaalisista medioista nykypäivänä. Facebookin avulla kommunikointi ja mielipiteiden ilmaisu voivat toteutua hyvin nopeasti. Valitettavasti varsinkin jälkimmäinen tuppaa kohottamaan rakasta verenpainettani myös hyvin nopeasti. Olen jo miettinyt, pitäisikö minun yksinkertaisesti sulkea silmäni kaikelta provosoinnilta ja harrastaa sitä tästä lähin vain itse? Itse toteuttamanani se on nimittäin ainoassa muodossa, jossa sitä kunnolla kestän.

No niin. Nyt julistetaan kovaan ääneen sitä, että KIITOS 1939-1945 paidat eivät pakolaisille kuulu. Huh, Luojalle kiitos! En ole nimittäin aikoihin nähnyt niin rumia ja mauttomia paitoja. Syvällä sisimmässäni liikahtaa jokin häpeäpalikka, kun näen jonkun kantavan moista asustetta päällään. Samaan kategoriaan menevät suomileijonat. Ja sanottakoon nyt tässä heti alkuun, etten suinkaan halveksi veteraaneja tai sitä työtä, mitä maamme itsenäisyyden eteen on tehty. En vain ymmärrä, miksi jälkipolvien pitää hurskastella sillä vetämällä paitaa päälleen. Ja miksi patrioottisuus on synonyyminä luvalliselle rasismille, ja miten ihmeessä voidaan kiittää hyvinvointivaltion luomisesta, kun sitä omilla, itsekkäillä ja käsittämättömillä teoilla koko ajan ajetaan alas?

Jotenkin siis ajattelen, että mitä useampi suomalainen jättää tuollaiset paidat kauppaan, sitä parempi. Sen sijaan, että julistaisi rinnallaan muka ottavansa muka johonkin kantaa, voisi tehdä jotain konkreettista, kuten vaikka auttaa naapurin rouvaa lumitöissä tai sanoa välillä jotain ystävällistä. Voisi lakata vaikka hutimasta nyrkeillä sinne sun tänne, muistaa, että olemme toisistamme yhteisessä vastuussa, ja että kyllä sinne töihin kannattaa mennä ja niitä veroja maksaa, sillä niillä varoilla me kustannamme tänne terveydenhuollon ja koulutuksen. Myös omille kultamussukkapapanoille, jotka tosin ovat niin täydellisiä, etteivät tarvitse autuaallisen kotikasvatuksen pilaamista koululaitoksen puitteissa.

Jos nyt kuitenkin pohdittaisiin sitä, mikä tässä on kovin paradoksaalista. Siis siinä, etteivät nämä suomalaisen haute couturen yli-, ali- ja keskilyönnit kuulu pakolaisten ylle. Emmekö me, kiihkoisänmaalliset ihmiset tajua sitä, että joku toinenkin voi olla itsenäisyydestämme kiitollinen? Onko meillä yksinoikeus Suomeen, sen rajoihin, sotiin, veteraaneihin ja KIITOS!!!!!!!!!!!-paitoihin? Eikö jokaisen kunnon pikku patriootin sisällä kuuluisi kuitenkin läikähtää, kun joku sanoo, että onpa teillä ihana valtio ja maa, kiitos kuuluu veteraaneillenne? Minunkin vähemmän patrioottisessa rinnassani nimittäin läikähtää silloin. Tarkennukseksi haluan sanoa, että en ole raskaana enkä imetä, joten kyse ei ole maidontuotannosta.

Niin kuin aikaisemmin sanottu, olen vain onnellinen siitä, ettei moisiin vetimiin pukeudu yhtään sen suurempi ihmisjoukko kuin on "pakko". Tässä kohtaa kyse on jostain käsittämättömästä sisäisestä pakosta, jota kumma kyllä, yksikään muotiblogi ei ole vielä käsitellyt.

8.3.2010

2010-03-08T16:00:00.000+02:00

Päinvänsäteilijä toivottaa oikein hyvää naistenpäivää kaikille naisille!

Spring Wonderland

2010-03-08T08:00:00.000+02:00

Kun on oikein paljon koulujuttuja tehtävänä ja aika suttaantuu tentti- ja gradukirjallisuuden lukemiseen, on tilannetta pakko tasapainottaa jotenkin. Viihdekirjallisuuden lukemista en nimittäin suostu unohtamaan silloinkaan, kun aivan toiset kirjavuoret kutsuvat, ja suosittelenkin samaa kaikille niille, joille lukeminen vain hiukankin maistuu. Minulla on tapana lukea iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Tapa on itse asiassa niin pinttynyt, etten pysty nukkumaan ollenkaan ilman pientä sukellusta mielikuvitusmaailmoihin.

Aiemminkin olen jo kertonut, että olen suuri chick-litin ystävä, ja seuraava kirja asettuu siihen kategoriaan kyllä. Poikkeuksellista tämän kirjailijan kirjoissa on se, että näihin on upotettu ripaus tyttömäistä fantasiaa (ei sitä!), joka ihme kyllä uppoaa minuunkin, joka en fantasiakirjallisuudesta muuten välitä ollenkaan. En ole lukenut ensimmäistäkään Harry Potteria, Twilightiä saati Taru Sormusten Herrasta-trilogiaa, jonka osalta sivistyksessäni on kyllä Mikä-Mikä Maan suuruinen aukko. (Eiku...)

Cecelia Ahern on Irlannin entisen pääministerin tytär, jonka kirjoilla on jota kuinkin samat lukijat kuin Marian Keysillä, Cathy Kellyllä sekä Jane Greenillä. Syynä lienee Irlantiin ja Iso-Britanniaan sijoittuvat lämminhenkiset kuvaukset ja tarinat, jotka nyt tätä fantasiaosuutta lukuunottamatta ovat helppoja samastumisen kohteita. Ahernin tuotantoon kuuluu elokuvanakin suosittu P.S. Rakastan sinua, jota lukiessani itkin aivan jumalattomasti.

Ihmemaan päähenkilö Sandy Shorttia on kalvanut lapsesta asti, mihin joutuvat kaikki ne asiat, jotka maan päältä mystisesti katoavat. Pian Sandy huomaa kadonneensa samaan paikkaan ja löytävänsä sieltä nekin asiat, joita on lapsesta asti kaivannut. Tarina on siis varsin mielenkiintoinen, mutta minua ahdisti suunnattomasti Sandyn kadottua itse. Toisaalta hänen löytäessään takaisin tunsin surua siitä, että näin kävi, sillä ihmisen on kuitenkin sopeuduttava olosuhteisiin ja löydettävä onni sieltä, mistä se on mahdollista löytää.

Suosittelen Ahernin kirjoja niille, jotka pitävät kirjojen äärellä vetistelystä. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta muistan tarinan varsin hyvin yhä. Kansi on aivan ihana, mikä houkutteli minua esittelemään tämän kirjan näin keväthöpinöiden keskellä.

Kevään tuoksuja

2010-03-07T17:00:00.000+02:00

Nyt kun keväästä tuli puhetta, niin tahdon esitellä teille ehdottoman kevättuoksusuosikkini, jonka ostin viime vuoden huhtikuussa, ja jonka käytön aloitan taas, kun kevätaurinko alkaa kunnolla paistaa, ja kunhan lumi häviää kunnolla maasta.
Tuoksu kuuluu Mary Kayn Eau de Toilette-tuoksusarjaan, ja on nimeltään Exotic Passionfruit. Tämä on kukkais-hedelmäinen tuoksu, jossa on muun muassa freesiaa, passionia ja tangeriinia. Ihmeellinen tuoksuvalinta minulle sikäli, että olen huomannut suosivani ruusua, jasmiinia, myskiä ja santelipuuta. (Tähän väliin sivustosuositus, jos tuoksut kiinnostavat, nimittäin Fragrantica.com.)

Alkutuoksu on todella kukkainen, mutta hyvää kannattaa odottaa, sillä iholla tuoksu muuttuu ihanan tasaiseksi, eikä kukkaisuus enää puske yli. Olen aistivinanin hieman puuterimaista vivahdetta, mutta minun tuoksuihin turtuneeseen nokkaani ei kannattane luottaa liikaa.

Talvituoksuna tämä ei houkuttele, ja olenkin antanut pullon levätä kirjahyllyssä, mutta kunhan huhtikuu koittaa, niin otan tämän taas käyttöön. Samaisessa tuoteperheessä on kolme muuta tuoksua, joista en kuitenkaan lämmennyt kuin tälle. Pullolla on kokoa 50 millilitraa ja hinta oli muistaakseni 38 euroa, joten ei paha. Miinusta tulee siitä, että minusta tuntuu kuin tuoksu hälvenisi päivän mittaan pois. Tietysti haistajana tuoksun kantaja ei itse ole kovin luotettava, mutta minulle tulee hinku lisätä tätä jossain kohdassa päivää.

Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, jos kokoelmiinsa tahtoo keväisen ja piristävän tuoksun. Tätä saa kaiketi myös vartaloemulsiona ja suihkugeelinä, mutta en pidä tästä ihan niin paljoa, että viitsisin investoida niihin. Se voisi tietysti auttaa ongelmaan, kun mielestään tuoksuu liian vähän. Sitä en tiedä, ostanko tätä lisää tämän loputtua, mutta mukava tuttavuus tämä kaiken kaikkiaan on ollut.

Lapsen ehdoilla

2010-03-07T08:00:00.001+02:00

Nuorisotutkija Tommi Hoikkala on sitä mieltä, että vanhemmat elävät nykyään lastensa ehdoilla unohtaen oman elämänsä kokonaan. Hesarin jutun mukaan Hoikkalan mielestä tällaisia asioita, joilla lasten ehdoilla elämistä osoitetaan, ovat muun muassa skeittilaudan muotoiset kakut, jääkiekkoharjoitusten seuraaminen vaikka omiakin menoja olisi sekä lapsen pukeminen sellaisiin merkkeihin kuten Burberry.

Olen Hoikkalan kanssa osittain samaa mieltä, että lapsesta on ainakin näin kouluelämän vinkkelistä katsottuna tullut se pomo, joka perhettä pyörittää. Vanhemmat soittavat opettajalle siitä, kun Kari-Petterille tuli paha mieli, kun joutui istumaan kokeen ajan yksin. Tai kun Sami-Samuli hengästyi liikuntatunnilla. Taiku Eila-Juulia pakotettiin syömään hernekeittoa, vaikka Eila-Juulia ei voi syödä kuin kaviaaria. Toisaalta rajat tuntuvat puuttuvan. Lapsi saa itse päättää ja valita, ja se on oikein. Lapsen rajoittaminen ei sen sijaan ole. Olen yhä useammin törmännyt ala-arvoisiin käytöstapoihin, varasteluun, päihteiden julmetun suureen käyttöön, ynnä muuhun sellaiseen.

Hirvittävän vaikea on sen sijaan kompata väitettä, jonka mukaan Hoikkalan mainitsemat esimerkit olisivat osoitus lapsen ehdoilla elämisestä. Jos äiti tahtoo tehdä erikoisen kakun lapsensa syntymäpäiville, niin se hänelle suotakoon. Itse en siihen kykenisi, sillä olen keittiössä mämmikoura. Edelleen suon sen, että vanhemmat ovat perillä lastensa harrastuksista ja kannustavat sekä osallistuvat niihin. Se saa lapsen tuntemaan itsensä tärkeäksi. Toisaalta perillä oleminen mahdollistaa myös järkevän kontrollin: Ensin hoidetaan sellaiset velvollisuudet kuten koulu, sitten harrastukset, jotka toki nekin ovat arvokkaita, mutta kuuluvat lähinnä oikeuksiin.

Merkkivaatteisiin pukeminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos on kuvetta, mistä kaivaa, niin antaa mennä. Harvoin kuitenkaan lapsi niitä itse maksaa. Kyse on nähdäkseni enemmänkin vanhempien halusta pukea lapsensa johonkin hienoon ja vähän kalliimpaan. Toinen asia on, jos lapsi itse vaatii Burberryä päälleen. Jos ja kun vaatimus on usein kohtuuton, pitää se tehdä selväksi ja antaa lapsen sitten kulkea vaikka alasti. Kaikkiin älleihin ei vanhempien tarvitse suostua. Jos vaateasiaa miettii vähän pidemmälle, niin mielestäni tärkeämpää on, että lapsi on puettu siisteihin ja puhtaisiin vaatteisiin.

Vaikka lapsi on arvokas ja tasavertainen ihminen, on muistettava, ettei lapsi voi saada perheen pään oikeuksia ja velvollisuuksia. Ne ovat edessä sitten joskus oman perheen kanssa ja siihen asti on maltettava. Liian vapaa kasvatus aiheuttaa kosolti ongelmia. Perheen tehtävänä on sosiaalistaa lapsi yhteiskuntaan. Se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan tavoille oppimista. Ikäviäkin puolia, kuten yhteiskunnan normien noudattamista ja velvollisuuksien täyttämistä, se sisältää. Kuitenkin tiedämme, että ne normit ja velvollisuudet mahdollistavat sen, että täällä on jota kuinkin hyvä elää. Me emme voi tehdä aina niin kuin meistä itse tuntuu, sillä meidän on otettava huomioon koko se konteksti, jossa elämme.

Kevät saa!

2010-03-06T16:31:00.002+02:00

Väitän aina kesän olevan lempivuodenaikani. Osittain se varmasti pitääkin paikkansa, mutta näin maaliskuisena, aurinkoisena päivänä, kun ilma tuoksuu keväältä ja on aina vähän edellistä päivää valoisampaa, tekee mieli pyörtää puheensa. Kevät se on, jota minä rakastan, ja jonka minä pitäisin täällä aina. Viis kolmestakymmenestä lämpöasteesta, kun mukavaa on näinkin. Kun vielä pari viikkoa sitten oli hankaluuksia pukea itsensä tarpeeksi lämpimästi, tuntuu maaliskuun tuoma kevätsää luksukselta.

Ainoa huono puoli tässä maaliskuusta kesäkuun alkuun kestävässä ajanjaksossa on se, että koulujuttuja on enemmän kuin tarpeeksi. Maanantaina on esi- ja alkukasvatuksen tentti, joka vaatisi paneutumista pariin kirjaan. Gradu odottaa tekijäänsä ja toinenkin tentti kummittelee. Hienoa tässä on se, että jotain saa aikaiseksi. Ja kieltämättä on mukavampi opiskella, kun sitä ei tarvitse tehdä pimeässä. Pari viikkoa kun vielä jaksaisi sinnitellä, niin kouluhommatkin alkaisivat kurssien osalta helpottaa. Sen jälkeen alkaa totinen torvensoitto gradun kanssa, kun pitäisi alkaa miettiä aineiston hankkimista. Mutta kyllä tämä tästä!

Mukavaa keväistä lauantaipäivää kaikille!

Maalisuti

2010-03-06T08:00:00.000+02:00

Minulla on (ollut) vakava ongelma. Minulla ei nimittäin ole minkäänlaista toleranssia meikkivoiteen määrän kanssa. Saatan vedellä sitä naamaani kuin liisteriä, sillä tahdon, että jokainen neliömilli pläsistäni on varmasti voiteen alla!
Saanen kuitenkin teiltä anteeksi, sillä minulla on trauma. Lapsena nimittäin minulla oli jokseenkin sellainen käsitys, että meikki voide taputellaan eli toisin sanoen hakataan ihoon. Siksi kymmenvuotiaalla Idalla oli Gemeyn meikkivoiteella aikaansaatuja liian tummia ja liian punaisia laikkuja pitkin naamaa. Never again.

Käytössäni on tällä hetkellä monta meikkivoidetta. Maybellinen nestemäinen "mineraali" on arkimeikkivoiteeni, jota läiskin naamaani arkena. Clarinsin jokuenmuistanimeämuttakerronkunarvioinsenparemmin on käytössä silloin, jos olen menossa johonkin muualle kuin kouluun ja kauppaan. Tätä siis silloin, kun meikin pitää olla huoliteltu. Baariin heitän joko Clarinsia tai Grimasin nappimeikkivoidetta, jota en voi muualle laittaa, sillä se on aivan liian tummaa. Lisäksi minulla on odottamassa Mary Kayn meikkivoide, joka sopii fiksuna arjessa ja fiksuna baariin -kategoriaan. Ben Nyen jämät ovat laatikossa. Pitäisi heittää jo pois, sillä se on käytännössä loppu.

Varsinkin ensiksi mainittua, Maybellineä, tulee loiskittua aivan liikaa. Satuin vahingossa kuitenkin Rauman kotimme vessan kaapista löytämään seuraavan värkin, josta tulikin loistava pelastus loiskintavaaran välttämiseksi:
Kuvassa on meikkivoidesivellin, jota pidin aivan turhana ja utopistisena keksintönä, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. Ostin kuitenkin ja hylkäsin kaappiin, kun ei ihan juurikasvun alle asti mennyt tämän käyttöpolitiikka. Nyt kuitenkin varsin valaistuneena ihmisenä taisin ymmärtää, miten tästä saa jotain irti. Tässä vaiheessa huomautan, että tämä on todennäköisesti hyvin merkitön, ostettu muistaakseni Sokoksesta eikä mitenkään kalliilla. Olen sivellinnoviisi, enkä omista tai raaski ostaa kaikkia ihania siveltimiä, vaikka niistä saisikin paljon enemmän irti kuin tusinatavarasta ja omista sormista. (Kuulostipa kauhealta!) No, totta se on!

Tekniikkani on seuraava: Otan kämmenselälle suht pienen määrän meikkivoidetta, jota vien kasvoille taputellen pieninä täplinä. Levitän täplät meikkisienellä levittäen voiteen tarkasti, sillä en halua raitoja enkä myöskään epätasaisesti levittynyttä meikkiä. Tämän välttämiseksi vien kämmenselälle jääneet jämät kasvoille samaan tyyliin kuitenkin taputtelemalla meikkivoidetäplät hieman eri kohtiin. Toistan käsittelyn ja olen valmis.

Ei se sitten niin humpuukia ollutkaan, vaikka oma siveltimeni varmasti kalpenee laadukkaampien sivellinten rinnalla. Kunhan raaskin, aion laajentaa hankintojani myös sivellinpuolelle, mutta toistaiseksi tyydyn tähän. Ja hyvin tyydynkin.

Tuhannen taalan idiootteja

2010-03-05T16:00:00.001+02:00

Siitä ei ole kauaa aikaa, kun tapeltiin siitä, kuka puoltaa maksullista opiskelua ja mistä väärät käsitykset ovat tulleet. Kaikki kieltävät syyllistyneensä moiseen spekulointiin. Nyt kuitenkin tiedotusvälineet kertovat, että opetusministeriön työryhmä on puuhaillut esitystä, jonka mukaan jokaiselle korkeakouluopiskelijalle lyötäisiin tuhannen euron maksu. Opintolainan vuosikattoa nostettaisiin tällä samaisella tuhannella eurolla. Esityksen takana on jälleen kerran huoli pitkittyneistä opinnoista.

Mitä tämä sitten on, ellei maksullisen korkeakoulun ajamista Suomessa? Ja kenestä tällainen on lähtöisin? Tule esiin, sinä hyvinvointivaltion romuttaja! Vaikka hyvinvointivaltio on aikaa sitten peittynyt uusliberalismin alle, on Suomessa kuitenkin jäljellä myös niitä hyvinvointivaltion elementtejä, jotka tekevät kotimaastamme erityisen. Yksi niistä on ollut maksuton koulutus, joka totta vie pitää taata myös tulevaisuudessa.

Opintolainan määrän korottaminen tuhannella eurolla ei tilannetta pelasta. On mieletöntä, että opiskelijat ajetaan ottamaan lainaa tilanteessa, jossa he voivat vain arvailla pystyvyyttänsä lainan takaisinmaksuun. Lainan pitää saada olla jokaisen opiskelijan oma valinta. On hyvä, että lainasysteemi on, mutta ennen opintolainaehtojen rukkaamista pitäisi koko tukijärjestelmä tarkastaa. Tällä hetkellä siinäkin on omat mielettömyytensä, kuten se, että samaan aikaan tarkastellaan sekä muita ansioita että opintopisteiden kertymistä. Opintolaina lasketaan opiskelijalle automaattisesti tuloksi esimerkiksi toimeentulotukea haettaessa, ja vaikka sossun rahoilla elämisestä voidaan olla montaa mieltä, asetan opiskelijat etusijalle siinä letkassa, jossa on paljon niitä, jotka voisivat työelämässä olla.

Tuhannen euron lukuvuosimaksu on synonyymi maksulliselle korkeakouluopiskelulle, ja sitä me emme kerta kaikkiaan voi hyväksyä. Opiskelu ei ole maksutonta näinkään. Joka ikinen opiskelua varten hankittu tarvike maksaa. Opettajankoulutuslaitokselle olen maksanut eräitäkin summia materiaalimaksuja. Lisäksi tulevat muut välttämättömyydet, kuten ihan perustarvikkeet, kopiokortit ja joskus myös kirjat. On totta, että kaikki eivät ole välttämättömiä hankintoja ja toiset hankinnat ovat selviöitä. Oli miten oli, opiskelu ei ole ilmaista, vaikka sitä mistä näkökulmasta käsin tahansa katsottaisiin.

Valmistumisaikoihin ei maksullisuudella vaikuteta, siitä olen aivan varma. Muitakin keinoja on oltava. Kesäopintoihin kannustaminen on yksi porkkana. Toinen olisi Wallinin esittämä ehdotus, jonka mukaisesti opiskelija, jolla tukikuukausia jää käyttämättä, saa opintojensa lopussa nostaa jäljelle jääneet tuet. Tämä olisi periaatteessa stipendimalli, jota ehdottomasti kannattaisin. Tuhat euroa on ihmiselle, joka oletusarvoisesti tienaa siinä neljän-viiden tuhannen euron kieppeillä per vuosi, aikamoinen summa. Opintolainan ottamisen on oltava täysin vapaaehtoista, eikä ehdoin tahdoin velkataakkaa saa opintojen aikana missään nimessä kasvattaa!

Olen äärettömän surullinen, jos päättäjämme tulevat siihen tulokseen, että tämä esitys on vietävä lävitse. Se osoittaa, että opiskelijat ovat edelleen ryhmittymä, jota ei ole olemassa ennen kuin he tyhjästä tupsahtavat työelämään. Joka tapauksessa suurin osa tekee sen nopeammin kuin pääministerimme, joka viihtyi yliopiston kirjoissa muistaakseni kaksitoista vuotta. Mitä se tekisi? Kaksitoista tuhatta euroa lainaa. Jospa ne aivan ensin jyvitettäisiin opiskelijoille. Muutama senttikin tekisi kyllä gutaa.

Hiukset valheenpaljastustestissä

2010-03-05T08:00:00.004+02:00

Syväpuhdistuksen jälkeen hiukset ovat rehellisimmillään. Silloin nimittäin hiuksista on pesty pois kaikki ne jäämät, jotka toisaalta kuormittavat hiusta ja yhtäältä niitä meikkaavat. Silikonit esimerkiksi antavat tukalle kyllä mukavaa ulkonäköä, mutta eivät hoida sitä. Sen huomaa silloin, kun tukka on ollut sulfaattirääkissä ja parhaimmillaan kiiltävästä ja silkkisestä hiuksistosta on muutaman minuutin aikana tullut takkuinen hamppukasa.

Tarve syväpuhdistukselle vaihtelee. Hyvänä nyrkkisääntönä on se, että mitä enemmän hiuksia muotoilutuotteilla käsittelee, sitä useammin syväpuhdistava shampoo olisi hyvä kaivaa hyllystä käyttöön. Myös runsassilikoniset tuotteet on hyvä puhdistaa säännöllisin väliajoin kunnolla pois. Toisaalta homma on sama, kun tukkaa hoitaa paljon - jossain vaiheessa hiukset eivät enää jaksa hoitaviakaan aineita imeä, kun ovat jo niin kyllästetyt.
Itse syväpuhdistan hiukseni viikon, kahden välein. Käytössäni minulla on ollut Bonacuren syväpuhdistava shampoo, johon olen ollut ihan tyytyväinen. Pääasia, että tuote pesee hiukset kunnolla. Tuote alkaa pikkuhiljaa olla loppumassa, ja pian täytyykin tehdä päätöksiä, jatkanko tällä samalla vai sijoittaisinko rahani johonkin uuteen ja ihanaan shampooseen, vaikka mitään ihmeellisyyskiä en tosiaan syväpuhdistavalta vaadi. Ihanteellista olisi, jos se sisältäisi paria sulfaattia heti INCIN alussa, eikä missään nimessä silikonia.

Paria kandidaattia olen jo pyöritellyt. Markettipuolelta löytyisi Herbinan syväpuhdistava shampoo, josta olen kuullut paljon hyvää. Puhdistustehoa on eikä hinta kirpaise. Saatavuuskin on helppo. Jossakin vaiheessa ainakin kokeilen tätä varmasti jo ihan siitäkin syystä, että tuote on kotimainen. Toinen vaihtoehto on Satiniquen syväpuhdistava. Kyseessä on Amwayn hiustuotesarja, jota kohtaan olen vähintäänkin skeptinen. Kerron siitä myöhemmin. Hyvä tuoksu kuitenkin houkuttaisi... INCI-tietoja ei ole missään muualla kuin pullon kyljessä. Tämä on nyt vielä pohdinnan alla, sillä vaikka Amwayn yleispuhdistusaineeseen olenkin kovin tyytyväinen, vältän ko. firman tukemista monestakin syystä. Saanen shampoon INCIn kuitenkin syyniin ennen ostopäätöksen tekemistä.

Voi tietenkin olla, että pitäydyn vanhassa ja tutussa, sillä siinäkään ei mitään vikaa ole ollut. Näiden kahden ehdokkaan lisäksi taidan kuitenkin pistäytyä etsimässä lisää Feel Uniquesta...

Karkkia naamaan

2010-03-04T09:00:00.001+02:00

Karkinsyönti on mennyt taas överiksi. Sain kuitenkin valaistumisen ja vastaus ongelmiini tippui kuin taivaista, kun olin tässä eräs ilta menossa saunaan. Miksi syödä hyvyyksiä, kun niistä voi nauttia myös naamalla?

Puhun tietenkin Montagne Jeunesse -naamioista, joita olen alkanut aina välillä käyttää, kun hyviä arvioita olen niistä kuullut. Ensin olin skeptinen, sillä MJ-naamiot ovat aina edustaneet minulle sitä Seppälän halpisosastoa, johon tosin olen nyt itsekin vasta tutustumassa ja toteamassa, ettei kymmenen vuoden takaisten kokemusten perusteella kannattaisi repiä päätään niin kovasti. Uskaltauduin kuitenkin kokeilemaan, ja yllätyin iloisesti!

Kokeiluun kannusti sekin, että luottokasvonaamioni vetelee viimeisiään hitaasti, mutta varmasti. Ongelmana olikin se, että mistä löytäisin hyvän korvaajan ko. tuotteelle. Päätin antaa itselleni hieman lisäaikaa ja miettiessäni selvitä Montagne Jeunesseilla. Yllätyin, kun pitään miettimisaikaa en oikeastaan tarvinnut, sillä nämähän ajavat kyllä asiansa! Kappalehinta on halpa, pari euroa, mutta litrahinta lienee ihan mukava. Toisaalta se ei haittaa, sillä panostaisin siihen naamioon rahallisesti kuitenkin.

Nyt haasteena onkin se, että heti, kun alkaa tehdä mieli karamellia, haen kaupasta karkkipussin sijaan tällaisen. Tuoksut näissä ovat niin ihania ja huumaavia, että uskon näiden auttavan akuuteimpaan makeanhimoon. Ja samalla tulee lenkkeiltyä, sillä voisin olla ostamatta näitä sen kummemmin varastoon nyt, kun olen edelliset pussit saanut loppuun kulutettua.

Lisäilen tänne käyttökokemuksia sitä mukaa kuin karkinhimo on näillä tyydytetty; niitä odotellessa!

Kun rahankäyttö muuttui helpommaksi kuin koskaan...

2010-03-03T08:00:00.001+02:00

Niin kuin tuossa aiemmin kirjoittelin, oli tehdyn työn tekemisestä syntynyt fiilis niin hyvä, että oli pakko oikein palkita itsensä. En ole koskaan aikaisemmin tilannut ulkomaisista nettikaupoista mitään, vaikka se on ollut kyllä mielessä. Omaa ostamistani rajoittanee se, että omistan vain Visa Electronin, jolla myös tahdon hoitaa kaiken ostamisen.
Toinen ostamistani rajoittava seikka on tietenkin se, että kituuttelen opiskelijabudjetilla, jolloin nettiostaminen kyllä toisaalta vähän helpottaakin sitä kituuttamista - ulkomaiset nettikaupat kun tuntuvat myyvän kaikkea hurjasti halvemmalla.

Pyrin suosimaan paikallista yrittäjyyttä, mutta koska tällä kertaa vaihtoehtona oli ei-paikallisesta yrityksestä ostaminen tai suureen kaupunkiin jalkautuminen, annoin itselleni periksi ja tilasin pari sellaista tuotetta, joita olen mielitellyt jo pitkän aikaa.

Joicon K-Pak on erittäin rakennepaikkaava sarja, joka sisältää keratiinia. Suomessa pelkkä tehohoito maksaa kolmisenkymppiä saati, että tahtoisin kokeilla myös Intense Hydratoria eli tehokosteutusta. Tässä rajoitetun ajan myynnissä olevassa paketissa on neljä 118 ml:n pulloa, jotka sisältävät K-pak shampoon, hoidon, Deep penetrating-tehohoidon sekä Intense Hydratorin. Kaupan päälle saan vielä pikkuruisen pullon latvaseerumia, näin ainakin käsitin.

Odotukset ovat korkealla, sillä vaalennan hiuksiani säännöllisesti. Nämä eivät silti ole mikään hamppukasa, mutta varsinkin nyt tuntuu siltä, että on aika ottaa järeämmät aseet käyttöön. Ja jos nämä tuotteet tuntuvat hyviltä ja Feel Uniquen kanssa toiminta sujuu mallikkaasti, ostan näitä varmasti lisää. Hintaa tällä boksilla on postikuluineen 16 euroa, eli ei juuri mitään.

Toinen tilaamani tuote oli iso, 750 millilitran pullo Tigin Oatmeal&Honey-hoitoainetta, josta olen kuullut lähes poikkeuksetta hyviä arvioita. Tämä on niistä Tigin hoitoaineista se oikeasti hoitavin, ja poikkeuksellisesti tässä ei ole silikonina. Tämä menee varmasti ahkeraan muhittelukäyttöön, sillä hyvistä tehohoidoista minulla tuntuu olevan nyt pulaa.

Arvoin hetken normaalikokoisen ja ison pullon välillä, mutta koska hintaero oli vain kuusi euroa, otin tämän isomman. Olisin voinut periaatteessa tämän ihan paikallisestakin putiikista ottaa, mutta pari muttaa sai minut kallistumaan Feel Uniqueen. Ensinnäkin en tahdo tästä välttämättä shampoota, vain tämän hoitoaineen. Tämä maksoi parikymppiä, joten Tweenissä ostetuksi hintaeroa ei tule. Toiseksi tuo pieni puteli maksaa sekin kolmenkympin paikkeilla, joten klikkasin tämän vailla suurempia tunnontuskia ostoskoriin.

Itse nettikaupassa asioiminen sujui kitkatta, maksukin meni helposti. Toimitusajaksi povaavat semmoista viikkoa, mutta ans ny kattoo, kun taitaa olla tuo kuljetusalan lakkokin päällä. Kivaa oli ehdottomasti se, että postikulut on sisällytetty jokaisen tuotteen hintaan. Tällöin näkee heti ja suoraan, mitä tilaukselle hintaa tulee. Nämä maksoivat yhteensä 36 euroa.

Jäädään odottelemaan; annan kuulua kyllä, jahka nämä saapuvat ja pääsevät käyttöön!

Lisää Superstaria

2010-03-02T08:00:00.000+02:00

Tigin jo kehumani Superstar-sarjan kehuminen jatkuu, tällä kertaa tosin muotoilutuotteiden puolella. Sen verran taustatietoa, että olen aika laiska hiustenlaittaja. Silloin, kun tukka oli sen verran lyhyt, etten saanut sitä kunnolla kiinni, panostin sen laittamiseen jonkin verran. Nyt kuitenkin, kun se on helppo huitaista poninhännälle, olen jättänyt suoristusraudat ja hiustenkuivaajat kaappiin.

Suoristusraudan ja hiustenkuivaajan unohtamisessa on toki paljon hyvääkin. Niiden jatkuva käyttö kuluttaa ja haurastuttaa hiusta, vaikka lämpösuojia alla käyttäisikin. Tulossa on postauksia myös hyväksi toteamistani lämpösuojista, mutta mennään tämän päivän aiheeseen, eli Tigeihin:

Kuva on huono, mutta siitä selvinnee olennainen. Ja asiaan!

Kyseessä ovat siis tuuheuttavat muotoilutuotteet, jotka lupaavat nosetta hiuksiin. Ja sen ne kyllä tekevät! Ensimmäinen hankintani oli oikeanpuoleinen Superstarin-föönausneste, jota käytetään kosteisiin hiuksiin. Pullosta annostellaan kämmenelle nestettä, joka lätkitään hiuksiin ja föönataan. Sama peli on Queen for a Day-suihkeen kanssa, tosin tässä voi suihkuttaa suoraan juuriin ainetta.

Olen itse käyttänyt näitä yhdessä. Suihkutan QfaD-nesteen suoraan tyveen, jonka jälkeen jatkan pienellä määrällä nestettä. Föönauksen jälkeen hiukset todella irtoavat päänahasta! Lyhyeen tukkaan toimivat varmasti pelkästäänkin, mutta itse olen käyttänyt näitä raudalla tehtävien kampausten pohjana. Kohotus pysyy loistavasti, ja olen pystynyt vierottumaan näiden avulla hermojarasittavalta tupeeraussessiolta.

Tuotteet tuoksuvat tigimäiseen tapaan kovin kivoilta. INCI-lukutaitoni ei kovin pitkälle näissä riitä, mutta lämpösuoja näyttäisi olevan. Tukkaa nämä kuitenkin kuivattavat, joten ihan jokapäiväiseksi kaveriksi näitä ei kannata ottaa - mutta eipä tosiaan kannata sitä hiustenkuivaajaakaan, joiden kanssa näitäkin käytetään. Suosittelen näitä tuotteita kuitenkin varauksetta!

Huhhuh!

2010-03-01T16:15:00.003+02:00

Tiedättekö sen tunteen, kun on saanut jotain aikaiseksi, ja tekisi mieli pussata itseään? Minulla on nyt sellainen, oikein euforinen fiilis. Olen viikonlopun ahertanut graduni parissa, jonka teoriaosaa käsitellään seminaari-istunnossa keskiviikkona. Töiden deadline on tänään viideltä, ja minä pistin pillit pussiin neljän aikoihin.

Valmis se työ ei ole, ei lähellekään, mutta pari ensimmäistä päälukua olisi noin niin kuin suurin piirtein valmista kauraa. Lähettämäni versio siis sisälsi johdannon, kaksi ensimmäistä päälukua ja lähteet, ja sivumääräksi tuli ihan mukava 24. Toki se siitä vielä kasvaa, mutta on nyt ainakin aloitettuna.

Nyt on niin tyhjä olo, etten tiedä, mistä aloittaisin seuraavan luvun kirjoittamisen. Pari päälukua olen vielä tuohon kylkeen hahmotellut, mutta kun koko prosessi tuppaa elämään koko ajan, niin myös tuollaiset suunnitelmat keikkuvat siinä terällä. Parit sisällöt pitää joka tapauksessa ympätä mukaan.

Perselihaksia tämä valtavan kahvimäärän lisäksi vaatii, mutta enpä ole kovin montaa näin antoisaa projektia elämässäni tehnyt! Totta kai sitä välillä miettii, että onko tämä nyt tarpeeksi hyvä, onko tämä aihe ihan hanurista, ovatko nämä lähteet nyt tarpeeksi hyviä, ja niin edelleen. Tällä hetkellä on ainakin kovin hyvä ja luottavainen olo.Voi tietysti olla, että se keskiviikkoon mennessä vaihtuu...

Mutta tällaisia väliaikatietoja täältä, kosmetiikka-aiheista postausta luvassa huomenna!

Ensimmäinen arvonta pulkassa ja voittajakin selvillä!

2010-03-01T00:14:00.001+02:00

Päivänsäteilijä oli niin uppoutunut graduunsa, ettei huomannut kellon lyövän puoltayötä.

Mikäs sen parempi prokrastinointikeino kuin arpoa voittaja!

Kuvat otin, mutta koska tässä on tosiaan noita muita kiireitä, niin en ala edes yrittää siirtää niitä nyt. Kirjoittelen vielä huomiseen iltapäivään asti, jolloin toivon mukaan palaudun taas maan pinnalle ainakin hetkeksi.

Arvonta suoritettiin seuraavasti.

1) Kirjoitin jokaisen osallistujan nimet lapulle
2) Laitoin laput kuppiin
3) Sekoitin lappuja hetken aikaa oikein perusteellisesti
4) Nostin voittajan nimen.

Ja voittajaksi selvisi... tittididiii....

ELINA!

Elinalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti tästä arvovaltaisesta voitosta asap, ja hän saa minulta pikkuisen paketin aivan lähitulevaisuudessa.

Onnea, onnea!

Seuraava arvonta järjestetään sitten, kun järjestetään. Vinkkaan sen verran, että Bloggerin kautta kannattaa ryhtyä lukijaksi, jos halajaa arvontaosallisuuksia. ;)

Vassaripaskan vinkumiset

2010-02-28T08:00:00.000+02:00

Oikeisto on vasemmiston kimpussa. Se ei ole uutinen, sillä niin kuin tiedämme, puoluepolitiikassa on aina joku jonkun kimpussa. Syytöksenä tällä kertaa on se, että vasemmisto mustamaalaa oikeistoa oikein olan takaa. Virkkusen suuhun on kuulemma pantu sanoja, joita ei ole sanottu. Muutenkin vasemmiston suhtautuminen oikeistoon on penseää, ja poliittista diskurssia käydään usein vastakkainasettelun kautta, jonka, niin kuin kaikki muistamme, piti olla jo ohitse.

Vaikka kuinka yrittäisin ja tahtoisin suhtautua tähän asiaan ylettömän objektiivisesti, en sitä pysty tekemään. Olen demari, ja ajatusmaailmaltani lienen surullisen kuuluisa vassaripaska. No niin! Huomasitteko, ensimmäinen objektiivisuutta murentava sammakko on suusta päästetty.

Minä en hyväksy mustamaalausta. Kerron mielipiteeni, ja koska näkövinkkelini on enemmän vasemmalla kuin oikealla, saatan joskus suurenkin ääneen ihmetellä oikeistopolitiikkaa. Tuttava- ja ystäväpiiriini kuuluu eri puoluekannan edustajia, eikä se vaikuta yhtään mihinkään. Puolueet ovat meitä ihmisiä varten eikä päinvastoin. Asioista voi keskustella, vaikka puoluekanta olisikin erilainen. Tiettyyn puolueeseen kuuluminen tulee esiin ehkä yleisissä linjauksissa omassa ajattelussa sekä virallisemmissa puitteissa. Minä en kuitenkaan oletusarvoisesti puoluekirjaa keneltäkään kysele, enkä myöskään ketään sellaisen perusteella arvota.

Sen verran on kuitenkin sohittava muurahaispesää, että jos vasemmisto oikeistoa mustamaalaakin, niin on sitä toisin päinkin tapahtunut. En väitä, etteikö siitä saisi älähtää, mutta omat tempaukset olisi syytä muistaa myös. Minulla on tästä kaksi erittäin mieleen painunutta esimerkkiä.

Vuonna 2004 kunnallisvaalien aikaan oli Kokoomusnuorilla kovin raflaava vaalikampanja. Siinä kuvattiin kuvitteellista kaupunkia Punikkilaa, joka oli kontrolleinen jota kuinkin maanpällinen helvetti. Pamfletissa käsketiin äänestää vasemmistoliittoa tai demareita, jos sellaisen skenaarion haluaa toteutuvaksi. Vastakkaisella puolella oli tietysti ihana ja autuas paratiisinomainen kaupunki, jonka nimeä en nyt muista. Se, miten sellaisen läpyskän mukaan saa, ei liene arvoitus.

Lähetin silloin sähköpostia sekä Kokoomusnuorille että Kokoomukselle ja ilmaisin mielipahani. Se ei johtunut siitä, että kyseenalainen kampanja oli Kokoomuksen vaan siitä, että sellaiseen kampanjointiin sorruttiin. Mielestäni on väärin kerätä ääniä vetämällä toinen lokaan, ja se tehtiin vielä varsin mauttomalla tavalla. Toinen mauttomuus oli samaisen nuortenjärjestön painattama postikortti, jossa oli kuvattu erittäin pahoinpidellyn naisen kasvot. Alla oli teksti, "Demari kävi täällä".

Ei naurata. Jos mediaseksikkyys ja nuorten suosio on tätä ja se saavutetaan tällaisin keinoin, en voi kuin huokaista ja pyöritellä päätäni. Yritän puhua yhteistyön merkitystä, jonka on syytä tapahtua yli puoluerajojen. Voiko sellaista aidosti kuitenkaan syntyä, jos asenne on tämä? Myös vassaripaska-lausunto kertoo jotakin siitä, millaista loanheitto on. Enkä nyt sekoita tätä huumoriin, sillä se toki kukkii ja saakin kukkia. Sen kuitenkin pitää olla sellaista, joka on hyvässä hengessä heitettyä.

On kuitenkin vaikea niellä huumoria, joka menee kaikenlaisten makujen ulottumattomiin. Jokainen tehkööt (puolue)poliittiset ratkaisunsa aatteidensa ja arvojensa pohjalta. Niitä kyllä mahtuu maailmaan. Omaa reviiriään saa puolustaa. Kaikkea ei tarvitse sulattaa eikä ymmärtää. Lähtökohta on kuitenkin väärä, jos omaa paremmuuttaan täytyy perustella toisen huonommuudella.

T-alueen säteilyä!

2010-02-27T09:00:00.000+02:00

Olen ollut pelottavan myönteinen näissä kosmetiikkajutuissani. Kun edellisessä postauksessani valmistauduin siihen, että tuotteen poisheittäminen on surun päivä, saatte lukea täysin päinvastaisesta tilanteesta. Mitä kertoo se, jos tuote kestää puolitoista vuotta ilman, että se olisi edes erityisen riittoisa? Se kertoo siitä, että tuote on käyttäjänsä mielestä huono. Minun mielestäni ala-arvoinen, en käytä sitä kuin äärimmäisessä hädässä.

Haluan heti alkuun mainita, että lähinnä värikosmetiikassa olevia poikkeuksia lukuun ottamatta, on Lumene mielestäni ihan kelpo sarja. Itselläni on tästä samasta sarjasta käytössä silmänympärysvoide sekä kosteusvoide, ja niistä olen pitänyt. Tämä puhdistusgeeli on ollut mielestäni kuitenkin huono. Jostain syystä en ole kuitenkaan malttanut heittää sitä roskiinkaan, vaan olen käyttänyt sitä niin sanottuna hätä- ja varaputsarina. Samanlaisesta selittämättömästä syystä minun on äärimmäisen vaikea heittää roskiin niitäkin tuotteita, joista en pidä.

Seka- ja rasvoittuvalle iholle tarkoitettu puhdistusgeeli mainostaa itseään kiiltoa ehkäisevänä ja tasapainottavana. Kuitenkin puhdistusgeelin teho lähtee mielestäni siitä, että se puhdistaa meikin ja ihon. Tämä ei tee kumpaakaan. Meikkiä jää kasvoille tämän jälkeen sen verran paljon, että ilman toista vaahdotuskertaa ei kasvovesilappuun uskalla edes katsoa. Tämä ei myöskään pätkääkään raikasta ihoa, vaan jättää sellaisen talmaisen kalvon ihon pinnalle.

Riittoisaakaan tämä ei ole. Pieni määrä ei vaahtoa eikä siten riitä mihinkään. Toisaalta tämä ei muutenkaan vaahtoa mitenkään mainittavan hyvin. Pesun jälkeen kasvoni tuntuvat himoitsevan todella alkoholipitoista kasvovettä kaverikseen, jotta iho tuntuisi edes hieman raikastetulta.

Mitään kiillon kontrollointia tämä tuote ei todellakaan suorita. Yleensä olen käyttänyt tätä iltapuhdistustuotteena esimerkiksi saunomisen yhteydessä. Öisin tykkään jättää ihon hengittelemään, joten usein jätän kosteusvoiteen kokonaan pois, ellei iho sitten jostain syystä kovasti kiristele. Tällä pesun jälkeen ei tarvita kuin tunti tai kaksi, kun iho jo kiiltää ja on niin rasvoittnut, että kasvovesikäsittely on pakko suorittaa tai jopa uusia. Muiden puhdistusaineiden kanssa tällaista ilmiötä ei ole eteen tullut.

Olenkin alkanut vakavasi miettiä, etten käyttäisi tästä noita loppuja pois ollenkaan, vaan heittäisin tämän seuraavan kerran tuotteen silmieni eteen sattuessa sen vain raa'asti roskiin. Raportoin kyllä, jos siihen pystyn.

Kallis ystäväni

2010-02-26T09:00:00.000+02:00

Yksi suosikkivartalotuotteistani vetelee viimeisiään, enkä taida saada sieltä ulos enää kuin korkeintaan pari painallusta. Olen minä tätä sitten säästellytkin! Olen koukussa hyvän tuoksuisiin vartaloemulsioihin, ja tämä onkin ollut miedolla tuoksullaan melkoinen poikkeus varastossa. Tämä on toisaalta ollut myös yksikköhinnaltaan arvokkain, joten olen suhtautunut siihen säästeliäämmin kuin yhteenkään toiseen.

Tämä on Mary Kayn TimeWise Visibly Fit -vartaloemulsio, joka on luvannut kiinteyttää ihoa, ja varmaankin kun on TimeWise-linjasta kyse, vähän sitä nuorentaakin. Niin, ja onhan tämä luvannut kosteutustakin.

Hyvin on kutinsa pitänyt. Olen tykännyt tästä kyllä hurjasti. Voide tuoksuu miedosti, mutta miellyttävältä. Se imeytyy hetkessä eikä jää ihon pinnalle tuntumaan rasvaiselta. Kiinteämmältä sen sijaan kyllä. En ole tutustunut INCIin, eikä minulla sitä tässä ole, mutta veikkaisin, että ainakin tuntemusteni perusteella tämä on aika silikonipitoista tavaraa. Silti olen pitänyt tästä hurjasti!

Suomessa tätä ei enää ole myynnissä, mutta Yhdysvalloista tätä vielä saa. Suomen markkinoille tämä voi olla kyllä hitnava, sillä tämä parinsadan millin purnukka maksoi muistaakseni nelisenkymmentä euroa. Selektiivisessä hintatasossakin tämä on mielestäni kallis, sillä kaksi kertaa isommat Biothermit taitavat voittaa mennen tullen hintakilpailun.

Tästä ei kuitenkaan ole pahaa sanottavaa ja hieman harmittaa, kun joudun kuoret roskiin laittamaan. Luulen, että jahka pääsen tästä penkomaan varastojani ja esittelemään täälläkin sitä vartalonhoitotuotteiden määrää, joita minulla on tapana hamstrata, saattaa suru jäädä lyhyeksi.

Korkeakoulu-uudistuksia

2010-02-25T16:00:00.001+02:00

Pitäisikö pääsykokeet poistaa yliopistosta? Tätä nimittäin nyt kovasti pohditaan. Opetusministeri on jo pitkään pohtinut yliopiston valintakokeiden uudistamista ja sitä, miten uudistus tapahtuisi. Nyt keskustelun aiheena on yliopistoon hakemisen muuttaminen yhteishauksi, joka on käytössä ammattikorkeakouluhauissa. Pontena uudistukseen lienee vastavalmistuneiden ylioppilaiden sisäänpääsyn helpottaminen. Siihen tähtäsi myös kasvatustieteellisissä tiedekunnissa käyttöön otettu VAKAVA-koe, jolla itsekin hain ja pääsin silloin, kun se ensimmäistä kertaa järjestettiin.

Näin äkkiseltään idea kuulostaa tietysti hyvältä. Ylioppilailla on kirjoitusten jälkeen vain vähän aikaa valmistautua pääsykokeisiin varsinkin siinä tapauksessa, että hakukohteita on useita. Hakuun vaikuttaisivat vahvemmin ylioppilaiskirjoitusten arvosanat, jolloin niiden arvo ehkä kasvaisi. Toisaalta valintakokeisiin liittyy paljon työtä, ahdistusta ja stressiä.

En voi kuitenkaan olla miettimättä asiaa myös toiselta kannalta. Kun hain VAKAVA-kokeessa, Opinportti-foorumin keskustelut täyttyivät epätoivoisista hakijoista, jotka ahdistuneena itkivät sitä, ettei kirjassa ole kyse okl-opiskelusta ja opettamisesta, mikä oli silloin suurimman osan tavoitteena. Ahdistuksissaan nyt tulee etsittyä epäkohtia sieltäkin, missä niitä ei ole ja toisaalta kylmiltään tieteellisen tekstin omaksuminen saattaa tuottaa omat hankaluutensa. Mietin kuitenkin jo silloin, että huonosti menee, jos pääsykoekirjaksi hyväksyttäisiin värityskirja. Se olisi nimittäin ollut varmasti ainoa tyydyttävä vaihtoehto valittajille.

Valintakokeisiin valmistautuminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Samalla se on myös erittäin opettava kokemus. Sinä aikana, kun valintakoekirjan tekstiin tutustuu, tutustuu samalla myös oman tieteenalan kieleen. On myös huomioitava se, että valintakoekirja kuitenkin on sieltä helpoimmasta päästä tentittäviä teoksia, jos maisteriksi aikoo opiskella. Valintakoeprosessin aikana saattaa huomata, että tämä ei olekaan minua varten. Sitten vielä on syytä aukaista silmät: Ei esimerkiksi opettajuus ole sitä, että osataan vetää mahdollisimman hyvä tunti. Sitäkin, mutta taustalla on melkoinen poikkitieteellinen tieto, jota opettaja tarvitsee. Toisaalta opettaja tarvitsee myös avarakatseisuutta ja kehittyäkseen ammatissaan tutkivan opettajan asenteen, johon liittyy sen sietäminen, että koulutuksemme ja toimintamme perustuu tieteenalaan, josta on hyvä olla kärryillä. Lääkiksessä ei käsittääkseni opiskella vastaanottotilanteiden kautta, vaan pyritään hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia, joiden pohjalta pystytään toimimaan. Ei se Galenos kivalta näytä, mutta se varmasti palvelee tarkoitustaan.

Valintakokeeseen valmistautuminen kertoo myös jotakin hakijan motivaatiosta. Hakija ei voi olettaa pääsevänsä opiskelemaan tekemättä mitään sen eteen. Ja se, joka kovasti haluaa tietyn opiskelupaikan, tekee kovankin urakan päästäkseen haluamaansa paikkaan. Kaikki eivät pääse millään, mutta se on valitettavasti vain elämää. Koulutustarjonnan eli opiskelijakiintiöiden on ainakin jossain määrin oltava yhteyksissä työmarkkinoiden kanssa.

Ylioppilaskirjoitukset ovat valtava urakka, jonka eteen tehdään valtavasti töitä. Arvo pitää kuitenkin löytää muistakin asioista kuin siitä, että mitä paremmin kirjoitat, sitä pedatumpi on tiesi korkeakouluun. Ensinnäkin kyseessä on yleissivistyksen mittaaminen. Sen pitäisi kertoa siitä, millainen tiedonkäsittelijä opiskelijasta on vuosien saatossa muotoutunut. Toki kirjoitukset kasvattavat myös paineensietokykyä. Vikaan mentiin kuitenkin siinä, kun yleisreaalin tilalle asetettiin ainereaali. Nythän opiskelijat joutuvat entistä aikaisemmin suuntaamaan kiinnostuksensa tiettyihin aineryhmiin. Minkään lukion kurssitarjottimeen ei saa reaaliaineita sovitetuksi niin, että opiskelija voisi toteuttaa monialaiset kiinnostuksen kohteensa. Toki ainereaali mahdollistaisi sen, että eri tiedekunnissa voitaisiin ottaa huomioon hieman eri aineita niin, että se pitkä matematiikka lakkaisi jylläämästä kirjoitettujen aineiden kuninkaana ja kuningattarena.

Tasavertainen mahdollisuus opiskelupaikkaan pitää kuitenkin olla myös heillä, jotka ovat kirjoituksensa jo aikaa sitten suorittaneet ja toisaalta heillä, joilla kirjoitukset eivät menneet niin putkeen. Kirjoitukset eivät kuitenkaan kerro kaikkea; eivät varsinkaan soveltuvuudesta jonkin tietyn tieteenalan harjoittajaksi. Kyse on enemmänkin akateemisista taidoista, joita ei missään tapauksessa sovi väheksyä - kaikille korkeakoulu ei ole oikea paikka, eikä sen tähden korkeakoulua pidä alkaa muuttaa vähemmän vaativaksi instituutioksi.

Tietysti Saksankin malli voisi toimia. Siellä jokainen halukas otetaan yliopistoon sisään, ja jatkaminen on koko ajan veitsen terällä. Opiskelumenestys tarkastetaan tietyin väliajoin, ja se ratkaisee, miten yliopisto-opiskelujen käy. Suomen kokoisessa maassa systeemi olisi kuitenkin hankala saada onnistumaan, sillä voisin kuvitella, miten tietyt tiedekunnat ja laitokset olisivat jatkuvasti ylikansoitettuja. On kuitenkin perää siinäkin, että huomion kiinnittäminen opiskelumenestykseen ja siihen, miten opiskeluun on akateemisella tasolla sitoutunut, voisi olla täälläkin eräänlaisena ratkaisuna ylipitkiin opiskeluaikoihin.

Arvontapalkinnot julkistettu!

2010-02-25T07:00:00.000+02:00

Yrittäkää arvostaa löytämiäni arvontapalkintoja. Tein niiden eteen nimittäin aivan jumalattoman työn, ensin ajatustasolla, sitten hankintatasolla. Tiistai-iltani meni mukavasti Sokoksen hyllyjen välissä mahdollisia palkintoja bongaten, hyläten, ja niin edelleen. (Senkin tekemisen asemesta olisin voinut lukea tenttiin. No, meni jo. Tentti siis.)

Vaatimukseni palkinnolle olivat seuraavat:

1) Jotain kevyttä
2) Jotain kohtalaisen edullista
3) Jotain kivaa

Niinpä kävelin kassalle seuraavat tuotteet korissani. Ensi viikolla ne saavat uuden kodin.
Arvontaan voi osallistua edelleen. Arvonta suoritetaan sunnuntaina puolenyön jälkeen, mutta jos sattuu käymään niin, että suksin silloin jo höyhensaarilla, otan huomioon kaikki viimeistään 28.2.2010 klo 23.59 mennessä tulleet viestit.
Ja siihen arvontaanhan pystyt osallistumaan täällä.

Se palkinto!

Eli Max Factorin huulikiilto ihanassa vaaleassa sävyssä ja vastapainoksi Mavalan oikein tummanpunainen kynsilakka.
Saattaa toki olla, että palkintokuoreen sujahtaa myös jotain muuta, mutta se jää yllätykseksi!

Aamuhoitoa

2010-02-24T08:00:00.002+02:00

Kyllä tekin sen tiedätte, millaisia aamut ovat, eikö vain? Sitä herää tukka pystyssä, takussa, naama rutussa, tyynynjäljet ihossa kiinni, silmät puoliksi kiinni, kärttyisenä, ja niin edelleen. Luotan siihen, että ainakin meistä kaikista siltä tuntuu. Omat aamurutiinini ovat lähes orjalliset: Ensin pitää panna kahvi tippumaan, sen jälkeen tie käy vessaan, jossa hoidan normaalit aamurutiinit kasvojen pesuineen kaikkineen. Silmät (=piilolinssit) pitää panna päähän, ja yleensä tykkään levittää meikkivoiteenkin heti kosteusvoiteen päälle. Meikkivoiteen ja luomenpohjustusaineen imeytyessä saa sitten rauhassa nautiskella kymmenen kupillista kahvia ja surffailla.

Olen aika huoleton näiden hiusteni kanssa aamuisin. Tykkään nukkua hiukset kiinni, mutta yleensä kieriskelen ja pyöriskelen sen verran, että hiuslenkki on jossakin lakanoiden alla ja hiukseni näyttävät lähinnä siltä niin kuin yrittäisin tehdä niistä takaraivolle ulottuvaa kaulusta. Koska olen aamuisin äärettömän tokkurainen ja uskokaa tai älkää, vähän äreäkin, tahtoo hiusharja suihkia pehkon läpi luvatonta vauhtia luvattomilla tehoilla. Olenkin kasannut vessan kaappiin silmien korkeudelle arsenaalin hoitosuihkeita, joita käytän harjatessani, jotta hiukset selviävät paremmin ja toisaalta, kai ne vähän hoitavatkin. Tässä esittelen yhden luottosuihkeeni.

Herbinan Marja Spa-hoitosuihke soveltuu aamujen pelastajaksi varsin hyvin! Suihke on ensinnäkin aivan ihanan tuoksuista. Voisin vain haistella sitä. Toiseksi se todella toimii selvittäjän roolissaan! Hinta on huokea, kolmisen euroa, joten tämän suihkuttelemisesta ei edes tule huonoa omaatuntoa. Riittoisaa tavaraa tämä kyllä on, sillä vaikka olen vailla murheita tätä loiskinut kaiken imevään hiuksistooni ainakin kerran päivässä, tätä on parin kuukauden käytön jälkeen jäljellä vielä ainakin kolmanteenkin kuukauteen. Ja olen ollut siis aika huoleton tämän kanssa.
Tämä tuote totta kai käy myös ihan hiustenpesun jälkeen jätettävänä, mikään takkusuihke tämä ei pelkästään ole. Ainoana jätettävänä en tätä käytä, mutta yhtenä jätettävistä kyllä.

INCIkin näyttää ihan hyvältä. Kolmantena ainesosaluettelossa seisoo hydrolysoitu vehnäproteiini, josta ainakin oma tukkani tykkää kovasti! Lisäplussaa suihke saa siitä, että se on silikoniton. Suihke auttaa kuitenkin pitämään tukkaa kuosissa eikä lätsäytä, vaikka siihen päälle kehittelisi jonkinsortin kampauksen tynkää. Tämä auttaa myös sähköisyyteen. Kyseessä on ehdottomasti markettien helmi; suosittelen lämpimästi!

Pikaista karppiruokaa

2010-02-23T18:00:00.001+02:00

Jostain syystä meidän pienen perheemme rytmiin ei sovi slow food kovinkaan usein. Itse olen niin kiinni tällä hetkellä opiskeluissani, että menisi prokrastinaation puolelle laittaa ruokaa toista tuntia. Valitettavasti ajanpuute tarkoittaa usein myös hillittömiä hiilarimenoja. Olemme molemmat yrittäneetkin (s)karpata taas, jotta saataisiin vireystila paremmaksi ja toki toivottuna sivuvaikutuksena myös elopaino vähenemään päin.

Eilenkin oli aivan jumalaton kiire, sillä minun piti pakata, meikata ja vielä ottaa kuvia kaikesta mahdollisesta kosmetiikkaan liittyvästä toiminnastani. (Harakoille meni, kuvista kovinkaan moni ei nimittäin ole ollenkaan sen laatuinen, että niitä voisi täällä julkaista. Toivottavasti Joulupukki edes toisi uuden kameran...)

Olen todennut parhaaksi metodiksi laittaa miehen kauppaan. Kuulostaa ehkä uskomattomalta, mutta toimii! Meillä on aina ollut niin, että minä olen se, joka sorrun ensinnäkin aivan turhiin heräteostoksiin. Toisaalta olen myös tavattoman tylsä. Sen sijaan miehellä on aina kuningasideoita, joita on ilo päästä toteuttamaan! Tiedän, että olisin osannut vetää tämänkin asian aivan liian monimutkaiseksi, jos olisin itse lähtenyt ostoksille. Sen sijaan valmiin kauppakassin saaminen oli ilo, ja aineksista sukeutui maukas, nopea ja varsin karppi lounas.

Tätä samaa meillä kyllä syödään tosi usein, mutta ruokalajin vetovoima perustunee sen muunneltavuuteen. Tässä on siis parsa- ja kukkakaalia kokonaisina (sauvasekoitin on vain toisen kaupungin kodissa), jauhelihaa, fetasalaattia sekä sokerina pohjalla - vai pitäisikö sanoa rasvana päällä - Kavlin ihanaa valkosipulimajoneesia! Ainoa puute pöperössä on se, ettei se sisällä sipulia. Paistaessani puoli kiloa jauhelihaa paistan mukana myös vähintäänkin saman verran sipulia, mutta nyt ei pilkkomispuuhille ollut aikaa. Hyvää tämä näinkin oli.

Resepti on yksinkertaisuudessaan helppo:

- Mielivaltainen määrä kukka- ja parsakaalia (keitä tai lämmitä mikrossa).
- Mielivaltainen määrä jauhelihaa (paista).
- Mielivaltainen määrä mielivaltaisesti valittuja kasviksia sekä haluamaasi juustoa tai sitten ei (pilko ja sekoita).

Tee nämä toiminnot kullakin ruoka-aineella, asettele lautaselle, ota kuva (ei pakollinen), ja käy kimppuun!
Ja sitten on taas pitkään kupu ravittuna.

Hormonihäiriöinen hirviö tässä huomenta!

2010-02-23T08:00:00.000+02:00

Finnit ovat hyökänneet! Ei niitä montaa ole, mutta aina edellisen kadottua ilmestyy toinen johonkin muualle kasvoihin. Se risoo, koska en ole finni-ihmisiä. Syyttänen tästä PMS-oireistoani, joka käsittää sekä Pre-mensturaalioireyhtymän että Post-menstruaalioireyhtymän. Ainakin viime aikoina on kiristänyt pinnaa ja tehnyt mieli hiilareita siihen malliin, että hormoneita on syytettävä!

Ehdin jo pari iltaa istua hammastahnat naamassa, kunnes löysin vessan laatikosta potentiaalisen pelastajani! Olen todennäköisesti saanut tämän joskus Avonilta kylkiäiseksi. Onneksi olen säästänyt enkä jakanut pois niin kuin yleensä teen sellaisille tuotteille, joita en tarvitse, ja joita jostain syystä laatikoihini kertyy.

Kyseessä on siis Avonin Clearskin-sarjan Immediate Response Blemish Treatment, joka suomeksi siis tarkoittaa sellaista finnien pikakuivattajaa. Clearskin-sarja käytännössä vastaa Clearasilia, joiden käyttöä en varsinaisesti kenellekään suosittele, mutta tämä lienee silloin tällöin ja joskus käytettynä ihan jees. Minulla on ollut tästä sarjasta muitakin tuotteita käytössä; naputtelen niistä arvioita, jahka ehdin.

Tämä on läpinäkyvää tavaraa, joka tekee juuri sen, mitä saattaa odottaa: kuivattaa finniä. Mitään salaperäisiä taikoja tällä ei siis tehdä. Vaikuttavana aineena tässä on salisyylihappo, jonka pitäisi kovasti auttaa iho-ongelmiin. Joskus vielä kokeilen aspiriininaamiota! Sen verran tästä pitää sanoa, että ihoa ärsyttävä tuote tämä on, joten tätä ei sovi kovin herkälle iholle mennä laittamaan.

Porkkanaa, keppiä vai kenties jopa ruoskaa?

2010-02-22T16:00:00.000+02:00

Naapurimaassamme Ruotsissa jätettiin mies vaille tuomiota, vaikka hän oli uhkaillut pysäköinninvalvojaa eli kotoisammin lappuliisaa muun muassa kuristamalla tätä ja lupaamalla suuseksiä ja vainoamista aina tämän kuolinpäivään asti. Tuomioistuin viisaudessaan nimittäin päätti, että toiset ammattiryhmät nyt ovat sellaisia, että enemmän sietokykyä tarvitaan. Ja lappuliisat kun tunnetusti ovat vittumaista väkeä, on sietokykyä kasvatettava eksponentiaalisesti.
Tämä oli taas sarjassamme uutisia, jotka nostivat päivänsäteilijän verenpainetta, ja nostivat pintaan halun paiskoa tavaroita aina Malmöön asti.

Seuraavaksi varmasti jätetään tuomitsematta poliisinampuja, sillä onhan se nyt selvää, että jos asetta työkseen kantaa, on vastatulen laukaiseminen tappotarkoituksessa vähintä, mitä voidaan sietää ja ymmärtää. Asiakaspalvelijoiden ei tarvise edes miettiä kunnianloukkaussyytteillä uhkailemisella, sillä asiakaspalvelijana olet automaattisesti tyhmä ja kouluttamaton, ja ansaitset ylempiesi vihan. Opettajaa saa jo huoritella, purra ja hakata. Mutta auta armias, jos opettaja yrittää puuttua asioiden kulkuun jotenkin, se on opettaja, joka saa kunnian mennä kiven sisään. Ei oppilas.

Lienee ymmärrettävää, että tarkastelen asiaa myös oman, tulevan, ammattini vinkkelistä. Opettajaan kohdistetut solvaukset sekä fyysiset uhat ovat arkipäivää. Olen kuullut tapauksista, joissa oppilas roikkuu opettajan käsivarressa hampaillaan kiinni. Oppilaan täytyy siinä antaa olla. Hiuksista ei esimerkiksi missään nimessä saa oppilasta riuhtaista pois, sillä pahoinpitelysyyte tulee. Eräs oppilas on kerran yrittänyt kampata minut luokassa asettamalla jalkansa eteeni. Huomasin sen ajoissa ja väistin. Seurauksena oli se, että jalkani hipaisi hänen jalkaansa. Siis todellakin hipaisi. Hän alkoi mesota, että haastaa minut potkimisesta oikeuteen. Totesin, että jos hän huolehtisi ensin velvollisuuksistaan ja sitten vasta oikeuksistaan. Oppilas hiljeni, mutta mietin asiaa vielä monta viikkoa jälkeenpäin. Tämän lisäksi minut on haukuttu lehmännaamaiseksi huoraksi, jonka on syytä haistaa vittu ja painua helvettiin. Menin sanattomaksi.

Hesburgerin kassa on myös oiva paikka kaikenlaisille solvauksille. Minua on heitetty kuiteilla ja seteleillä, minua on nimitelty tyhmäksi, minun on kerrottu kusetettavan ihmisiä ja olevan tietenkin tyhmä, kun sellaista työtä teen. Työtoveriani on heitetty hampurilaisella, osalle on haistateltu, ja huutoa kuulee muutenkin joka ikinen työpäivä. Kerran oli palvelutilanteen jälkeen niin rikki, että jätin jonon sikseen ja menin pinnin taakse itkemään. Kun tulin takaisin, pyysin anteeksi odottavilta asiakkailta, jotka sattuivat olemaan yläasteikäisiä poikia, jotka joten kuten tiesin. Odotin jo naureskelua kyyneleitä nieleskellessäni, mutta sen sijaan he totesivat, ettei minun tarvitsisi välittää, että minä olin toiminut oikein. "Jos me uskallettais mennä noille, niin me mentäis ihan oikeesti heittään toi äijä pihalle. Se oli niin törkee sulle." Itkuhan siinä pääsi, mutta eri syistä.

Jokaisella ihmisellä on oikeus työskennellä rauhassa ja ilman turhaa pelkoa huolimatta siitä, mistä työstä on kyse. Kenenkään ei tarvitse sietää uhkailua, pelottelua tai solvauksia. Antamalla edellämainitun kaltaisia tuomioita yhteiskunta antaa meille aivan toisenlaisia viestejä. Kunnon kansalaisuuteen kuuluu mielestäni myös kunnolla käyttäytyminen. Aikuiselta ihmiseltä sellainen ei voi olla liikaa vaadittu. Syytöksiä voidaan kohdentaa kotiin, kouluun ja ympäröiviin yhteisöihin, ja aivan oikeutetusti. Vapaan kasvatuksen ja yhteiskunnan ideologioihin kun ei sovi kepin antaminen. Mutta mitä sitten, kun porkkanaa rouskuttamallakaan eivät asiat muutu?

The answer is blowing in the... sanonko, missä? Arvontaa.

2010-02-22T13:46:00.004+02:00

Kuinka monta blondia tarvitaan muokkaamaan blogin ulkoasua?

Kuinka monta blondia hiusta harmaantuu, kun aletaan tehdä banneria paskoilla kuvankäsittelyohjelmilla?

Kuinka monta blondia hermoa menee, kun aletaan tehdä banneria millä tahansa kuvankäsittelyohjelmalla?

*****

Koska hermoni ovat paskana, tarvitsen sympatiaa.
Ja koska sympatiaa ei tässä maailmassa saa ilmaiseksi,
julistan tämän blogin historian ensimmäisen arvonnan alkaneeksi!

Kommentoi tämän blogitekstin (vain tämän, muut eivät käy) kommenttilootaan
jotakin fiksua blogini ulkoasusta. Kommentin ei tarvitse olla mitenkään mairitteleva.
Riittää, kunhan se on fiksu.

Fiksun kommentin lähettäneiden näyttönimet kirjoitan paperinpalasille, joiden seasta arvon
virallisen valvojan poissaollessa voittajan. Palkintoa ei vielä ole, mutta kunhan se on, on se
jotain suhteellisen kevyttä.

Arvonta suoritetaan ensi sunnuntaina.

***

Confessions of a cosmeticholic

2010-02-22T10:00:00.000+02:00

Olen jo lapsesta saakka ollut vähän höyrähtänyt, mitä tulee kosmetiikkaan. Jo nelivuotiaana olin äärettömän kiinnostunut meikkaamisesta, olihan minulla isosiskoja, joiden meikkivarastoja oli äärettömän mukavaa penkoa. Kymmenvuotiaana vetelin naamaani meikkivoidetta jo kohtalaisen tottuneesti. En hyvin, mutta tottuneesti. Myönnettäköön, että kosmetiikkatietoisuuteni rajoittui valitettavasti nimenomaan värikosmetiikkaan, ja ihonhoidon suhteen olen vähän myöhäisherännäinen siihen nähden, kuinka kauan olen meikannut.

Kun ensimmäiset kosmetiikka- ja meikkiblogit ilmestyivät, olin haltioissani. Vihdoinkin sain sen tunteen, etten ollut yksin friikkeyteni kanssa. Naistenlehtien kosmetiikkaosastot kun tarjosivat mielestäni aivan liian vähän luettavaa tarpeideni täyttämiseksi. Myös erilaisten foorumeiden löytäminen on tuonut rikkautta ja runsautta harrastukseeni, vaikka noviisi olenkin.

Hiustenhoitoherätyksen sain todella myöhään; vasta parisen vuotta sitten ostaessani ensimmäiset Tigit. Tie oli siten pedattu, enkä hetkeen edes katsonut markettihyllyjä. Kosmetiikkablogit ja -foorumit saivat minut kuitenkin tuotesuositusten pauloihin ja toisaalta innostuin ainesosaluetteloiden opettelemisesta. Tällä hetkellä olen kriittinen kokeilija ja kuluttaja, en niinkään selektiivisnatsi. Hutiostoksia tulee edelleen, mutta mitäpä sitä ei halvalla kokeilisi. Niitä kansantanhuja ehkä.

Nyt minulla on kuitenkin vakava ongelma. Minulla ei nimittäin ole juuri mitään tarpeeksi. Toki budjettini on rajallinen, mutta silti! Minäkin haluaisin uida kosmetiikassa, minä tahtoisin sellaisen ongelman, että minulla olisi kaikkea liikaa! Vaan ei ole. Ongelmani lienee se, että varsinkin värikosmetiikan puitteissa olen todella arkistunut ja rajoittunut. Kävin lävitse suosikkiluomivärini yksi päivä, ja ne ovat kaikki ruskeita. Cliniquen mattaruskeasävyinen duo arkikäyttöön ja Diorin helmiäisruskeasävyinen viisikko kaikkeen käyttöön. Grimasin neljän värin paletissa minulla on nudesävyjä kaksi. Sen lisäksi minulla on joitakin Mary Kayn nappeja. Nudeja. Missä ovat harmaat? Missä ovat mustat? Missä ovat violetit? Missä ovat vihreät? Missä ovat punaiset? Epäilemättä kaupassa odottamassa ostajaansa.

Ainoa harmittava puoli tässä on juurikin tämä opiskelijabudjetti. Toisaalta minulla olisi vyötärönympäryksellisesti varaa karsia syömisestä, eli siitä voitaisiin mennä. Toisaalta taas kulutan rahaa aivan turhiin virhekosmetiikkaostoksiin. Viime kuussa ostin kolme halpisluomiväripalettia muka kokeillakseni erilaisia värejä. Annoin ne siskontytölleni, jota ei haittaa se, että niistä napeista ei lähde milligrammaakaan väriä, vaikka niitä yrittäisi lusikalla kaivaa.

Wiklundin Sokoksella käydessäni sain palvelua aivan ihanalta myyjältä, joka esitteli minulle kauniissa violetin sävyissä hohtavan Diorin viisikon. Viisikko huusi nimeäni, mutta olin menossa huonosti valmistautuneena tenttiin, joten omatunto soimasi, ja se jäi sinne. Toisaalta Lancomen pinkkiä ja mustaa sisältävä palettikin olisi ihana... Punanaamiossakin voisi käväistä seuraavan kerran, kun lähden Turkuun tenttireissulle. Mary Kayta nyt voisi tilata liikuttamalla oikeaa kättä.

Ehkä tämä tästä. Jospa kykenisin tämän bloggauksen kautta avartamaan ajatteluani ja toisaalta voisin myös pyrkiä olemaan rohkeampi. Toisaalta meikkikokeiluista ei ole tällä hetkellä bloggauksen kannalta mitään hyötyä, sillä en saa millään räpsäistyä sellaista kuvaa, josta erottuisi edes silmäluomeni. Vinkkejä, anyone?

Muhiva kana

2010-02-21T09:45:00.000+02:00

En aina tule ymmärretyksi, kun puhun muhittelemisesta. Varsinkin siinä vaiheessa, kun otan puheeksi muhittelun liittyvän jollakin tapaa hiustenhoitoon ja hoitoaineisiin, saan osakseni melko kummastuneita katseita. Kyseessä on joka tapauksessa asia, joka on tehnyt ihmeitä hiuksilleni, ja jonka nimeen nykyään vannon mahdollisimman usein. Suosittelen sitä myös lämpimästi muille!

Muhittelu on juuri sitä, mitä nimi antaa luvata: Hoitoainetta muhitellaan pitkään esimerkiksi suihkumyssyn alla. Minuutin, kolmen ja viiden vaikutusajoille kannattaa viitata tunti ja antaa hoitoaineen/tehohoidon muhia hiuksissa ihan reilusti. Itse pyrin vähintään puoleen tuntiin, vakioaikani lienee varmaankin tunti. Muhitteluennätykseni on yön yli, joskin alkoholilla oli osuutta asiaan.

Muhiteltava tuote kannattaa valita niin, että se olisi edes jonkin verran hoitava. Ylisilikonisesta hoitoaineesta kun ei saa hoitotehoja irti sitten mitenkään. Valitettavan monet tehohoitohiusnaamiotkin ovat oikeita silikonipommeja. Toki, jos sellaisia tahtoo käyttää, niin mikään ei sitä estä. Itsekään en suhtaudu kovin jyrkästi silikoneihin omassa päässäni, ja muhiteltavissanikin niitä on. Silikoni ei kuitenkaan saa olla muhiteltavan aineen pää-, sivu-, etu- ja takaroolissa. Sitä voi siis kyllä olla, mutta en suosittele muhiteltavaksi tuotetta, jossa veden jälkeen eniten on silikonia.

Tykkään sekoitella muhiteltavia. Yleensä hieron päänahkaan ensin XZ- tai LV-merkkistä tehohoitoainetta, jonka hoitotehot lienevät aika minimaaliset, mutta kuitenkin. Yleensä läpsin samaa ainetta myös varsinaisen tehohoidon päälle. En tiedä miksi, mutta minusta tuntuu mukavalta, että hiukset ovat yksi, iso paketti. Pidän siitä, että ainetta on runsaasti. Varsinaisen tehohoidon valitsen vähän tarpeen mukaan. Toisaalta totuus on se, että tällä hetkellä minulta puuttuu sellainen tehohoito, joka ihan oikeasti tekisi sen, mitä hiukseni kaipaisivat. Tarvitsisin kunnon kosteuttavan ja rakennepaikkaajan, joka sisältäisi kunnolla keratiinia.

Usein jätän hoitoaineet vaikuttamaan saunan ajaksi. Silloinkin hiukset on hyvä suojata sillä suihkumyssyllä, sillä tukka rasittuu kuumasta. Nyt en ole varma, mutta olen mielestäni jostakin lukenut, että rakennepaikkaavat aineet aktivoituisivat lämmössä tai jotain. Mene ja tiedä; saa korjata, jos olen aivan hakoteillä! Sauna onkin mukava ja kiireetön tilaisuus antaa hoitoaineiden vaikuttaa varsinkin, jos tuntuu hullulta käydä kahteen erään suihkussa. Itse harrastan sitä kiireettöminä päivinä.

Muhittelu kannattaa tehdä shampoopesun jälkeen, jolloin hiussuomut ovat auki. Näin tehoaineet pääsevät tekemäänkin siellä hiuksessa jotakin. Muhittelun jälkeen ei ole mikään pakko käyttää päällä pikahoitoainetta, mutta itse ainakin tykkään ajatella, että se sulkee hiussuomuja. Toiset käyttävät tehohoitojen päällä pelkästään jätettäviä, mikä tuntuu ainakin toistaiseksi vähän extremeltä.

Hyvää muhiteltavaa on ollut esimerkiksi tuo Nutri-Gloss, jolle ilmeisesti on kuin onkin tullut lähes korvaava tuote tilalle! Lisäksi olen muhitellut Cutrinin MyCashmerea, josta on luvassa teksti myöhemmin, Headshotia, Self Absorbedia.. no, noita nyt ainakin. Headshot tosiaan lähmää pitkässä muhittelussa hiukset, mutta mikä ettei sitäkin voi koittaa. Nyt hiusten ollessa kuivat se tuntuu kyllä ihan jeesjees -tavaralta, vaikka silikonia sisältääkin. Hoitoaineisiin voi sekoittaa myös öljyjä. Itse aloitan kookosöljykokeilut tässä tarkoituksessa heti, kun olen saanut uuden purnukan sitä ostettua.

Ja taas kerran voin luvata, että tähänkin jää koukkuun. Vaikka hiuksissa ei heti mitään huomaisikaan, niin ainakin mielihyvää tuo ihana suihkumyssy päässä lojuminen.

Köyhän naisen Superstarit?

2010-02-20T10:10:00.005+02:00

Harakat ovat hulluna kaikkeen kiiltävään. Minä taas olen hulluna kaikkeen halpaan. Olen päässyt jo siitä vaiheesta yli, jossa kaikki kampaamosälä oli hyvää ja markettituotteet huonoja. Se ei nimittäin pidä paikkaansa. Myönnän kuitenkin, että se vähäkin kriittisyys, joka minulla on, lentää nurkkaan silloin, kun alennuskorissa makaa tuotteita älyttömän halvalla. Kriittisyys on kasvanut sitä mukaa, mitä enemmän olen opiskellut INCI-asioita ja tarkkaillut oman kuontaloni käyttäytymistä erilaisten aineiden ja koostumusten kanssa.

Tämä ostos on juuri sellainen, jonka tein halvan hinnan innottamana. Kyseessä on Bonacuren Color Save -sarjan shampoo ja hoitoaine. Sarja on sulfaatiton niin kuin Tigin Superstar. Nämä olivat alennuksessa syksyllä, kun purkit ilmeisesti uudistuivat, ja näillä oli hintaa suurin piirtein neljä euroa per purnukka. Näitä olen käytellyt sitten aina sellaisina päivinä, kun tuohon tukan pesuun ei ole jostain syystä jaksanut panostaa.En ala tässä jauhaa Bonacuresta sarjana sen enempää, sillä olen harkinnut imagojen pohtimista omissa postauksissaan. Mikään ei kuitenkaan ärsytä minua enempää kuin kampaajan kommentti: "Osta Bonacurea, se on hyvää." Ja kun se hyvyys tulee tasan tarkkaan siitä, että se sattuu olemaan kampaamoissa myytävä tuote. No, mutta siitä enemmän sitten joskus myöhemmin.

Shampoo on kovin lähmääväistä. Syy on dimethiconen, joka jostain syystä ärsyttää minua tässä shampoossa kovasti. Toki hyviksiäkin tästä shampoosta löytyy, kuten Polyquartenium-10 ja Pathenol, mutta kumpikin näistä on harmittavan alhaalla sisällyksessä. Tämä shampoo menettelee joskus käytettynä, mutta vakituiseen käyttöön tämä ei missään nimessä istu jo senkin takia, ettei tämä värjättyjä hiuksia todellakaan hoida. Kuurilluontoisesti värjäyksen jälkeen tämä voi olla ihan ok, kun tämä ei tosiaan sisällä niitä väriä peseviä sulfaatteja. Kallistuisin kuitenkin mieluummin siihen Superstariin, sillä jos nämä BC:t normaalihintaisena ostaa, niin tulevat kalliiksi verrattuna Tigin Tweeniin.

Hoitoaine on sellaista perus hoitoainetta, joka ei tee yhtään mitään. Tätä voi käyttää pikahoitoaineena muhittelujen päällä, mutta muuta käyttötarkoitusta en hoitoaineelle oikein keksi. Joskus tämä menee shampoon jälkeen päähän ilman sen kummempia edeltäviä hoitoja, mutta tukkakin on sitten sen tuntuinen: kiilloton ja kuivahko. Edes silikonin meikkaustehot eivät ole kummoiset. Ainoa kiittelemisen arvoinen aine tässä lienee pehmentävä Cetearyl Alcohol, mutta jos se on ainoa, niin voin ottaa sen myös markettishampoosta.

Sarjaahan mainostetaan Moringa-siemenuutteella, mutta ikäväksemme se on INCI-listassa viimeisenä, joten sillä ei ole käytännön merkitystä yhtään minkään kannalta. Sitä on niin häviävän pieni määrä, ettei sen olemassaololla ole juurikaan merkitystä. Myös tuoksu on tässä ällöttävä ja voimakas - itse asiassa niin voimakas, että aloin tätä haisteltuani inhota Bonacuren tuotteille ominaista tuoksua, josta sentään ennen pidin.

Kyllä minä nämä loppuun käytän vaikka hampaat irvessä, mutta toiste en shampoota ja hoitoainetta tästä sarjasta ainakaan osta, enkä kyllä näitä suosittelekaan. Marketin hyllyiltä löytyy varsin kelpoja vaihtoehtoja näille, jotka lyövät nämä kyllä mennen tullen.

Silmä silmänympärysvoiteesta

2010-02-19T09:00:00.000+02:00

Koska olen kuuluisa hyvistä lähdeviittauksistani, aloitan tämän tekstin taas kertomalla, että luin jostakin, kun joku kosmetologi sanoi, että silmänympärysvoidetta voi alkaa käyttää siinä kolmenkympin tienoilla. Jossakin syvällä sielussani kiehahti. Nämä ovat tietysti mielipideasioita, mutta kun on oppinut siihen, ettei silmänympärysvoiteen käyttöä aloiteta ikään tuijottamalla vaan tarve kartoittamalla, oli vastareaktioni väitteelle voimakas. Kysykää keneltä tahansa ystävältäni siitä, millaisia ulottuvuuksia kosmetiikkanatsiuteni saa silmänympärysvoiteista puhuttaessa. He vastaavat aivan varmasti. Ne saavat nimittäin äärettömiä ulottuvuuksia.

Silmänympärysvoiteen käyttö on hyvä aloittaa siinä tapauksessa, jos käyttää silmämeikkiä. Toisaalta se on tarpeen myös silloin, jos silmänympärysiho tuntuu kuivalta. Itse ostin ensimmäisen silmänympärysvoiteeni varmaankin täysi-ikäisyyden kynnyksellä, kun luomeni kuivuivat, ja liikkuville luomille, eli juuri kohtaan, jossa käytin luomiväriä, alkoi ilmaantua ihottumaa. Asia korjaantui välittömästi, kun olin tuotteen hankkinut.

On selvää, ettei nuoren ihmisen ole järkeä käyttää voiteita osastosta anti age. Sen sijaan kaupoissa on paljon sellaisia silmänympärsyvoiteita, jotka nuorellekin silmänympärysiholle sopivat. Esittelen seuraavassa yhden suosikeistani, jota olen aina onnistunut löytämään naurettavan halvalla. Viimeksikin ostin nimittäin minituotepakkauksen, jossa oli siis kolme miniatyyriä, joiden yhteishinta oli 12 euroa. Tässä silmänympärysvoiteessa on 7 millilitraa, eli suurin piirtein puolet täyden pakkauksen määrästä, joka taas maksaa yksinään nelisenkymppiä.

Kyseessä on Cliniquen All About Eyes Rich, joka nimensä mukaisesti siis on erittäin kosteuttava ja täyteläinen silmänympärysvoide. Kas tässä:
Voiteen koostumus on siis hyvin täyteläinen. Tätä riittää aivan pieni määrä taputeltuna silmänympärysiholle, ja tuote kyllä tekee sen, minkä se lupaakin: Kosteuttaa. Taisin ostaa tätä ensimmäisen kerran viime talvena, kun alkoi tuntua siltä, ettei tavallisesti käyttämäni geelimäiset voiteet enää oikein auttaneet. Sekä ylä- että alaluomeni tuntuivat tosi kuivilta. Tästä kuitenkin löysin avun aika nopeasti.

Suosittelen siis tätä, jos yllä mainitut ongelmat ovat tuttuja! Ja samalla saarnaan silmänympärysihonhoidon tärkeydestä, vaikkei vielä kolmekymppiä kolkuttelisikaan. Ne, jotka pelkäävät ylimääräistä vaivaa, voivat huokaista helpotuksesta, sillä silmänympärysvoiteesta tulee hyvin äkkiä rutiini. Itse en poistu edes ovesta, jollen ole tällä kyllästetty. Siihen passa sitten jo lahosuojankin panna päälle.

Tee toiselle poskelle niin kuin haluaisit lampun vakan alle laskettavan. Tai jotain.

2010-02-18T11:35:00.000+02:00

Opettaessani argumentointia totesin, että paras tapa oppia se, miten sitä ei ainakaan tule tehdä, tapahtuu paikallislehtiä lukemalla. Kahden kaupungin kansalaisena tulen lukeneeksi kahta paikallislehteä, joissa pyörivät samanlaiset asiat vuodenaikojen mukaan. Keväällä valitetaan kissankakasta, kesällä kissankakasta ja kissanpissasta, syksyllä koiran jätöksistä ja talvella siitä, ettei katuja aurata tarpeeksi nopeasti. Tällaisissa kirjoituksissa nyt ei sinällään ole mitään vikaa, sillä julkinen purnauspaikka, jossa todennäköisyys saada oma viesti näkyville, on todellakin tarpeellinen. Aina ei ymmärrys riitä näihin ikuisuuskysymyksiin, mutta jos purkaminen jotakuta helpottaa, niin menkööt. Yhtä oikeutettua se on kuin bloggaamiseni.

Välillä kuitenkin paikallislehdissä törmää melko mielenkiintoisiin kirjoituksiin. Opiskelukaupunkini yleisöpalsta on aika viihdyttävää luettavaa, toisinaan se tosin käy melkein pumpun päälle. Kyseenalaisia suosikkejani ovat seuraavanlaiset kirjoitukset: "Hei sinä, joka paiskot taloyhtiössämme ovia. Lopeta heti! Täällä asuu muitakin!! - Keskustan kerrostalon asukas." Sangen mielenkiintoista avautumista. Tässäkin kohdassa kirjoittajalla on selkeä tarve saada paukuttelu loppumaan, jolloin oikea paikka ei ole anonyymi avautuminen palstalla tekstissä, jossa ei lue minkäänlaista tarkkaa viittausta siitä, mikä talo mahtaa olla kyseessä.

Tässä taannoin käytiin keskustelua töykeistä vanhuksista. Olen itsekin avautunut aiheesta kyseisen lehden yleisönosastopalstalla, sillä tulimme koulutoverini kanssa hyvin asiattomasti kohdelluksi. Seisoimme jonkun iäkkään gentlemannin mielestä nimittäin liian keskellä tietä (oven edessä, rinnallemme mahtui hyvin kaksi ihmistä rinnakkain kulkemaan), ja hän katsoi oikeudekseen tarttua kaveriani olkavarresta kiinni ja paiskata hänet kohti seinää. Menimme kummatkin aivan lukkoon, ja ainoa, mitä osasin tehdä, oli huutaa perään, ettei tarvitse töniä sentään. (Olenkohan kirjoittanut tästä täällä jo?)

Koska tilanne meni niin nopeasti ohi, päätin purkaa suuttumukseni yleisönosastokirjoitukseen. Koska häkellyksissäni en painanut mieleen miehen kasvoja, en voinut oikeuksiani mennä penäämään enää edes jälkeen päin. Siksi kirjoitin kipakan tekstin, johon sain muutamia vastauksiakin muun muassa silminnäkijöiltä. Nyt tällainen keskustelu käytiin taas, ja mielessäni kävi, olikohan kyseessä sama herrashenkilö.

Vastineen murheellisen nuoren naisen tai miehen kirjoitukseen kirjoitti mummo, joka kyseli, mahdammeko me nuoret ymmärtää sitä, miten paha olo tällä töykeällä tönijällä on. Toisinaan on kuulemma niin kamala menneisyys painolastina, ettei kerta kaikkiaan osaa olla iloinen. Mummelin mielestä toista ihmistä ei voi eikä tarvitse kunnioittaa, sillä kunnia kuuluu yksin Jumalalle. Jotenkin tulkitsin rivien välistä niin, että kyse oli nimenomaan vanhemman ihmisen kunnioituksesta nuorta kohtaan, ei päinvastoin.

Vedin oikein mietintämyssyn päähän tämän kirjoituksen luettuani. Päättelin, että koska minulla on joskus paha mieli, saan olla tästä lähtien ilkeä ihminen. Ja koska Jumalan on yksin kunnia, niin muista ihmisistä ei tarvitse välittää. Toisin sanoen minulle selvisi se, että vitutus on oikeuttaa kaltoinkohtelun. Otankin tästä kirjaimellisesti vaarin, ja alan töniä ja huudella sellaisten ihmisten perään, jotka eivät minua välttämättä miellytä. Ja sitä suuremmalla syyllä sen teen, jos ja kun satun väärällä jalalla sängystä ylös nousemaan.

Kookosöljyä, tällä kertaa päähän

2010-02-17T20:05:00.003+02:00

Olen ollut siinä uskossa, ettei naamani vedä puoleensa finnejä, ja että tukkani on vaalennetuksi kohtalaisen hyväkuntoinen. Molemmat väittämät osoittautuivat vääriksi, ja nyt minulla on identiteettikriisi. Olen puoliksi puberteetti-ikäinen, joka kärsii parin erikoiskipeän finnin pommituksesta joka jumalan kerta, kun kasvojenpuhdistusarsenaali vaihtuu. Toisaalta olen puoliksi keski-ikäinen, sillä kukkeat nuoruuteni päivät, jolloin tukkani pysyi kauniin kiiltävänä tuhkanvaaleasta ja Frucitksesta huolimatta, ovat nyt ilmeisesti ohitse.

Ensimäistä kertaa elämässäni uskaltauidin kokeilemaan kookosöljyä hiuksiini. Olin lukenut, että pitäisi aloittaa toooodella varovasti sukien sitä latvoihin tuskin huomattavaa määrää. Päätin mätkiä öljyn vaikuttamaan muutamaksi tunniksi, aina hiusten pesuun saakka. Tukkani nimittäin tuntui kuivalta ja vähän elottomalta. Aloitin pikkurillinpäällisen kokoisella annoksella. Huomasin kuitenkin, että tukkani vain veti ja veti öljyä itseensä. Annoin sille, sen, mitä se tuntui tarvitsevan, ja heitin pipon komeuden päälle. Painelin pipo päässä lenkille.

Kun tulin lenkiltä, avasin tukkani ponnarilta ja aloin katsastella sitä tuleva suihkuhetki mielessä. Olin vähäsen järkyttynyt siitä, ettei tukkani ollut rasvaisen tai lähmäisen tuntuinenkaan, eikä sen paremmin sellaisen näköinenkään. En kuitenkaan viitsinyt öljyä paikoilleen jättää, joten pesin hiukseni normaalisti Headshoteilla. Muhitellut tällä kertaa en mitään hoitoainetta, sillä nukkuminen alkoi jo houkuttaa.

Tarvitseekin ostaa uusi purnukka kookosöljyä, sillä vaikka olen jo pari kertaa tainnut todeta sen täälläkin, on se todellisa ihmeainetta! Kunnon kosteuttava tehohoito ja rakennepaikkaava ovat hankintalistallani, mutta kookosöljy tuskin huonoakaan pystyy tekemään. Öljyt korkeintaan haalistavat hiusten väriä, mutta toisaalta sitä ei minunkaan vaalennetun hiuksistoni kanssa tarvitse pelätä.

Painoindeksi alemmaksi kasvojenpuhdistuksella!

2010-02-17T12:00:00.001+02:00

Kasvojen puhdistaminen aamuin illoin on minulle yhtä tärkeä rituaali kuin hampaiden harjaus. Osansa voi toki olla silläkin, että käytän päivittäin meikkiä, jolloin iho todella vaatii puhdistusta. Vain ja ainoastaan törkeässä humalassa lipsun tästä, joten en nykyään mitenkään liian usein. Meikkien puhdistamisen lisäksi kasvonpuhdistusrutiinin täytyy puhdistaa ihohuokoset muutenkin sekä raikastaa se, tehdä pohja, jolle kosteusvoiteen on hyvä imeytyä.

Tällä hetkelläni käytössä on useita eri puhdistusaineita. Tämänhetkinen suosikkini, Mary Kay, on loppumaisillaan, enkä ole vielä malttanut investoida uusiin tai mennä Sokokselle etsimään siihen syytä. Tällä hetkellä olenkin riipinyt kasaan sellaisen kombon, joka istuu opiskelijabudjettiin paremmin kuin hyvin. Taisin kertoa siitäkin, että tykkään kokeilla erilaisia sarjoja ja juttuja, tämä yhdistelmä on yksi osoitus siitä. Se kuitenkin toimii hyvin!

Taustatietoina on kerrottava, että ihoni on pintakuivuuteen vetävä sekaiho. T-alue on kuitenkin innokas rasvoittumaan. Finniongelmaa minulla ei ole, mutta jos kaikki kasvojeni mustapäät puristettaisiin pois, painostani tippuisi noin viisikymmentä kiloa. Muuten olen hyvin nuori ja kaunis.
Tämä on nyt vain ja ainoastaan puhdistupostaus, sillä huomasin tänään, että tuotteeni eivät ehkä riitä pitkäjänteiseen kosmetiikkabloggaukseen. Harmi ja sääli, sillä minun on varmasti nipistettävä opintotuesta vielä hieman lisää euroja hankkiakseni lisää. Shit! Joka tapauksessa, vasemmalta oikealle: Meikinpuhdistus, puhdistusgeeli sekä kasvovesi. Ja kaikki päivittäistavarakaupasta.
Tämä tässä on L'orealin meikinpuhdistusaine, joka on poispestävää, vaahtoavaa puhdistusmaitoa. Omistan kyllä silmämeikinpuhdistusaineen, mutta koska olen kärsimätön, päätin kokeilla tätä. Heitän siis tätä kasvoille, vaahdotan vähän ja huuhdon pois. Aika mukava käyttää. Nappasin tämän Sokoksen alekorista vitosella, ei siis paha investointi. Normaalihinta pyörinee siinä kahdeksan euron kieppeillä. Olen monesti harkinnut tämän ostamista, ja kun nyt ostin, niin olen ollut hankintaan varsin tyytyväinen. Tässä on nyt vain se puoli, että en voisi ajatellakaan käyttäväni tätä ainoana puhdistusaineena. Minun sotamaalauksiini tämä ei kerta kaikkiaan riitä, eikä tämä oikein auta mihinkään ihossani pesivään ongelmaan. Yksinään tämän käyttöä en oikein osaa suositella.
Tämä tässä on Nivean Oxygen Power -puhdistusgeeli. Kiinnostuin tästä ennen kaikkea siksi, että tämä on geeli, ja että tässä on jotain rakeita, mikä sai minut toivomaan jotakin todella mullistavaa ja ihoani kirkastavaa keksintöä. Hyvää peruskamaa tämä kyllä onkin. Tuoksu on voimakas, mutta hyvä. Geeli vaahtoaa hyvin, ja rakeet geelin seassa ovat ihan kiva juttu. Tuote puhdistaa ja raikastaa ihoa, ja koska tämä on normaalille iholle, tämä ei myöskään kuivata ihon pintaa liikaa. Iho jää joustavaksi, kimmoisaksi, puhtaaksi ja raikkaaksi tällä pesun jälkeen, joten yhdessä edellisen tuotteen kanssa tämä kyllä toimii hyvin!
Kasvovedeksi ostin pienen harkinnan jälkeen Herbinan Marja Spa-sarjan vihreää, seka- ja rasvoittuvalle iholle tarkoitettua kasvovettä. Harkitsin siksi, että yleensä nämä tällaiset ehkä enemmän nuorelle iholle suunnatut alkoholipommit ovat todellakin pommeja. Olen kuitenkin ollut tähän ihan tyytyväinen. Denaturoitua alkoholiahan tämä sisältää, mutta se ei oikeastaan haittaa minua. Pääasia on, että kasvot tulevat raikkaiksi, ja sen tämä kyllä tekee. Vaikka Herbina onkin vähän halpista, niin on se silti ihan luotettavaa tavaraa - ainakin imagoltaan ja ainakin minun silmissäni. Ja miksei myös kasvoissani. Tämä ei ole siis mitenkään erikoinen tuote, mutta olisin voinut kiireessä huonommankin S-marketin hyllystä käteeni napata.

Jotenkin muutenkin olen ollut kasvovesien käyttäjänä vähän huoleton. Elämäni aikana minulla on ollut yksi selektiivisen merkin kasvovesi, enkä tiedä, oliko siinä nyt niin kovasti eroa päivittäistavarakaupan tavaraan, sillä alkoholiin nämä seka- ja rasvaisen ihon kasvovedet kuitenkin perustuvat. Ainoa tietämäni poikkeus on Clarins, jota olen harkinnut kokeilevani, kunhan olen saanut ratkaistua tämän edellisten loppumisesta aiheutuneen kriisin. Myös Biothermin Aquasource-sarjan kasvovesi tuntui kovin miellyttävältä, kun sitä Kicksissä kokeilin, sekin voisi olla vaihtoehto. Tai sitten ostan ne kaikki.

Patoutunut kiiruhtaja

2010-02-16T19:25:00.000+02:00

Kansanedustaja Anni Sinnemäki on ehdottanut ihan fiksua juttua, nimittäin sitä, että opiskelijat voisivat näin kesätöiden ollessa tiukassa opiskella kesän ja kiirehtiä näin opintojensa kanssa. Ei kuulosta hassummalta, sillä sitä ajattelin ensi kesän tehdä. Ongelmana lienee lähinnä se, että heinäkuun ajan korkeakoulutkin lomailevat, eikä tenttejä siten järjestellä. Tarvitaan siis pelisilmää, myöntyväiset opettajat sekä tietysti motivaatiota opiskella. Sinnemäen mielestä on huono juttu, että joitakin opintojaksoja järjestetään vain muutaman kerran lukuvuodessa, jolloin opintoajat voivat pitkittyä.

Anteeksi?! Muutaan kerran lukuvuodessa? Mutta sehän olisi luksusta! Omassa opinahjossani nimittäin joka ikinen opintojakso järjestetään vain ja ainoastaan kerran per lukuvuosi. Meillä on tiukat läsnäolosäännöt myös osassa luentokursseja, mikä merkitsee sitä, että viikon flunssa voi venyttää opiskeluja vuodella. Eteneminen on tehty helvetillisen vaikeaksi. Minä sain syksyllä tapella siitä, saanko edetä. Minulla oli nimittäin kasassa kolmen vuoden opinnot, vaikka aloitin vasta kolmannen vuosikurssin. Pienryhmää ei voitu vaihtaa. Vaihtoehtona oli olla ns. haamuopiskelija, joka käy erikseen jokaisen kurssin järjestäjän edessä ruikuttamassa oikeutta päästä kyseisille oppitunneille. Olin yhteydessä Turun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittiseen sihteeriin, joka lupasi auttaa minua asiassa. Vain uhkaus riitti, kun asiat alkoivat mystisesti järjestyä.

Senhän ei pitäisi näin olla. Laitoksessamme on joku viiden vuoden mentaliteetti. Se merkitsee siis sitä, että viisi vuotta on oltava. Välttämättömästi. Ainakin melkein. Ymmärrän, että koska opiskelumme on läsnäoloa vaativaa ainakin monialaisissa opinnoissa, tulevat ryhmäkokorajat vastaan varsinkin aineissa, joissa välineitä on vähän, tai joissa työturvallisuudesta annetut lait rajoittavat ryhmäkoon esimerkiksi viiteentoista opiskelijaan. Maisteriopinnoissa kyse on kuitenkin lähinnä tutkimusmenetelmä kursseista ja sen sellaisesta, joten vaikka minä iso olenkin, en nyt sentään niin jättimäinen, että jonkun toisen turvallisuutta uhkaisin tai etten seminaarihuoneeseen mahtuisi.

Hidastajista ei puhuta. Heidät hyväksytään. Vuosikurssia kolmetoista käyvä opiskelija tullaan kädestä pitäen hakemaan ryhmään, johon hän ei kuulu. Vaikka tiedettäisiin, että se kurssi jää tänäkin vuonna kesken. Mutta sitten, kun paikalle pamahtaa opiskelija, jonka aikomuksena on valmistua mielellään nopeasti ja tehdä töitä sen eteen vapaaehtoisesti, asetetaan seinä vastaan.

Ja sitten mietitään, miksi filiaalit ovat uppoavia laivoja. Miksi uhakana on se, että laitoksemme ovet hakataan lankuilla kiinni kymmenen vuoden sisällä? Laitoksemme on kuuluisa joustamattomuudestaan. Jotakin kertoo se, että luentosarjat paukutetaan pakollisiksi, sillä muutoin vaarana on se, etteivät opiskelijat niille osallistu. Toki tällainen ilmiö on olemassa, ja se on huolestuttava. Pitäisi kuitenkin lähteä siitä, että poissaolo on ennnen kaikkea pois opiskelijalta itseltään ja toisaalta on huomioitava se, että opiskelijatkin äänestävät jaloillaan. Yleensä kun ne pakolliset luentosarjat ovat juuri ne, joilla ei ole mielenkiintoa käydä. Vapaaehtoiset luentosarjat taas imevät mukaansa, ja niillä käy, koska luennoitsija on työssään äärettömän hyvä.

Toisaalta ei olla otettu huomioon juuri sitä vaaraa, että opiskelut saattavat sairastumisen takia lykkääntyä. Korvaavat tehtävät ovat kohtuuttomia, jos niitä ylipäätään annetaan. Toiset eivät suostu siihenkään. Tentaattorin kanssa ei tulisi kuuloonkaan sopimus kirjatentistä. Essee on laitoksellamme tuntematon korvausmuoto. Opiskelijat roikkuvat järjettömiä vuosimääriä laitoksessamme kirjoilla. Ja tarkoituksenmukainen eteneminen estetään.

Kesäopiskelu ei juurikaan vaikuta valmistumisaikatauluuni. Olen aikeissa tehdä graduani silloin, ja koska opintotukikuukausia riittää, on se taloudellisestikin mahdollista, joskaan ei kovin kannattavaa. Suurin ongelma lieneekin siinä, että kun opiskelujen jouduttamisesta puhutaan, sitä ei laitoksessamme haluta kuulla. Eikä kukaan puutu rajoittamiseen, vaikka se periaatteessa tiedetäänkin. Jopa Kansaneläkelaitoksella tiedetään, miten nihkeitä laitoksellamme etenemisessä ollaan.

Tiedän, ettei minun periaatteessa pitäisi edes julkaista tätä kirjoitusta täällä. Minun pitäisi pitää tämä hyvin paksujen seinien sisässä, mutta olen äärettömän kyllästynyt ja vihoissani. Ainoa henkireikäni on se, että saan ehkä ainejärjestömme koulutuspoliittisena vastaavana jollakin tavalla jouduttaa asioita. Jos en omiani, niin ainakin sitten muiden, jotka eivät kerta kaikkiaan jaksa taistella tämän asian kanssa. Minä jaksan vielä, sillä tunnelin päässä näkyy valoa, ja taisteluni tuotti tulosta.

Tukkataivaassa Tigin laukaisemana

2010-02-16T14:15:00.003+02:00

Jatketaan Tigeillä. Niin kuin Superstar-postauksessa kerroin, eivät sarjan hoitotehot oikein riitä hiuksilleni - jos riittävät minkäänlaiselle tukalle. Headshot-sarja sen sijaan lupaa kosteutusta, rakennepaikkausta ja hoitavuutta. Tätäkin omistan isot, 750 milliset pullot sekä shampoota että hoitoainetta. Alunperin olen tämän tweenin ostanut minttusuklaisen tuoksun houkuttamana. Pullojen ulkoasu on ihana, hento vaaleanpunainen. Miten minusta tuntuu, että olen hirvittävän perso nimenomaan pinkeille purkeille?

Shampoo on hyvin pesevää, tukka tuntuu shampoon jälkeen jopa narskuvalta. Plussaa tulee siitä, että shampoo vaahtoaa aivan ihanasti. Shampoo sisältää erästä erittäin hyvin kosteutta sitovaa ainesosaa, Polyquartenium-10 -nimistä ainetta, jota yritän hiustuotteiden INCI-listoista bongailla. Shampoo on kuitenkin myös valitettavasti silikoninen, joten ilman syväpuhdistavaa shampoota silloin tällöin käytettävänä tämä kyllä varmasti lähmää hiukset ja kerryttää niihin kaiken maailman möhniä. Olen lukenut käyttäjäkokemuksia, joiden mukaan tämä myös viilentäisi päänahkaa, mutten itse ole sellaista huomannut.

Hoitoaine on hyvää tavaraa! Se tuntuu kosteuttavan hiuksia ja antavan pehkolle sen, mitä lupaa. INCI näyttääkin ihan mukavalta. Aineessa on muun muassa vehnäproteiinia, joka paikkaa hiusta. Rakennepaikkaavuudessa tämä jäänee kuitenkin toiseksi keratiinipitoisille paikkaajille. Pitkässä muhittelussa tämä on ihan okei varsinkin sekoituksissa, mutta yksinään tämä lähinnä lähmää. Toki kosteuttavuuden huomaa, mutta niin huomaa myöskin lätsäyttävyyden. Sitä selittänee silikoni, jota tässä on kuitenkin mielestäni aika vähän. Ihan silikonisimmasta päästä Tigejä tämä ei ole. Jos tämä nyt ei yksinään muhittelussa tuo toivottua lopputulosta, niin pikahoitoaineena tämä on aivan loistavaa tavaraa! Ja tosiaan muhitussekoitteluissa.

Jossakin kohtaa minusta tuntui vähän siltä, että tämä olisi ollut liiankin kosteuttava ja
"hoitava", jos käsiteltyä hiusta nyt voi edes liikaa hoitaa. Nyt, juuri vaalennuksen jälkeen
ja huimassa kasvuvauhdissa olevana, hiukseni kuitenkin viestittävät, ettei Headshot
riitä. Vakikäytössä tämä tween kuitenkin on, ja ostan varmasti lisääkin, kunhan tämä
ihana, pinkki duo joskus loppuu.

Aina se graalin malja viedään...

2010-02-15T19:45:00.003+02:00

Jatketaan kosmetiikka-aiheisia päivityksiä ei-selektiivisellä kosmetiikalla. Haluan esitellä tässä nimittän all time favourite -hiusnaamioni, jota yksinkertaisesti rakastan. Tuote tekee nimittäin tukasta todella kiiltävän, pehmeän ja jämäkän. En ollut oikein ensin uskoa tuotesuosituksia, joita luin monesta paikasta. Nappasin kuitenkin oman purkillisen Vapaa Valinnan hyllystä, heitin joskus ihan vain huvin vuoksi päähän. Rakastuin ja yllätyin samaan aikaan. Tällaista tehohoitoa olin kaivannut jo pitkään! Kyseessä on L'orealin Nutri-Gloss tehohoito.
Nutri-Gloss on samalla sekä markettituotteiden että hiustenhoitotuotteiden aatelia. Se on todellinen helmi! Se ei lähmää, vaan jättää hiukset ilmaviksi. Kun olin tätä muhitellut päässäni sunnuntaina, tuli tukanpesu seuraavan kerran kyseeseen vasta muistaakseni keskiviikkona. Tukka tuntuu kohoavan päästä. Kuitenkin tuote myös kosteuttaa. Todella ihmeellistä! Elvital -sarja kun muuten tuntuu olevan täyttä höttöä. Ikinä enää en tuo pääni lähellekään niin silikonisia shampoita. Hoitoaineita en ole pitkään aikaan kokeillut, mutta niidenkään INCIt eivät oikein vakuuta.

Suosittelen tätä tuotetta lämpimästi. Tai suosittelisin, mikäli sen valmistusta ei olisi lopetettu. Luulen, että lopettaminen johtuu huonosta karmastani. Joka ikinen suosikkituote, jonka olen joskus bongannut, ja jonka olen ajatellut olevan minulle Se Oikea, jota ilman en koskaan tule toimeen, lopetetaan aina aivan pian sen jälkeen, kun olen tuotteen löytänyt. Olen ehtinyt käyttää tätä nyt yhden purkillisen verran, ja täysi on odottamassa hyllyllä. En minä malta sitä käyttää, sillä en tahdo luopua siitä!

Elämä on epäreilua. Nutri-Gloss on muuten siitäkin helmi, että se on silikoniton. Hoitotehoja on ihan oikeasti. Se on markettien hiustuotteelle harvinaista. Monet manaavat Nutri-Glossin purkkia, mutta mielestäni se on varsin mainio, jos alkaa sekoitella itse hoitonaamioita eri tuotteista. Minäkään en nimittäin muhittele juuri koskaan vain yhtä tuotetta, vaan päässäni on jonkinlainen sekoitus kaikkea, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä idealta. Aionkin säästää tämän purkin nyt sekoitteluita varten.

Jos joku on kokeillut jo tämän tilalle tullutta naamiota tai on muuten suositella jotakin helmeä, niin ilmianna itsesi ihmeessä! Sillä aikaa minä keskityn veren itkemiseen Nutri-Gloss -purnukkani juurella.

Empatiakyvyttömät arjalaiset nostavat verenpainetta

2010-02-15T10:00:00.001+02:00

"Lukutaidoton maahanmuuttaja tienaa enemmän kuin minä, se VITUTTAA!" Ei, se ei ole mielipiteeni, vaan se on yksi Facebookin Erittäin Poliittisista ja Kantaaottavista ryhmistä. Miten minusta tuntuu nyt siltä, että kannattaisi vain poistaa tämä teksti, olla miettimättä sitä, mitä sanoja tähän kirjoitan ja heittää läppäri ulos ikkunasta? Vaan en tee sitä, sillä minusta tuntuu myös siltä, etten pysty olemaan yhtään sen naurettavampi kuin tuon ryhmän perustaja tai siihen liittyvät. (Anteeksi nyt vain, jos joku jompaan kumpaan kategoriaan kuuluvista lukee tätä tekstiä.)

Mitäköhän tässä mahdetaan nyt ajaa takaa? Kävin nimittäin ryhmän profiilissa, ja siellähän keskusteltiin jo sitten maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Ymmärrän kyllä, että ketuttaa. Se, että mitään tekemättä oleminen on kannattavampaa kuin se, että tekisi jotakin kansantaloudellisesti yleishyödyllistä, ärsyttää. Mutta se ärsyttää syntyperästä huolimatta. Kuulin, että naapurikaupungissa on Bulgariasta tulleita turvapaikanhakijoita, jotka nettoavat ihan kivasti odottaessaan käännytyspäätöstä, joka on ihan automaattinen. Tähän ymmärrykseni ei riitä. Sen sijaan pakolaisuuteen riittää hyvinkin.

Mutta että kun kitistään siitä, että maahanmuuttajat tienaavat sossusta kivasti, niin eikö olisi syytä olla kitisemättä siitä, jos maahanmuuttajat työskentelevät? Sitä paitsi itselläni on vähän sellainen fiilis, että maahanmuuttajat jos ketkä ovat alipalkattuja. Olen itse seurannut tilannetta, jossa hyväuskoiselle nuorelle Suomeen muuttaneelle tytölle maksetaan aivan hävettävän pientä palkkaa. Sellaisella rahasummalla ei yksikään suomalainen liikauttaisi kummankaan kankkunsa ainuttakaan lihasta. Sellaisen rahamäärän ihan totta saisi joka ikisestä suomalaisesta laitoksesta, joka rahaa jakaa. Mutta ei, tämä tyttö haluaa tienata nekin roposensa itse. Sitä minä kunnioitan.

On huomioitava myös se, että tällä hetkellä maassamme on maahanmuuttajia ja pakolaisia, joilla on erittäin korkea koulutus. On lääkäreitä, insinöörejä ja juristeja. Muuntokoulutuksiin on kuitenkin hankala päästä, tai tutkinnon hyväksilukemiseen liittyy muuten hankalia kohtia. Nämä koulutetut ihmiset tekevät sitten ihan jotain muuta - kuten siivoavat. Mitä tekisi suomalainen lääkäri, jos joutuisi siivoamaan kiinalaista vessaa? Vetäisi itsensä sieltä hyvin äkkiä alas. Ja kiroaisi jälleen, miten epäoikeudenmukaista kaikki on.

Suomalaiset ovat jumalattoman rasistista kansaa. Edellä mainitun ryhmän sivuilla käydään aivan törkeää ja kohtuutonta keskustelua. Rasismia puolustetaan itsenäisyydellä, ja keskusteluun vedetään mukaan veteraanit, jotka kuulemma kääntyisivät haudassaan, jos kuulisivat, millaisia loisia tänne Suomeen otetaan. Arjalaista meininkiä. Kammottavaa. Rasismin symbolina käytetään suomileijonaa, joka saa minut nykyään vapisemaan. Kyseessä olevat paidat, korut ja logot tuovat minulle mieleen nykyisin vain ja ainoastaan suomalaisen rasistijuntin. Se ei ole tervejärkisen korunkäyttäjän syy, vaan niiden idioottien, jotka tällaista mielikuvaa luovat.

Minun mielestäni luku- ja kirjoitustaidon puute ei ole läheskään niin paha kuin empatian ja järjen puute. Siitä nimittäin rasismissa on kyse. Minua ei hävetä olla suomalainen, minua ei hävetä olla toisissa yhteyksissä isänmaallinen, mutta minua hävettää se, että isänmaallisuuden kustannuksella sorrutaan sortoon. Itsenäisyyden kunnioittamisella ja rotusorrolla kun ei ole mitään tekemistä keskenään. Olen tällä hetkellä niin julmetun vihainen, että olen kiitollinen, ettei kovin moni ystävistäni ainakaan tunnusta ajattelevansa yllämainitun kaltaisten apinaryhmien ideologioiden tavalla. Ja jos ajattelevatkin, niin en todellakaan tiedä, voinko olla ystävä ihmisen kanssa, joka toteuttaa toisessa maailmansodassa jyllännyttä ajattelutapaa.

Halapaa!

2010-02-14T17:00:00.001+02:00

Jee! Ensimmäiset Dermosilini saapuivat perjantaina. Paitsi että nyt valehtelen. Dermoa on ollut minulla jo aiemminkin. Reilut kymmenen vuotta sitten minulle tilattiin Dermosililta kintturasvaa psoriasikseen, ja nyt sain joululahjaksi minilajitelman suihkugeelejä ja voiteita. Dermosil oli käsittääkseni vielä silloin, kun olen sieltä sitä rasvaa ensimmäistä kertaa saanut, firma, josta pystyi tilaamaan vain jossakin terveydenhuoltolaitoksessa työssäoleva. Nythän systeemi on muuttunut, ja kauppa on avoin jokaiselle.

Minun on pitkään pitänyt Dermoshopista tilata, sillä tuotteet ovat houkuttaneet. Dermosil kuuluu mielessäni apteekkikosmetiikan kastiin, joka siis houkuttelee jollakin muulla kuin mainonnalla, ja joka lupaa hoitotehoja. Perimmäiset syyni Dermoshopista tilaamiseen olivat kuitenkin uteliaisuus ja toisaalta se, että huomasin ystäväni tilanneen sieltä. Niin, ja edullisuus. Vaikka olenkin selektiivisen kosmetiikan ystävä, en voi vastustaa edullista kosmetiikkaa ja ihania purkkeja. Minulla on myös erilaisia addiktioita, kuten suihkugeeliaddikto. En vain voi saada niistä tarpeekseni, ja tekin, rakkaat lukijani, varmasti jossakin kohtaa huomaatte sen. Mutta nyt itse asiaan.

Tässä ne nyt nimittäin sitten ovat! En ollut itse tilaaja, joten ystäväni sai pitää haluamansa kylkiäisen, mutta näytteitä minunkin pussissani oli. En jaksanut niitä alkaa kuvailla, enkä jaksa niistä nyt myöskään sen enempää kertoa, mutta muutama mukava pikkupussukka siellä mukana oli. Kaikkia näistä tuotteista en ole tietenkään kokeilemalla kokeillut, sehän vaatisi muutaman viikonkin käytön, että näistä oikein rakentavia juttuja osaisi sanoa. Kerron nyt kuitenkin hieman ensivaikutelmia.

Tämän tuotteen takia ylipäätään halusin tehdä Dermosilille tilauksen. Minulla on menossa putsariaddiktiokaus, ja tavoitteenani on ollut hamstrata niin paljon puhdistusaineita kaappiini, että jokaiselle päivälle, jokaiselle olotilalle ja jokaiselle ihohuokoselle olisi oma puhdistustuotteensa. Tällainen addiktio iskee yleensä silloin, kun joku hyvin palvellut tuote on lopussa. Näistä kerron myöhemmissä kirjoituksissani lisää, mutta nyt siis takaisin tähän kyseiseen tuotteeseen.

Kyseessä on siis vaahtomainen puhdistusaine, ja tämä lupaa olla hyvä normaalille ja sekaiholle. Olen itse tätä vaahto- ja geelikoulukuntaa, en voisi kuvitellakaan puhdistavani kasvojani jollakin maidolla. Siitä jää inha ja tahmea olo, ja toisaalta rasvoittuva ihoni ihan pitää vedestäkin. Tässä välissä tahdon pyytää anteeksi maailman huonointa kuvaa, mutta parempaakaan ei näillä kuvauslahjoilla (ei ole) ja tuolla kameralla (vanha ja huono) irronnut.

Kokeilin tätä sitten heti perjantai-iltana. Olin alle käyttänyt jo meikinpuhdistusainetta, joten varsinaisesti puhdistavuudesta nyt ei ole sen suurempia tietoja. Vaahto kuitenkin tuntui ihan hyvältä, joskin aika kuivattavaa tavaraa tämä on. Rasvoittuva ihoni on nimittäin pintakuiva, ja tämä sitä kyllä hieman kiristi. Tuote teki kuitenkin ihasta kivan joustavat tuntuisen. Ja mitä tulee pinnan kuivattamiseen, niin mielestäni on ihan kiva täyttää täyteläisempiä ja kosteuttavampia voiteita, joten sikäli tällainen ominaisuus ei ole välttämättä huono.

Riittoisaa tämä ei välttämättä ole. Ei tosin hintakaan päätä huimannut, olisiko ollut siinä kuusi tai seitsemän euroa. Saa nähdä, miten kauan tämä tuote kestää. Nyt näin ensivaikutelmana sanoisin,

että kannattaa ainakin kokeilla! Mitään mullistavaa rahasummaa tämän hankkimisessa ei häviä, aika tietysti näyttää paljon, mutta haluan ainakin kovasti uskoa, että tämä on hyvää ainetta.

Tässä on sitten mandariinin tuoksuinen suihkugeeli. Niin kuin sanoinkin jo aiemmin, olen
suihkugeelikoukussa. Sikäli se ei ole paha asia, sillä harrastus ei tule kovin kalliiksi. Tämän suihkugeelin hinnaksi taisi jäädä kolme ja puoli euroa. Tuoksun perässähän minä tämän ostin. Eilen illalla saunan jälkeen tätä kokeilin, ja täytyy sanoa, että hieman tuoksuun petyin. Olin odottanut sellaista oikein raikasta mandariinin tuoksua, sellaista, joka on Avonin Tropical-suihkugeelissä. Tämän tuoksu on enemmänkin lämpöinen.

Sen sijaan tässä oli kyllä jotain oikein hyvääkin: Iho tuntui hyvältä tämän jälkeen, ei ollenkaan kuivalta! Vaikka psoriaatikkona minun tulisi ehkä ajatella vähemmän turhamaisesti, niin tämä jää nyt käytettävien hännille yksin omaan tuoksunsa tähden, vaikka se ei siis ole huono. Luulen, että lahjoitan tämän miehelleni. Plääh.

Suihkugeeleistä toinen oli tällainen mini, tämänkin ostin lähinnä tuoksua testatakseni. Olen tosiaan muun muassa sitrusten ystävä, joten ostoksiini helposti tällaisia uppoaa. Tätä en päässyt vielä testaamaan suihkukäytössä, mutta purnukan suulta nuuhkittuna tämä tuoksui miellyttävältä! Tämä on juuri sellainen pirtsakka ja kirpeä, mitä tuolta mandariiniltakin odotin.

Tällainen kolmekymmentämillinen pullo on helppo mukana kuljetettava. Tykkään kuskata omat tuotteeni aina yökyläänkin, joten tämä on oikein kelpo kapistus sellaisille reissuille. Sen sijaan kahden kodin väliä reissaavalle tämä ei oikein sovellu, sillä vaikka olen sitä vastaan kapinoinut, itkenyt ja raivonnut, niin olen todennut aivan välttämättömäksi omistaa kummassakin kodissa ihan omat, täysikokoiset tuotteet. Traagista. Hirveää. Epäinhimillistä.

Ei tämä asettelu nyt näyttänytkään niin hyvältä, mutta annetaan tämän kerran mennä. Tässä siis deodorantit, jotka paketissani olivat. Toinen on tuoksultaan punainen appelsiini, ja toinen... öh... mieto? Kokeilin jälkimmäistä eli oikeanpuoleista, eikä ole pahaa sanottavaa. Kainalot eivät alkaneet kutista, piti kankkushien hyvin ja tuoksui miellyttävältä. Ostin dödöjä nyt tosiaan pari, koska ne piiloutuvat kassiin yllättävän hyvin, ja ilman dödöä nyt ei vain voi olla. Toisaalta tykkään myös vaihdella dödöjä usein.

Dödöjen käytössä minun pitää olla tarkka sikäli, että esimerkiksi stickeistä saan helposti paiseita kainaloon. Ja ne paiseet olen kerran diagnosoinut imusolmykesyöväksi... Ja muutenkin iho tuppaa olemaan sen verran herkkä, että täytyy olla tarkkana siinä, mitä käyttää. Ja tuoksufriikillä pitää olla erilaisia tuoksuja! Kaikki dödöt eivät natsaa yhteen kaikkien vartalotuotteiden ja hajuvesien kanssa, joten tämäkin satsaus oli ihan perusteltu! Eikä maksanut paljoa, ehkä tosiaan sen kolme tai neljä euroa.

Nyt päästään viimeiseen tuotteeseen. Tästä postauksesta on venähtänyt vähän turhankin pitkä, ja alan menettää hermoja noiden kuvien kanssa, koska niiden lisääminen on tehty ensinnäkin rasittavaksi ja toisaalta kuvat ovat jumalattoman huonoja. Mutta otetaan tämä opin kannalta, siis.

Tuotteena siis Dermosilin Primo -huulikiilto, sävynä karmiini. Yritän pikku hiljaa opetella säännönmukaisemman huulimeikin käyttöä, ja tämä huulikiilto oli hyvä ja tarpeellinen lisä niiden kaikkien viidensadan huulikiillon- ja punan ohelle, jotka omistan. Ei vaan, ostin tämän, koska tämä oli poistohintainen ja hyvän sävyinen! Olisi mukava laittaa oikein meikkikuva, mutta se on hankalaa, sillä kuten olen jo pari kertaa tainnut mainita, niin ottamani kuvat ovat ihan oikeasti paskoja, eikä näillä taidoilla oteta todellakaan meikkikuvia. Sävy ei ollut mitenkään hurjan kestävä, mutta koostumus oli ihanan kosteuttava! Tätä voi siis laittaa silloinkin, kun tuntuu, etteivät kuivat huulet halua ainakaan mitään punaa. Sävy oli tosiaan mitä mukavin. Luulen, että tämä menettelee parhaiten huulipunan päällä. Ainoa ongelmani on se, ettei minulla ole tällä hetkellä mitään näin punaista huulipunaa. Tarvitsee varmaan lähteä hakemaan sellaista...

Kiss!

2010-02-14T09:14:00.003+02:00

Perjantain kutsut näyttävät vieläkin jatkuvan ainakin siitä päätellen, ettei yhtäkään lautasta tai mukia ole otettu pois pöydältä saati tiskattu. Ankealta siis näyttää. Tiskivuori on ainakin Himalajan kokoinen, eikä minua kerta kaikkiaan huvittaisi käydä sen kimppuun yhtään. Sen sijaan olisi oikein mukavaa viettää rauhallista sunnuntaita ystävänpäivän merkeissä ilman, että tarvitsisi stressata sen kummemmin siitä, miltä koti näyttää.

Nukuin viime yönä melkein kaksitoista tuntia. Se oli ihanaa! Kallistin pääni "ihan vain hetkeksi" tyynyyn kahdeksan aikaan, mutta niinhän siinä kävi, että kellon ympäri huilattiin molemmat .Puoli kahdeksan aikaan kävin tarkistamassa, mitä kello on. Olin aivan varma, että on jo sunnuntai-iltapäivä.. Mutta ei! Sain kuin sainkin sunnuntaipäiväni. Lauantaipäivä kun meni harakoille nukkuessa hunosti ja niin edelleen. Olenkin siis autuaan tietämätön Venla-gaalan kielareista, jotka siis leidit Veitola ja Komulainen vetivät, ja näin ollen kohahduttivat Suomen kansaa oikein kunnolla.

Mitä tähänkin sitten sanoisi? Plääh, ehkä. Ei liikuta tai hetkauta suuntaan tahi toiseen. Madonna ja Britney kun tekivät tämän jo kauan aikaa sitten. En voi sille mitään, mutta mieleeni tuli lähinnnä apinointi. Toisaalta saattaa olla, etten niin kovasti välitä Veitolasta. En tiedä, miksi. En vain ole koskaan perustanut tästä mediapersoonasta, joka on vain niin olevinaan kaikkea. Minun on pakko tunnustaa, etten ole kovin paljoa uhrannut aikaa sen selvittämiseen, onnistuuko hän olemisessaan, mutta sen pienen tutustumisen perusteella, jonka minä olen tehnyt, vastaus on "ei ehkä oikein". Käsitykseni voisi toki muuttua, jos paneutuisin asiaan vähän paremmin.

Jotenkin tuntuu vain typerältä hakea yleisöstä kohahdusefektiä vinkumalla kielaria Miitta Sorvalilta, sitten käydä keskustelu vielä Komulaisen kanssa ja antaa palaa tietäen, että imuote on nähtävissä kummankin suuren iltapäivälehden verkkosivuilla. Jos kielisuudelma olisi ollut edes spontaani tapahtuma, tai ainakin näyttäisi siltä, niin asiaan voisi suhtautua myönteisemmin. Nyt kuitenkin näen ja koen asian pelkkänä lapsellisena huomionhakuna, joka saa kyllä varmasti kummankin naisen nimen painumaan jonnekin muistin perukoille.

Toisaalta asiassa on varmasti jotain hyvääkin. Toiset katselijat suuttuivat varmasti vain sen takia, että suutelijoina oli kaksi naista. Iltalehden keskusteluissa jo spekuloitiin sitä, häpäisikö Yle kaikki uskovaiset. Toisten mielestä kahden naisen suuteleminen keskenään oli muuten vain ällöttävää. Suvaitsevaisuuden kannattajana siis voisin olla sitä mieltä, että joskus on hyvä nähdä asioita oman olkipillin ohitse. Toisaalta taas on totta sekin, että julkiset suutelot (jos nyt ei oteta lukuun ihan normaaleja, pieniä pusuja) voitaisiin mielestäni säilyttää muiden katseiden ulottumattomissa. Mikään ei ällötä niin, kuin seksuaalissävytteinen tapahtuma, joka on tarkoitettu muiden ihmisten katseltavaksi. Ihan niin kuin sellaisella pystyttäisiin todistelemaan rakkautta toiselle tai muille.

Kehottaisin nyt silti ystävänpäivän kunniaksi osoittamaan rakkauttanne kaikille, joille haluatte sitä osoittaa. Jos se tapa on kielisuudelma kaupan jonossa, niin antakaa palaa. (Olkaa kuitenkin varmoja siitä, että se toinenkin haluaa.) Itse taidan pitäytyä lämpöisissä ajatuksissa, Facebookissa, tekstiviesteissä ja puhelinsoitoissa. Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Tämä blogi alkoi nyt Tigittää.

2010-02-13T19:51:00.007+02:00

Tiedetään, tiedetään. Blogeissa on Tigi-villitys, ja se ärsyttää. Otan kuitenkin vapauden ja oikeuden lätistä hieman kyseisen sarjan tuotteista, sillä niitä sattuu kaapissani olemaan enemmän kuin tarpeeksi. Tigi on ensimmäinen kampaamosarja, johon tutustuin aikuisiällä. Sitä ennen tykkäsin mätätä pehkooni yltiösilikonista markettikamaa, kuten Pantenea ja Fructista. Tukkani alkoi olla niin huonossa kunnossa, että jotain oli pakko tehdä. Sijoitin muutaman roposen ensimmäisiin Tigeihini, jotka vetosivat minuun sekä ulkoasultaan että tuoksultaan. Tämä kyseinen arvosteltava ja analysoitava tuote ei ole ensimmäinen Tigi-tuttavuuteni, mutta kun nyt sain kuvan muokattua edes jonkinlaiseksi, niin kerrompa nyt tästä sitten.

Kyseessä on siis Tigin Superstar, joka on sulfaatiton, väriä säästävä sarja.
Sulfaatittomuus nimenomaan aiheuttaa siis sen, että väri ei peseydy pois.
Itse käytin sarjaa paljon silloin, kun harrastin vielä juoksemista päivittäin, ja
hiuksia tarvitsi pestä joka ikinen päivä. (Voi niitä aikoja... ei sitä tukanpesua,
mutta sitä lenkkeilyä...)

Tuote lupaa myös kohottaa hiuksia. Kerronpa teille tässä kohtaa hiuksistani
vähäsen. Minulla on paksu tukka, joka on hyvin ripeä ja intohimoinen
kasvamaan. Hiukseni ovat raskaat. Hirvittävän vaikea siis tätä hiuksistoa on saada päänahasta irtoamaan. Silikonittomat hoitoaineet auttaisivat varmasti asiaa, mutta vaikka yltiösilikonisia tuotteita kammoankin, suon, että hippasen sitä hiuksiini hoitoaineen muodossa saa lätkiä.

Superstar kuitenkin tekee tukalleni sen, minkä lupaa. Hiukseni todella kohoavat päästä, ja kun näillä on pessyt, on hiukset helppo jatkokäsitellä. Tukan kohotus on hiusteni laitossa se ykkösjuttu, jonka teen kaikkien kampausten pohjaksi. Superstar-sarjasta löytyy siihenkin tarkoitukseen omat muotoilutuotteensa, joista kerron sitten joskus myöhemmin.

Omassa käytössäni tämä sarja on harvakseltaan. Ensinnäkin syynä ovat hoitotehot. Shampoon INCI näyttää ihan kelvolta, siinä on myös rakennepaikkaavia ominaisuuksia, kuten hydrolysoitua vehnäproteiinia sekä hydrolysoitua keratiinia. Sikäli siis shampoossa ei ole mitään vikaa. Se on riittoisaa ja vaahtoaa kivasti sulfaatittomuudesta huolimatta.

Hoitoaineen tehot eivät kuitenkaan vaalennetulle tukalleni riitä, vaikka tukka käytön jälkeen tuntuukin pehmeältä, jämäkältä ja ilmavalta. INCI on aika silikoninen, eivätkä hoitavat aineet pääse näin silikonisessa luettelossa loistamaan. En kuitenkaan lyttää tätä, sillä vaikutukset ovat hyviä, ja hoitoaineessa on kuitenkin oikeastikin pehmentäviä ja hyviä aineita. Jatkuvaan ja päivittäiseen käyttöön tämä ei kuitenkaan sovi niin, ettei rinnalla ole oikeasti hoitavia tuotteita. Hyvä ja miellyttävä lisä tämä tween kuitenkin on, ja värinsäästötarkoituksessa suosittelen tätä käytettäväksi lämpimästi. Itse säästelen esimerkiksi tummempia raitoja tämän avulla siten, että pesen tällä parisen viikkoa värjäyksen jälkeen.

Sulfaatittoman shampoon ja hoitoaineen kanssa on kuitenkin otettava huomioon se, että tukkaan sitten kertyy ja jää muotoilutuotejämiä, sekä niitä silikoneja. Siksi tämänkin sarjan ohella olisi ehdottomasti käytettävä syväpuhdistavaa shampoota kerran viikossa tai kahdessa. Myös tehohoitomuhittelut ovat paikallaan.

Ostan tätä kyllä varmasti uudelleen, kunhan saan joskus nämä kulutettua loppuun. Vaikka peitinkin surkeilla kuvankäsittelytaidoillani vessan sekamelskan, niin minun pullojani nuo ovat. Kuvasta näkee myös sen, miten paljon tuotteita on käytetty. Nämä pullot ovat olleet minulla nyt reilun vuoden verran, joten riittoisia nämä tuotteet ovat. Hintaa kahdella isolla pullolla on yhteensä neljäkymppiä, mikä minun mielestäni ei ole ollenkaan paha. Ja tuoksukin on kivan karkkimainen.

Taloyhtiössämme tapahtuu

2010-02-13T18:46:00.002+02:00

Kyllä perjantaipäivät vaan ovat viikon parhaimpia, ja parasta on myös se, että asiat tapahtuvat ex-tempore. Emännöin eilen nimittäin Mary Kay-ihonhoitotilaisuuden, ja kaksi kolmesta vieraastani sairastui äkillisesti. Tuntia ennen kutsujen alkuja soittelin about kaikki tuntemani ihmiset läpi, ja sain kuin sainkin kahden tilalle kolme vierasta. Tiesin, että se hankaloittaa konsultin työtä, mutta kaikki meni loistavasti, ja kutsuilla oli rento ja hauska tunnelma. Olen ottanut tavaksi emännöidä kaiken maailman kutsuja osittain emännänlahjojenkin toivossa, ja nämäkin olivat jo toiset emännöimäni. Aloitan kosmetiikkabloggauksen heti, kun saan kuvat parempaan kuosiin, ja esittelen täällä myös eiliset ostokseni. Ja koska analysointi on elämäntapani, aion sanoa muutamat sanaset myös suoramyyntiyrityksistä.

Taloyhtiössämme tapahtuu kummia. Siirryimme kaukolämpöön, mikä merkitsee muun muassa kohonnutta yhtiövastiketta. Koska ilmeisesti taloyhtiömme vakiintunut tapa on kadottaa kaikki rahat ja ryssiä muutenkin kaikki, ei tämä kaukolämpöönkään siirtyminen suju ongelmitta. Kävi nimittäin ilmi, että putket on hitsattu väärin kiinni, mikä merkitsee väliaikaista siirtymistä takaisin öljylämmitykseen. Putket ovat myös täynnä ilmaa, joka saa aikaan sen, että rivitalomme asukkaat saavat kärsiä varsin ihanasta vinkumisesta!

Vinkuminen häiritsee minua ja nukkumistani. Häiritsi eilenkin siinä määrin, että luettuani kirjaa palasin koneelle ja naputtelin itseni Facebookiin. Keskustelin naapurini kanssa, ja lopulta asiat johtivat siihen, että riekuimme täällä kännissä kuin käet. Ensimmäisen siiderini korkkasin kahdelta yöllä ja nukkumaan menin erittäin epäkarpin ruuan ja kirjoitusvirheillä kuorrutetun FB-statuspäivityksen jälkeen. Yhdeksältä yritin auttaa siskontyttöäni alkoholimatematiikan tehtävässä, mutta nukahdin sohvalle kesken avunannon.

Minun piti siis tänään keskittyä graduntekoon, mutta nuo putket sekoittivat kaikki tekemiseni ja aikomuksineni. Sanonta "Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla" on alkanut viime aikoina tuntua kovin omalta. Mutta jos gradunteon asemesta keskittyisinkin siihen, että tämä blogi saa vähän uusia ulottuvuuksia. Sekin on ihan hyvä aikomus.

Autuas en ole minä, joka ärsyynnyn fundamentalismista

2010-02-11T20:46:00.004+02:00

Uitin äsken meikkini vessanpöntössä. Ei, en tehnyt sitä tahallani. Avoin meikkipussi vain ikäänkuin kaatui kumoon, ja mm. meikkivoide halusi sukeltaa pönttöön. Ja ei, en nauttinut niiden nostamisesta. Ja kyllä, pesin käteni. Parikin kertaa. Saippualla. Ja olen haistellut poimijakättäni sen jälkeen useaan kertaan.

Verenpainetta nostamaan ei tarvitakaan sitten kuin yksi kappale homokeskusteluja! Olen siitä avautunut tässä blogissa aiemminkin, mutta pieneksi muistinvirkistämiseksi tahdon sanoa pari asiaa: Olen homot hyväksyvä kristitty. Mutta ilmeisesti olen niin naiivi idiootti, etten tajua, ettei rakkaus voi muuttaa väärää oikeaksi. Ja olen niin naiivi idiootti, etten tajua, ettei rakkaus voi pyhittää mitään. Sen sijaan patriarkaaliset instituutiot tekevät sen. Jumalan pelastussanoma ei kiteydykään rakkaudessa vaan heteroavioliitossa. Great!

No, annan olla, jos pystyn. Minun ei pitäisi väitellä. En kykene ymmärtämään fundamentalismia, enkä kannata sitä. Mutta samalla yritän ymmärtää, että fundamentalistit eivät kykene ymmärtämään liberaalia. Ja yritän ymmärtää, ettei tappelu kanna kovin kauas, eikä ainakaan sinne Jumalan tarkoitusperien luokse. Sovussa eläminen ja ymmärtäminen - ei aina hyväksyminen - olisi se paras tapa rakentaa maailmaa. Huomaan vain turhan usein, etten pysty enkä kykene siihen.

Pidin tänään aivan pikkuista tyttövauvaa sylissäni. Hän on kyllä syntynyt jo joulun aikoihin, eli ei hän nyt niin pieni ole. Hänen samanikäiseen veljeensä en päässyt vielä sylituntumalta tutustumaan. Hän on hieman temperamenttinen tapaus, ja kun olen jo aivan paniikissa kilteistäkin vauvoista, niin en ota riskiä. Minä pelkään vauvoja. Pelkään, etten osaa käsitellä vauvoja, etten ymmärrä vauvoja, ja ennen kaikkea pelkään sitä, etten osaa tukea vauvojen niskoja. Mutta totta on se, ettei ole mitään niin ihanaa kuin rintaa vasten nukkuva vauva. Tai vauva, joka katselee maailmaa silmät suurena. Tai vauva, joka hymyilee. Tai yksinkertaisesti vauva. Muistan, kun syötin kummipoikaani silloin, kun hän oli vielä vauvavauva. Minua itketti kovasti. En tiedä mikä, mutta se oli kovin tunnelatautunut hetki, vaikka meidän välillämme olikin muovinen tuttipullo.

Ehkä aivan pian saan aikaiseksi ensimmäiset kosmetiikkapostaukseni. Minulla on jo kamera, mutta tuppaan ottamaan niin pirun huonoja kuvia. Mutta älkää peljätkö, te kaikki kaksi lukijaani, ette te ilman purkauksiani jää.

Aidot täydellisyydentavoittelijat lukevat Seiskaa.

2010-02-09T19:22:00.004+02:00

Terveisiä kaupasta. Lähdin käymään siellä, koska oikeastaan minun pitäisi tehdä gradulleni jotain suurta ja mullistavaa - alkaa kirjoittaa sitä muotoonsa. Tällä hetkellä se on kasa ajatuksia, muistiinpanoja, huonosti muotoiltua kaaosta, käsitteitä, ja sen sellaista. Aloin kirjoittaa tätä blogitekstiä ajatuksenani purkaa näitä ajatuksia, ja kyllä - taas välttelemme itse asiaa. Blogini oli joku löytänyt etsiessään googlesta sanalla prokrastinaatio. Toivottavasti sama lukija löytää tänne uudestaan, sillä olemme juuri nyt nimenomaan prokrastinaation alkulähteillä.

Olen kiitollinen graduohjaajalleni siitä, että hän avasi meille prokrastinaation käsitettä. Samalla hän teki itsensä kuitenkin ihmiseksi kertoessaan, että yhtä tavalla hän tästä vitkuttelusta kärsii. Minulle valkeni se, että prokrastinaatiosta ulospääsy on jumalattoman vaikeaa, eikä se onnistu muuta kuin myöntämällä, että siitä kärsii. Väittäisin kuitenkin omaa ongelmaani melko lieväksi, mutta kyllä prokrastinaation ilmiö minunkin elämässäni näkyy. Ja se purkautuu ahdistuksena. Sille voi tehdä jotakin ainoastaan tekemällä sitä, mitä on tarkoituskin tehdä.

Tällä hetkellä minua ärsyttää kaikkein eniten se, etten tunnu löytävän tarpeeksi hyviä lähteitä graduuni. Seminaarien alkamisen myötä löysin itsestäni nimittäin sen vanhan kunnianhimoisen minän, joka ei tyydy edes keskinkertaiseen. Meidän laitoksellamme hyvän graduarvosanan saaminen edellyttää eheän sisällön myösi vieraskielisten ja arvovaltaisen lähteiden runsasta käyttämistä. Toki sen ymmärrän, sillä se lisännee tieteellistä relevanssia. Ihmettelen kuitenkin, miksi joka ikisessä graduarvostelussa pitää erikseen mainita, miten montaa lähdettä tekijä on käyttänyt, ja miten moni niistä on vieraskielisiä. Kyllä harmittaa nyt, että vieraiden kielten taitoni on jäässä tai se, etten opiskellut koskaan japania.

Luulen, että tämän vuoden aikana tajuan, etten voi saada aikaan täydellistä teosta. Haaveenani olisi kuitenkin se, etten graduarvosanaani joutuisi häpeämään. Kirjoittaminen ja ajattelu kun ovat kuitenkin niitä välineitä, joiden avulla olen aina töitäni tehnyt ja väittäisin, että se on minulta jopa onnistunut. Joku voi varsinkin jälkimmäisestä olla muutakin mieltä mutta hei, on meillä blondeillakin oikeus! Jos minä tahdon elää siinä kuplassa, että osaan edes joskus ajatella jotakin, niin antakaa minun olla siinä, please.

Viime perjantainen feministisen tieteenkritiikin tentti ei tosin ajattelua oikein tahtonut osoittaa. Siinä ei nimittäin kysytty torstain Seiskasta mitään. Jos olisi kysytty, olisin saanut varmasti vitosen! Mutta ei. Hegeliläisen nais-miessymboliikan avaaminen ei onnistunut, eikä oikein mikään muukaan tehtävä. Toivottavasti seuraavassa tentissä jo kysytään jotakin populaarikulttuuriin liittyvää, sillä pyöritellä minä osaan. Ja jopa pyöriä! Minun pitäisi alkaa pyöriä lenkkipolulla, mutta siihenkin meni viimeinen motivaatio, kun maisemia pystyy katselemaan katunäkymänä Google Mapsista.

Lukeminen kannattaa aina

2010-02-08T10:45:00.002+02:00

Taas se tapahtui! Nimittäin täydellisen kirjan lukeminen. Niin täydellisen, etten malttanut laskea kirjaa käsistäni ennen kuin olin päässyt sen loppuun. Se on hyvin ikävää, nimittäin vaikka saan lukemisesta jos vaikka minkälaista sivistystä, menetän usein tällaisissa tapahtumissa yöuneni. En katsonut, mitä kello oli, kun sain painettua kirjan kiinni, mutta pitkään siinä meni. Toisaalta pitää lohduttautua sillä, että kirjojen lukeminen on myös rentoutta ja viihdettä, ja kirjat tapahtumineen antavat valtavasti aineksia sairastakin sairaammille unille.

Kyseessä on Jodi Picoultin romaani Koruton totuus. Tämä oli toinen Picoultin romaani, jonka luin. Ensimmäinen lukemani teos oli nimeltään Yhdeksäntoista minuuttia. Picoultin tapa käsitellä ja kertoa vaikeistakin asioista on mieletön. Yhdeksäntoista minuuttia käsitteli koulusurmia, ja tämä toinen Amish-yhteisössä tapahtuvaa lapsensurmaa. Koruttomassa totuudessa on kyllä aineksia dekkariin, mutta sitä se ei varsinaisesti ole. Sen sijaan se on vahvasti kantaaottava käsittely asiasta, josta monet luulevat tietävänsä paljon, mutta kompastuvat siihen, että tietävät vain sen, mikä näkyy päälle - ei sitä, mikä oikeastaan on koko asian ja ilmiön olemus.

Kirjassa amisheja kuvataan paljon. Kerronta menee syvälle yhteisön rakenteisiin ja kuvaa sitä sekä yhteisön itsensä että yksilön näkökulmasta. Kirjassa otetaan suorasanaisesti kantaa siihen, miten ihmiset vähemmistöt näkevät. Ainoa asia, minkä me näemme, on se, että amishit pukeutuvat hassuihin vaatteisiin ja ajelevat hevoskärryillä. Sen sijaan me emme ymmärrä sitä, että he ovat samanlaisia ihmisiä samanlaisine luonteenpiirteineen ja ongelmineen kuin mekin, jotka käytämme päivittäin sähköä. Kirjan luettuani minun täytyy sanoa, että päällimmäinen tunne hyvän lukunautinnon jälkeen on häpeä. Häpeä siitä, että minäkin olen tuominnut tai ainakin ajatellut huvittuvasti vain sen perusteella, mitä olen lehtikuvista nähnyt.

Erilaisuuden ymmärtäminen on rikkautta. Usein ymmärtämättömyys ja suvaitsemattomuus aiheutuvat pelosta. Mutta mitä pelättävää on yhteisössä ja sen ihmisissä, jotka asettavat ensimmäiseksi Jumalan, toiseksi muut ja kolmanneksi vasta itsensä. Vaatimaton elämäntapa kumpuaa ajatuksesta, jonka mukaan tekniikka on mennyt liian pitkälle. Minäkin allekirjoitan sen.

Ymmärtäminen ja peesaaminen eivät tarkoita sitä, että olisin halukas olemaan itse amish. Kirja vain teki minuun niin syvän vaikutuksen, että haluaisin ainakin väittää yrittäväni ymmärtää jotakin. En korota yhteisöä millään tavalla, vaan ymmärrän, että kyseessä on kuitenkin joukko ihmisiä omine ominaisuuksineen - myös virheineen, jolloin täydellisyyttä ei voi tästäkään löytää. Mutta jos jotakin voisi joskus tarkastella muutenkin kuin olkipillin läpi ja vähemmän yksisilmäisesti.

Ja ihan ilman yleviä tavoitteitakin kannustan hankkimaan Picoultin kirjoja jostakin iltalukemisiksi. Vaikeiden asioiden, tabujen ja myötäelämisen vaatimukset ovat joskus kovia, mutta niiden käsitteleminen kannattaa.

Onneksi me opiskelijat osaamme!

2010-02-05T19:41:00.004+02:00

Terveisiä Turusta! Käväisin tänään yliopistolla tekemässä naistutkimuksen kolmoskurssin, feministisen tieteenkritiikin tentin. En tiedä, menikö se läpi. En syytä tenttiä vaan itseäni. Olen prokrastinaation jalostunein toteuttaja ja uhri. Olisipa se juhlimisen arvoinen asia! Vaan eipä olekaan. Valmistauduin tenttiin hävettävän huonosti, vaikka tenttikirjatkin lainasin jo hyvissä ajoin ennen tenttiä. Ehkä tästä voisin oppia sen, että niitä tenttikirjoja voisi oikeasti lukea eikä vain paniikissa selailla päivää ennen tenttiä.

Aina tentin jälkeen, siis silloinkin, kun olen valmistautunut hyvin ja tiedän hallitsevani tenttialueeseen kuuluvat asiat, minua alkaa ahdistaa. Ahdistus ilmenee siten, etten todellakaan tahdo kuulla tentistä puhuttavan. Minua ärsyttää kysymykset siitä, miten tentti meni ja miten mihinkin kysymykseen vastasin. En tahdo käsitellä asiaa, en tahdo kuulla mitään tenttiin tai vastauksiin liittyvää hetkeen. En tahdo panikoida asiasta, jolle en jälkeen päin voi enää mitään. Uusinnassa nähdään, jos ei mennyt läpi. Se on elämää, se.

Minua ärsyttävät monet muutkin seikat, mitä tentteihin tulee. Minua ensinnäkin ärsyttää oman lukemisen kailottaminen ja sillä päteminen. Mainita toki voi, mutta kun jotkut vain jaksavat jauhaa. Joko siis siitä, että ollaan luettu viisitoista yötä putkeen ilman lamppua saati ruokaa tai juomaa. Tai sitten sitä, ettei olla luettu yhtään. Siis ei yh-tään. EI OLLENKAAN! Ja sitten kailotetaan, että saadaan se vitonen. "Joo kato, mä vedin sen yleistiedolla." Yeah, right.

Toinen, kolmas tai peräti neljäs(sadas) minua tässä ärsyttävä asia on se, että syytetään tentaattoria huonosti menneestä tentistä. Okei, josksu tentaattori epäonnistuu tentin laatimisessa. Yleensä käy niin, että asioiden hallinnan sijasta kontrolloidaan sitä, miten tarkasti teksti on luettu. Nippelitiedon kysyminen tai hallitseminen tuskin palvelee ketään. On kuitenkin totta, että opiskelijat itsekin tahtovat nimetä nippelitiedoksi sellaiset asiat, jotka sitä eivät ole. Vaikea tentti ei todellakaan ole välttämättä huono tentti. Siihen valmistautuminen vaatii vain enemmän työtä. On toki totta, että esimerkiksi luentokertaukset ainakin meidän laitoksellamme tuntuvat testaavan toisinaan enemmänkin sitä, onko kaikilla luennoilla varmasti istuttu. Sekään ei ole itse tarkoitus vaan nimenomaan se, että saataisiin kuva opiskelijan ymmärryksestä.

Tenttiahdistus on ihan normaalia, mutta ikävä tosiasia on se, että tentit kuuluvat opiskeluun. Akateeminen opiskelu on siis sinänsä surkeaa, että saadakseen pisteet tarvitsee tehdä jotain. Yksinkertaisin jotain tekemisen muoto on lukea tietty kirjallisuus ja tenttiä se. Sivutuotteena saadaan toivottavasti oppimistapahtuma. Koska ihminen muodostaa tietoa sen perusteella, mitä hän jo ennestään tietää, ovat kurssitkin vaativuudeltaan erilaisia. On turha itkeä, ettei ymmärrä ja että tentaattori on perseestä, jos aiempia tietoja on hankkimatta. Siksi kursseilla on ohjeellinen suoritusjärjestys. Eikä siis tarvitsekaan hallita. Mutta se ei ole tentaattorin vika, jos hän pitää oletustason mukaisen kurssin ja tentin. Jos tietoa ei hallitse, voi kurssille sitten osallistua uudelleen - ja mielellään hankkia ne oletetut pohjatiedot sitä ennen.

Tämä perjantai-ilta on nyt täynnä ärsyyntymistä ja semmoista. Olen vähän kärkkäällä tuulella. Se ei sentään ole tentaattorin vika, vaikka tentti pieleen tuntui menevänkin. Itse asiassa syytän tästä ärsyyntymisestä pimeyttä.

Päiväuni metusalemista

2010-02-04T06:01:00.005+02:00

Radio Novan lähetyksessä pohdittiin eilen sitä, miten eliniän radikaali pidentyminen vaikuttaisi ihmisen elämään. Haluaisiko kukaan edes elää tuhatvuotiaaksi? Miten ihminen eläisi elämänsä ja elämässään toimisi tietäessään, että eliniän todennäköinen pituus olisi monta sataa vuotta?

Ajatuksella on mukava leikkiä. Olette jo varmaan huomanneet, että tykkään löytää itsestäni kaikenlaisia vikoja, jotka sitten aina googletan, ja käytän energiaani pahimman pelkäämiseen. Vaikka osaan suurimpaan osaan näistä peloista suhtautua jo huumorilla, olen lopettanut kaiken googlettamisen ja niin edelleen, olen oppinut suhtautumaan myös kunnioittavammin elämään. Ensimmäinen ajatus radiolähetystä kuunnellessani oli se, että mieluummin eläisin tuhat- kuin kolmekymmentävuotiaaksi. Toisaalta olen mestari murehtimaan läheisteni maallisen vaelluksen rajallisuutta. Minulle ei kannata edes mainita, että joskus tulee sellainen päivä, kun vanhempiani, sisaruksiani tai puolisoani ei enää ole. Saan jo pelkästä ajattelusta ahdistavan ja tuskaisen kohtauksen.

Eräs soittaja heitti mielenkiintoisen näkökulman asiaan: Jos ihminen tietäisi elävänsä tuhat vuotta, hän osaisi ehkä ottaa rennommin ja vähän rentoutua. En kuunnellut, syntyikö siitä keskustelua sen enempää, mutta se sai ajattelemaan soittajan ja juontajan jutellessa asiasta. Ajatuksena tämä kuulostaa kovin hedelmälliseltä. Ehkä tehokkuuden tavoitteleminen kaikessa vähenisi, eivätkä minua itseäni lähestyvät - tai jollain tapaa jo päällä olevat - ruuhkavuodet painaisi päälle niin kovasti. Mutta sorrutaanko kuitenkin toiveajatteluun? Ainahan syntyisi uusia tapoja ja vaatimuksia olla tehokas, ja tuhannen vuoden elinikä vaikuttaisi niinkin, että opiskelu- ja työvuosia kertyisi monta sataa vuotta. Olisi yhteiskunnan toimimisen kannalta mahdotonta, että ihminen tekisi palkkatöitä vain sata vuotta.

Äärimmäinen tehokkuus on nyky-yhteiskunnan hyve. On toki hyvä asia, että tartutaan toimeen. Yhteiskunnan puitteissa on aktivoivaa toimintaa. Turhaan ei entisen kouluni ruokalan seinällä ollut taulua, jossa luki jota kuinkin niin, että työ on elämää ylläpitävä voima. Ja toisaalta passivoinnin ehkäisemisen lisäksi ehkäisee työnteko ja itsensä aktiivisena pitäminen myös yhteiskunnan rappeutumista.

Kuitenkin tehokkuudella ja vaatimuksilla pitää olla rajat. Vähemman ja hitaasti on mielestäni oikein passeli motto. Miksi pitäisi saada kaikki, nyt ja heti? Aikaa kuitenkin on sellainen lähemmäs sata vuotta. Elämästä pitää nauttia. Ei ole tarkoituksenmukaista, että ladataan kaikki rentoutumis- ja nauttimistoiveet eläkepäiviin. Eikö kahdeksan tuntia päivästä työlle riitä? Aikaisemmin mainittu aktiivisuus ei saa rajoittua työmarkkinoille. Jos se niin tekee, katoaa elämästä sisältö melko pian.

Elämän pitäisi olla hyvää. Jokainen toki itse tietää, miten sen hyvyyden saavuttaa. Ensimmäisenä tulisi kuitenkin mieleen ne sosiaaliset suhteet, joita meillä on. Ihmisellä pitää olla aikaa jakaa elämäänsä niiden ihmisten kanssa, jotka hänelle ovat tärkeitä. Lapset tarvitsevat vanhempiaan ja päinvastoin. Ystävien tärkeydestä ei puhuta turhaan. Näissäkin asioissa voi olla tehokas. Me emme suorittamisen uhrialttarilta saa niitä palikoita elämään, mitä me saamme toisilta ihmisiltä. Niiltä, jotka ovat meille merkityksellisiä.

Huolenpito itsestä on myöskin ensiarvoisen tärkeää. Miten voisimme nauttia vuosistamme, jos tätä ei muisteta? Ja kuinka paljon tämän unohtamisesta koituu harmia - myös sitä, että ne vuodet vähenevät? Huolenpito itsestä tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, että ihminen tekee sitä, mikä saa hänet voimaan paremmin. Ne voivat olla harrastuksia, joiden kautta puramme stressiä ja saamme mielihyvää. Toisaalta huolenpitoon kuuluu myös fyysisen terveyden vaaliminen. Jokainen tietää, mitä liiallinen suorittaminen aiheuttaa. Stressilla on myös fyysisiä vaikeuksia, ja vaikka sopiva stressi lisää suorituskykyä, vie liiallinen ennenaikaisesti hautaan.

Minulla olisi paljon opittavaa edes näistä kahdesta teesistä, vaikka niitä voisi kirjoittaa paljon enemmän. Moni asia painaa päälle. Opiskelut pitäisi hoitaa kunnialla loppuun. Ja aloittaa uudet. Eihän tässä vielä mikään hätä olisi, mutta laitos nyppii, samaten opiskelijan olemattomat tulot. Töitäkin olisi välillä kiva tehdä viimeksi mainitun syyn vuoksi. Toisaalta sen, että mitä paremmalta ansioluetteloni vuoden kuluttua näyttää, sitä suuremmat mahdollisuudet minulla on päästä sinne töihin. Biologinen kellokin vähän tikittäisi sekä lapsen, koiran, että kissan osalta. Enkä voi kehua, että hoitaisin parhaalla mahdollisella tavalla pari-, perhe-, ja ystävyyssuhteitani. Elän sellaista "sitten, kun" -elämää, jota ei voi kamalan paljoa kehua.

En tahdo valittaa, sillä periaatteessa minulla on kaikki kyllä hyvin. Minulla on opiskelupaikka, tarvittaessa töitä, ihana parisuhde, ihana perhe ja ihania ystäviä. Osaan ainakin vielä rentoutua hyvän kirjan tai pitkän lenkin parissa. Nauran päivittäin. Mutta kyllä joskus tuntuu siltä, että alkajaisiksi vaikka parisataa lisävuotta olisi ihan kiva saada.

Me ollaan luusereita kaikki!

2010-02-02T17:00:00.000+02:00

Valtionvarainministeri Jyrki Katainen on sitä mieltä, että alle 63-vuotiaana terveenä eläköityvä on luuseri ja vihaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Työuran pitäisi olla pidempi, ja töitä pitäisi tehdä niin kauan kuin hiukankin kynnelle kykenee. Määrittelemättä Ilta-Sanomissa julkaistussa jutussa jää se, mitä terveys ja työkyky tarkoittavat. Pitääkö olla toinen jalka haudassa, jotta työ on soveliasta lopettaa, vai käykö syyksi esimerkiksi pikkuvarpaan kipeytyminen?

Mielestäni Kataisen lataus on kyseenalainen ja järjetön. Olen itsekin työnteon kannalla. Huoleni kohdistuu ennen kaikkea passivoituneisiin nuoriin. Passivoituminen ei välttämättä tarkoita työn aktiivista välttelyä, vaikka sitäkin esiintyy. Passivoituminen saatta tarkoittaa myös syrjäytymiskierrettä, missä tapauksessa ei voida osoittaa, että ongelma paranisi sillä, jos laiskat ottaisivat itseään niskasta kiinni. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin sitä mieltä, että heidän, jotka siihen kykenevät, pitäisi osallistua yhteiskunnan ylläpitämiseen työnteolla. Työn tekeminen opiskeluiden ohella on ihan jees, joskin usein tuhoisaa opiskelun etenemiselle. Sikäli olen siis sitä mieltä, että työhön osallistuminen olisi odotettavaa henkilöltä, jolla on mahdollisuus tai opintojen tai muun kautta edellytykset toimia työelämässä.

Pääsi ihminen työelämään kiinni sitten minkä ikäisenä tahansa, akateemisesti koulutetut ehkä siinä hieman vajaassa kolmessakympissä, on työvuosia edessä runsaasti. Siinä päällä tulee vielä huomioida varsinaista työuraa edeltävä työelämä. Oletusarvoisesti ihminen siis työskentelee elämästään sellaiset nelisenkymmentä vuotta. Osan siitä neljästäkymmenestä vuodesta aktiivisesti, osan vähemmän aktiivisesti. Ja jos nyt ajatellaan, niin kyllä se päätoiminen opiskelukin työstä käy ja tähtää nimenomaan yhteiskunnan ylläpitämiseen. Onko siinä sitten järkeä, että työuraa pitäisi vielä väkisin pidentää?

Oma kantani asiaan on se, että se, joka haluaa ja tuntee olevansa työkykyinen, jatkakoot työuraansa vaikka satavuotiaaksi edellyttäen, että tulevat, työmarkkinoille hamuavat sukupolvet eivät siitä kärsi. Samalla olen myös sitä mieltä, että monen kymmenen vuoden elämäntyönsä tehnyt on eläkkeensä ansainnut kuusikymppisenä. Neljässäkymmenessä vuodessa ehtii maksaa palkastaan veroa kylliksi, jotta voisi sekä työstään että näistä verorahoista edes jossakin muodossa nauttia vapaa-ajan muodossa. Mikään ei kuitenkaan korvaa sitä elämänvaihetta, jossa saa hyvällä omallatunnolla nauttia perheestään ja harrastuksistaan. Ei voida väittää, että pitkän työuran jälkeen ei sitä voisi tehdä.

Pitää myöskin huomioda se, että fyysinen työkyky ei tarkoita samaa kuin henkinen työkyky. Neljänkymmenen työvuoden jälkeen ihmisellä ei välttämättä ole enää mitään annettavaa työllen ja päinvastoin. Henkisen työkyvyn laskulla en toki tarkoita sitä, että mielenterveys alkaisi heittää. Elämässä tulee kuitenkin väistämättä uusi vaihe eteen, ja on täysin ymmärrettävää, että työn mielekkyys alkaa vähentyä. En tarkoita sitä, että kolmikymppinen voisi samalla verukkeella heittää hanskat tiskiin - silloin on olemassa jokin ongelma, joka on syytä purkaa. Kuusikymppisellä sen kuitenkin ymmärtää kirkkaasti.

Jos taas intoa ja virtaa tuntuu riittävän, niin siitä vain! Toki toivon, että itsekin olisin neljänkymmenen vuoden kuluttua vielä sitä mieltä, että työnteko on niin kivaa, että voin tehdä sitä vielä muutaman vuoden. Jos en ole, niin ei siinä sitten mitään. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että neljänkymmenen vuoden kuluttua olen tasan tarkkaan tukenut kansantaloutta oman osani verran. Niin kuin me kaikki.

Nenämahaletkulla liitulakuja

2010-02-02T10:00:00.003+02:00

Nyt kun alettiin jauhaa terveydestä, niin on hyvä jatkaa. Nimittäin minua vaivaa suunnaton hormonihäiriö nimeltä makeanhimo. Toisaalta yhdistän sen kaamosmasennukseen, joka tuntuu tällä hetkellä järkevimmältä selitykseltä kaikkiin niihin outoihin kiputiloihin, jotka tässä marraskuusta saakka ovat jatkuneet, ja jotka ovat pysyneet pois ainoastaan kohtalaisen stressittöminä ajanjaksoina, kuten joulunpyhinä. Kävin luontaistuotehyllyltä hakemassa apua, ja jos vaikutus perustuukin psykologiaan, niin olen silti ihan tyytyväinen.

Jostain syystä viime päivien aikana olen mässyttänyt aivan järkyttäviä määriä karamellia. Kroppani huutaa sokeria kaikissa sen olomuodoissa ja oli pakko tehdä sille jotain. Lupasin itselleni ja samalla keholleni, että pidän siitä parempaa huolta ja jätän mielihyväkeskuksen ravitsemisen hiilareilla sikseen. Ongelmana on ollut se, että toleranssini on ollut viimeisen viikon aikana aivan järkyttävän korkea. Mikään ei ole riittänyt. Olen unelmoinut suklaassa ja hedelmäkaramelleissa uimisesta ja eilen siskontyttöni syntymäpäivillä julistin, että voisin kytkeä itseni nenämahaletkuun, joka on täytetty liitulakuilla.

Nyt olen päättänyt pureutua ongelmaan juomalla vettä, vettä ja vettä - Valmarinilla ja ilman, nappaamalla tuota kookosöljyä ja lähtemällä ulos edes kerran päivässä kävelemään. Äärimmäisyyksien ihmisellä onkin äärimmäinen pulma siinä, miten voisi toteuttaa elämässään kohtuutta. Prokrastinaatio toimii kaikkiin suuntiin, sillä nyt sen sijaan, että siivoaisin kodistamme ihanan asuttavaa, olen jauhamassa siitä, miten aion tehdä sitä, tätä ja tuota tekemättä mitään niistä asioista oikeasti.

Pitäisi siis päättää juoda tuopillinen vettä, ottaa luuttu käteen ja toimia.

Rasva tukkii verisuonet, sieraimet ja munasarjat, eiku...

2010-02-01T19:30:00.003+02:00

Kirjoituksia aiheesta kookosöljy löytyy, kun vain jaksaa etsiä. Eikä niin kamalan paljon tarvitse etsiäkään. Viimeksi törmäsin artikkeliin kookosöljystä jonkin luontaistuotemainoslehden sivuilla. Samoilla sivuilla liputettiin myös vähähiilihydraattisen ruokavalion puolesta. Muutama viikko sitten hermorataterapeutin kanssa keskustelimme kookosöljystä ja Antti Heikkilän luotsaamasta Pellinki-ruokavaliosta. Hän oli yllättynyt, kun kaltaiseni romukasa ilmoitti lukeneensa kaikki Heikkilän kirjat ja kannattavansa öljyjä ja pellinkejä.

Olen omistanut puoli kiloa kookosöljyä nyt noin vuoden. Enää en toki omista koko puolta kiloa, vaan purkista alkaa pohja jo paistaa siitäkin huolimatta, että olen ollut vähän toisaikainen öljyäjä. Ensinhän yritin vetää sitä suoraan lusikalla suuhun aloittaen tietysti neljän ruokalusikallisen päiväsuosituksesta. Eihän siitä mitään tullut, sillä niin kuin monesta eri lähteestä olen saanut lukea, saattaa kookosöljyn kilpirauhasta lisäävä toiminta aiheuttaa kuvotusta ja muutenkin huonoa oloa. Jotenkin kaltaiseni äärimmäisyyksien ihminen ei kuitenkaan malttanut ruveta tekemään kompromisseja, vaan aloin antaa kookosöljyä psorisille jaloilleni.

Viikonloppuna kuitenkin luin mainion vinkin ja tänään sen panin täytäntöön. Otin nimittäin teelusikallisen öljyä ruokailun yhteydessä. Täytyy toivoa, että tämä periaate pysyy, ja että pääsisin vähillä alkusivuvaikutuksilla. Sinänsä olen nimittäin kookosöljyn hyödyistä vakuuttunut niin painonhallinnassa kuin muussakin terveydessä. Neitsytkookosöljy on nimittäin aika täydellistä tavaraa. En kuitenkaan ala siitä luennoida, sillä Internetkin on viitteitä siitä piukassa. Riittää, kun olen vakuuttanut itse itseni, ja nämä lähteet ovat vakuuttaneet lukuisia muita ihmisiä. Ilmeisesti Turun Yliopistossa on valmistumassa väitös, joka näyttää kookosöljylle vihreätä valoa. Toistaiseksi virallisterveelliset kanavat ovat tuominneet sen siksi, että se on kammottavaa, verisuonia tukkivaa tyydyttynyttä rasvaa. Hrrrr.

Kookosöljystä on ollut ulkoisestikin hyötyä. Niin kuin aiemmin jo mainitsin, olen käyttänyt sitä jalkapöydissäni oleviin psoriasisläntteihin. Kookosöljy on ollut paljon parempaa kuin yksikään teollinen rasva, vaikka niissäkin on omat helmensä olleet. Mikä parasta, on öljyn haju myös kohtalaisen neutraali toisin kuin jaloilleni todella hyvää tehneessä koivutervassa, jonka käyttämisestä seurasi aivan järkyttävä päänsärky. Kookosöljy on myös kohtalaisen edullista. Puolesta kilosta tavaraa maksoin noin viisitoista euroa.

Joten jos tässä nyt aletaan pieniä päätöksiä terveyden puolesta tehdä (on pakko), niin voisinpa luvata ottaa tuon kookosöljyn päivittäiseen ja vakituiseen käyttööni. Jos se pitkässä juoksussa osoittautuu sudeksi, niin lopetan sen mussuttamisen. Muistutelkaa minua asiasta, huono omatunto on nimittäin avain hyviin tekoihin!